Repsahdus

Tässä päälle kaksi viikoa syönyt nikotiinipurkkia ja tullut sitäkautta poltettua vähemmän. Retkahdin tuossa eilen polttamaan askillisen päivässä ja olot on sen mukaiset. Kävin äsken koiran kanssa '' lenkillä '' eli kiersin alle kilsan vain, koska en jaksanut enempää.. Syö henkisiäkin voimia tuo sortuminen nimittäin. Olo on raskas ja olen ihan tukossa. Verenpaine on koholla.. Mikä parasta.. Olen vasta 18-vuotias naisenalku. Miten pystyisin syömään pelkästään noita purkkia (4mg)? Sillä nikotiinitaso kuitenkin ennen eilistä päivää oli aika alhainen... Nyt jos taas sorrun, paluuta ei ole. Sama rumba jatkuu ja menen entistäkin huonompaan kuntoon.
387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kaikista tärkein asia lopetuksessa on halu oikeasti lopettaa ja tehdä se myös itselle selväksi. Purkka on oiva apu, mutta jos yrität sitä jauhamalla ikäänkuin väkisin lopettaa, niin melkoista taistelua tulee olemaan. Itse kypsyttelin lopetusta vuoden päivät ennenkuin tumppasin viimeisen kerran.

Tsemppiä.

Äänestä

Etkö tajua, että riippuvuutesi ei ole nikotiinista kiinni? Turhaa perustella sitä nikotiinilla.

Mieti miltä näytät ja kuullostat 40-50-vuotiaana jos jatkat. Esimerkkejä löytyy vaikka lähipubistasi. Äijämäinen rempseä ääni ja ryppyinen iho.

Stumppi voisi olla sinulle parempi foorumi. Avuttomille vässyköille vinoilu on siellä kielletty. Kirjoittele sinne niin saat olantaputuksia ihan kaikesta.

- Vein eilen roskat ja pahalta tuntuu
- Ei se mitään haittaa, sellaista sattuu, voimia!!

Äänestä

oletko harkinnut sähkösavuketta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Deathsmokerr kirjoitti:

Tässä päälle kaksi viikoa syönyt nikotiinipurkkia ja tullut sitäkautta poltettua vähemmän. Retkahdin tuossa eilen polttamaan askillisen päivässä ja olot on sen mukaiset. Kävin äsken koiran kanssa '' lenkillä '' eli kiersin alle kilsan vain, koska en jaksanut enempää.. Syö henkisiäkin voimia tuo sortuminen nimittäin. Olo on raskas ja olen ihan tukossa. Verenpaine on koholla.. Mikä parasta.. Olen vasta 18-vuotias naisenalku. Miten pystyisin syömään pelkästään noita purkkia (4mg)? Sillä nikotiinitaso kuitenkin ennen eilistä päivää oli aika alhainen... Nyt jos taas sorrun, paluuta ei ole. Sama rumba jatkuu ja menen entistäkin huonompaan kuntoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu