Annoin sinun mennä
ennen lumen sulamista
joka olisi paljastanut vihreänä
palavan maan
kun tähdet tuhansina tuikkivat taivaalla
ja kukkien nostavan päänsä hehkuvan punaisina
sinä menit
jäin yksin
kuin itsestään sammunut liekki
odottaen että vielä palaisit
ja puhaltaisit tulen hiillokseen
pimeänä syksyiltana
ennen lumen sulamista
joka olisi paljastanut vihreänä
palavan maan
kun tähdet tuhansina tuikkivat taivaalla
ja kukkien nostavan päänsä hehkuvan punaisina
sinä menit
jäin yksin
kuin itsestään sammunut liekki
odottaen että vielä palaisit
ja puhaltaisit tulen hiillokseen
pimeänä syksyiltana
Vastaukset 4
Vanhimmat
Liona, minua viehätti tässäkiin runossasi vahva ja persoomallinen maailmasi, kuinka näet väreja sielläkin, missä ne vielä pitää kuvitella.
Kiitos kommentistasi tee. maalaminen on toinen harrastukseni, ehkä ne värien näkeminen johtuu siitä.
Oli ilo lukea vastauksesi!
Aivan, kuten "tee" osuvasti mainitsee kommentissaan, on runossa oma persoonallinen maailma. Tuo runomaailma nousee esiin aina uudelleen runoissasi ja luo niihin oman tunnelmansa.
Olipa runon aihe haikea, surumielinen, tai ilon ja onnellisuuden värittämä, niin siitä on aistittavissa sen sisäisen maailman kauneus.
Tämän runon pinta on surumielisen haikea, mutta kuoren alta löyty värejä ja lämpöä. Voimakkaita ja toiveikkaita sävyjä, joita hiipuneen tulen hehkuva hiillos vielä korostaa. Upeasti laadittu raikas kokonaisuus, joka korostuu lopun romanttiseen toiveikkuutaan. Todellisen aistikkaasti toteutettu kokonaisuus, josta lämmin kiitos sinulle.
Ceero
Ensilumen sulattua paljastui nurmikko vieläkin vihertävänä, siitä tämä runo
ja tuosta maalaamisesta josta "teelle." jo mainitsinkin.
Ceero sinulla on kyky nähdä kirjoituksissani sellaistakin mitä niissä ei ole.
Kiitos taas hienoista sanoistasi!