***Mitäs Pyhässä 21.10.2013 17:02
kirjassa sanotaankaan: "Minä kostan isien pahat teot kolmanteen ja neljänteen polveen saakka."
Jos teidän lapsenne kärsivät, nyt tämän pedofiiliskandaalin ryöpsähdettyä koko Suomen kansan tietoisuuteen, vielä esitätte uhria, olette todella tekopyhiä "uskovaisia." Tehän saatte vain tekojenne mukaan. Olette vaienneet ja suojelleet vuosikymmenten ajan näitä lasten hyväksikäyttäjiä, joista monet ovat olleet näitä maallikkosaarnajia, siis puolijumalan asemassa vl-lahkonne sisällä.
Ei teidän uskontoanne vainota, teidän tekonne ovat herättäneet kauhistusta koko kansan keskuudessa. Tällainen pahuus on pidetty piilossa vaientamisen ja vaikenemisen kultuurissanne.
Vaikka olette kuulleet, olette sulkeneet korvanne. Vaikka olette nähneet, olette sulkeneet silmänne. Tämän kaiken te olette tehneet yhdelle näistä pienimmistä, sen te olette tehneet omille viattomille lapsillenne.
Te vl:t, jotka olette nostaneet itsenne muiden kuin teikäläisten yläpuolelle ja nimitätte meitä muita epäuskoisiksi kertoen lapsillenne, että muut kuin teikäläiset joutuvat helvetin tulimereen.
Te, jotka olette määritellet itsenne "oikeiksi uskovaisiksi," olette todellisuudessa todellisia fariseuksia ja toimitte täsmälleen kuin se farisealainen, joka Jerusalemin temppelissä löi rintaansa sanoen:" Jumala, minä kiitän sinua siitä, etten ole niinkuin nuo syntiset publikaanit."
Mistään "uskovaisten" vainosta ei ole kysymys, on vain kysymys tekojenne seurauksesta.***

Vastaukset 3
Vanhimmat
Hieno avaus.
Niin on.
Nämä samat vl-puhujat jotka joko iytse ovat tuota haureutta harrastaneet tai suojelleet sitä epäraamatulisen salripin avulla ovat syöttämässä omalle lammaslaumalle, joka uskoo heiltä mitä vaan että heitä muka uskonsa tähden kritisoidaan kun moititaan kauheista synneistä.
Ei ole Pyhä Henki mukana tuossa liikkeessä , joka ei vain millään halua tehdä Raamatullista parannusta synneistään vaan vale rauhassa eläen kun rikollinen toiselle julistaa ja höpöttää synninpäästöä.