Orastava syömishäiriö?

Olen aina ollut hoikka ja halunnut/pystynyt syömään mitä vain ja erityisesti teini-iästä lähtien olen syönyt suhteessa kokooni suuria annoksia pitkin päivää. Olen myös aina liikkunut, joten syömiseni ei ole mitenkään häirinnyt elämääni missään vaiheessa ja mulla on aina ollut siihen "varaa".

Nyt 21-vuotiaana viimeisen parin vuoden aikana huomaa, kuinka hormonitoiminta ja aineenvaihdunta ei enää pelaa samalla tavalla ja olen alkanut liikkumaan enemmän ja erityisesti tarkkaileen ruokavaliota. Suhteeni ruokaan onkin muuttunut erilaiseksi ja oudoksi. Periaatteessa mitään huolenaihetta ei vielä ole, sillä syön todellakin hyvin terveellisesti ja olen fyysisesti hyvässä kunnossa. Niinkuin sanoin, olen aina rakastanut ruokaa ja minun tekeekin KOKO ajan mieli ruokaa. Milloin mitäkin. Olen ylittänyt itseni pitämällä näinkin kauan/hyvin ruokavalioni ja annoskoot kurissa, mutta koko ajan mietin vain ruokaa. Huomaan suunnittelevani jatkuvasti pääni sisällä eri reseptejä ja keittiökokeiluja. Googletan eri ruoka-aineista ja ruuista, kalorimääristä, terveysvaikutuksista, superfoodeista... Juuri hiljattain myönsin itselleni, että ruuasta on tullut mulle pakkomielle. Haluan ruuan olevan mahdollisimman puhdasta/terveellistä, pelkään kyläilyjä, joissa on kahvi- ja ruokatarjoilua, välttelen käydä vanhempieni luona, sillä pelkään repsahtavani herkkuihin. En voi lähteä kaupunkiin tai muualle niin pitkäksi aikaa, että minulle tulee nälkä ja joutuisin ostamaan jotain ylimääräistä/poikkeaan ruokailurytmistäni. Ja jos haluan herkutella (mikä tosiasiassa tarkoittaa tarkoin kontrolloitua ja laskettua kalori/ravintosisältömäärää) niin pakotan itseni liikkumaan vielä enemmän. Haaveilen koko ajan, erityisesti nukkumaanmennessä erilaisista ruuista ja herkuista ja suunnittelen seuraavan päivän kauppareissua. Ja sitten jos jokus nälissäni syön normaalia enemmän eli mahan täyteen, mua turvottaa aivan hirveästi (uskon, että kuvittelen enimmän osan) ja iskee hirveä morkkis. Sitten seuraavana päivänä täytyy taas keventää. Ajatukseni siis pyörivät paljon ruuan ympärillä. Toki myös liikunnan, mutta se tieto ja ajatus takaraivossa, että vain ruokaa kontrolloimalla voi päästä hyviin tuloksiin...

Tämä kuulostaa ortoreksialta, mutta tiedän, että pystyn kuitenkin ahmimaan herkkuja järkyttävän määrän kun se hetki iskee ja sallin itseni tehdä sen. En koskaan oksenna, ei tule edes mieleen. Enkä koskaan jätä mitään aterioita välistä enkä anna itseni olla nälässä. Pitääkö vielä huolestua vai kutsutaanko tätä vain itsekuriksi ja kiinnostukseksi terveellistä ruokavaliota kohtaan? Tiedän, että suurin kysymys kuuluu: häiritseekö toiminta normaalia arkeani? En osaa vastata, sillä itse en koe sen häiritsevän vaan se on vain osa mun jokapäiväistä toimintaa ja ajatuksia. Käyn töissä, opiskelen, kukaan läheisistäni ei kärsi (ihmettelee vain miksi näin hoikka tyttö nipottaa ruuasta)...