Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Vaimolla 3 pikkujoulua ?

Taas se pikkujouluaika tulee.

Vaimo kuuluu työpaikan aktiivisiin pikkujoulun järjestäjiin.
Homma alkaa kuulemma taas jo nyt, ensi perjantaina saunailta, jossa suunnitellaan ja sitten marraskuun puolivälissä pikkupikkujoulu, sekin työpaikan saunalla. Ja huipennuksena sitten se pikkujoulu joulukuun alussa.
Vaimo siis kolmevitonen, kaksi lasta jo murkkuja, kuuma pakkaus, aina ollut innokas ja valmiina ilon pitoon. Ja pikkujouluun siis aina ollut menossa aivan liian seksikkäänä, nytkin jo viime vuoden lyhyttä hametta ja avo-kaulaista paitaa sovitteli, kiusasin et jättää alusvaatteet pois, nauroi ja sanoi, et uusia sexympiä vaatteita tarvitaan taas ja voisi jättääkin alta kaikki pois.
Nyt tänä vuonna tämä pikkujoulu homma kuulostaa kummalle, 3 pikkujoulua, huh, ei oo kuulemma mitään ihmeellistä, eikä sekasaunaa, mutta epäilen, sen verran kuumana käydään ja pahinta ovat mukana olevat pari naiskaveria, eronneita nelikymppisiä molemmat ja aivan valmiita mihin saakka vain.
Onko kokemuksia, mitä siellä oikein tapahtuu ja onko nämä innokkaat järjestäjät ensimmäisenä panettamassa itseään ? Kertooko pukeutuminen kaiken jne.
182357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Ihan varmasti panettaa itseään ja panijoita löytyy jonoksi kohta....
Minun exä oli autosihteeri isossa autoliikkeessä ja jakoi pillua viiskymppisille äijille. Kuulin kaikesta jälkikäteen......vasta eron jälkeen.

Äänestä

Bailatessa voikin jättää hameasussa alusvaattet, ainakin pikkupöksyt pois. Ei se tarkoita, että jakaisi vittua, mutta useimmat ajattelevat, että ilman pöksyjä on juhlavampaa. Ei tietenkään ole pakko, jos ei tunnu luontevalta. Joka tapauksessa Hyvää Pikkujoulua vaimollesi!

Äänestä

Eiköhän tuo ole selvää jos pukeutuukin kun bordellin pimatsu joku tonttu vetää muijaas viikseen kuusen takana sinuna olisin huolissani ettei tule piparin mukana ylläriä

Äänestä
  • Kyllä vanhemmat naiset haluu muutenkin kun pikkujouluna. Olen 20v mies ja välillä toteutankesken päivää on käsi perseessä kiinni ja ehdotellaan pikaisia. Kilttinä poikana tietenkin toteutan naisen halut kun tilanne sallii. Aika monta muoria on ennen pikkujouluja kokeiltua.

    Äänestä

Ei tuota mitenkään selvitä ellet mee paikanpäälle. Kaikki lähtee kuiteki siitä että tunnet varmasti vaimosi, joten onko hän yleensä miehille flirttaileva tai kova harrastamaan seksiä/pervo? Siitä olen varma että nämä 40v kätyrit odottavat aisaa pikkujouluista.

Olen itsekin ollut oman työpaikan pikkujouluissa naisten kanssa esim saunassa ja porealtaassa jne. ja uima-asut on ollu kyllä päällä ja ainakin varatut on pitäny housut jalassa. Monesti naiset vaan haluaa "bilettää". En usko että vaimosi tekee muuta kun ehkä tanssii joidenkin miesten kanssa.

Äänestä

Lähes aina on onnistanut pikkujouluissa! Ja yleensä juurikin 30-40v. varatut ovat parhaita saaliita, mutta eivät toki helppoja. Monta tarinaa pikkujouluista ja taas innolla odotetaan, tietty jo flirtti aloitettu, pari vetoa vetämässä, yks varattu ja toinen eronnut karannut.

Saunaillassa, täytyy myöntää, et käytän kyllä aina tilaisuutta hyväkseni ja esittelen sukukalleuksia firman hameväelle. Ei meidän saunailloissa ole sekasaunaa ikinä, mutta vilvoittelu terassilla kuuluu asiaan ja antaa tilaisuuden näyttää sopivasti puolijuhlakuntoista isohkoa kalua. Ainakin osa naisista tulee samaan aikaan terassille eivätkä jätä katsomatta.

Saunaillasta mennään aina osa työporukasta ravintolaan tanssimaan, lyhyt hame ja avonainen paita ovat ihan selvää viestiä naiselta miehille. Jos hame on lyhyt ja vielä housut on jäänyt kotiin tai rinnat on tyrkyllä avonaisesta paidasta. Varmasti ainakin meidän työporukassa moni kokeilee ja joku aina pääsee maaliin saakka, ei naisetkaan pysty vastustamaan kutsua.

Ei tietenkään kannata lähteä itse paikalle, munaat itsesi totaalisesti. Parempi vaihtoehto on antaa vaimon kokeilla vierasta,kokeilla itse muita. Vaimolle kannattaa antaa kotona kunnolla kyytiä niin, että saa kotona parempaa seksiä kuin vieraissa. Kunnon panot aina ennen ja jälkeen saunaillan tai pikkujoulun. Kokemus tekee vain hyvää ja harjoitus mestarin, pillu paranee panemalla ja rinnat imemällä.

Äänestä
  • Kyllä kuulostaa ällöttävältä Tää panomies 53.varmaan joku limanen vanhapoika

    Äänestä

  • yäk,yäk.... kirjoitti:

    Kyllä kuulostaa ällöttävältä Tää panomies 53.varmaan joku limanen vanhapoika

    No sanos muuta "yäk,yäk....", tosi karmeeta, mut onneks pikkutytöt saa olla ihan rauhassa.

    Äänestä

Etkö itse käy ikinä missään? Onko teillä kotona niin tylsää, että ajattelet naises heti olevan kikkelin perään, jos juhlia haluaa? Hanki elämä tai kysy siltä ihan suoraan, että saitko munaa.

Äänestä

Hyvä tilaisuus... stay up.it, posliini, kiva lyhyt villamekko..... Nelikymppinen muodokaskin rouva kelpaa ja saa nuorta miestä vain pikkujouluista....tottakai annan, kun saan tilaisuuden......ja moralisoijat jääkööt kotiin !

Äänestä
  • Puhut viisaasti. Tilaisuus pitää käyttää. Ei niitä liikaa tule. Edellä puhuttiin vielä pikkareiden poisjättämisestä. Suosittelen, mutta vilauta vain vähän, että toinen sen huomaa. Ilo on varmasti molemminpuolinen. Seurasi on taattu. Oikein Hyvää Pikkujoulua!

    Äänestä

Vaimo lähti alkuillasta työpaikan pikkujoulua järjestämään, alushousut ja rintsikat jäi kotiin, saa nähdä missä kunnossa tulee, jos tulee samassa kunnossa kuin viime vuonna niin hyvältä tuntuu.

Äänestä
  • Pikkujouluissa pitää ilman muuta olla hameessa ilman pikkareita, mutta tandempipoa käytetään, jos on tarvis. Suuret rinnat vaativat jotakin tukea, mutta pienet, aaaaaah, pitää olla puseron alla paljaana. Jos vaimosi on jättänyt molemmat pois, hän lienee pienirintainen. Onnittelen!

    Äänestä

  • kihelmöi kirjoitti:

    Pikkujouluissa pitää ilman muuta olla hameessa ilman pikkareita, mutta tandempipoa käytetään, jos on tarvis. Suuret rinnat vaativat jotakin tukea, mutta pienet, aaaaaah, pitää olla puseron alla paljaana. Jos vaimosi on jättänyt molemmat pois, hän lienee pienirintainen. Onnittelen!

    Juu ja eikä pestä sitä römpsää ainakaan viikkoon niin jo pyörii ukkoja ympärillä ku kärpäsiä paskaläjässä

    Äänestä

-pahinta ovat mukana olevat pari naiskaveria, eronneita nelikymppisiä molemmat ja aivan valmiita mihin saakka vain-

joo, tyttöjen välisiä juttuja on tiedossa...

Äänestä
  • Anna nyt nelikymppisten tyttöjen vähän ilotella, mutta vaadi ehdottomasti, että yhtä aikaa.

    Äänestä

Sehän on kiihottavaa, jos vaimoa naidaan joukolla joka reikään.

Äänestä

yeah

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihme muttei kumma kirjoitti:

Taas se pikkujouluaika tulee.

Vaimo kuuluu työpaikan aktiivisiin pikkujoulun järjestäjiin.
Homma alkaa kuulemma taas jo nyt, ensi perjantaina saunailta, jossa suunnitellaan ja sitten marraskuun puolivälissä pikkupikkujoulu, sekin työpaikan saunalla. Ja huipennuksena sitten se pikkujoulu joulukuun alussa.
Vaimo siis kolmevitonen, kaksi lasta jo murkkuja, kuuma pakkaus, aina ollut innokas ja valmiina ilon pitoon. Ja pikkujouluun siis aina ollut menossa aivan liian seksikkäänä, nytkin jo viime vuoden lyhyttä hametta ja avo-kaulaista paitaa sovitteli, kiusasin et jättää alusvaatteet pois, nauroi ja sanoi, et uusia sexympiä vaatteita tarvitaan taas ja voisi jättääkin alta kaikki pois.
Nyt tänä vuonna tämä pikkujoulu homma kuulostaa kummalle, 3 pikkujoulua, huh, ei oo kuulemma mitään ihmeellistä, eikä sekasaunaa, mutta epäilen, sen verran kuumana käydään ja pahinta ovat mukana olevat pari naiskaveria, eronneita nelikymppisiä molemmat ja aivan valmiita mihin saakka vain.
Onko kokemuksia, mitä siellä oikein tapahtuu ja onko nämä innokkaat järjestäjät ensimmäisenä panettamassa itseään ? Kertooko pukeutuminen kaiken jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu