ajokoira ongelmia

Jos asut etelä-suomessa niin lopen keihäsjärvellä on valtion metsä, päivälupa 11e muistaakseni, sinne vaan ajattamaan jänistä, niin ja kannattaa ostaa tutkapanta, jos haluaa koiran löytääkkin.asettahan ei pakosta tarvi ollenkaan. Valtion metsiä löytyy kyllä muualtakin...

Lue tämä teksti ajatuksen kanssa, ehkä opit ymmärtämään koiraasi paremmin.

Aasia on nyt niin että jos sillä on vietti, niin sitä et siltä saa pois koskaan. Omassa sekarotuisessani on myös puolet ajokoiraa ja tietysti varauduin jo heti hankkiessani sen, siihen, että mahdollisen vietin takia käyttäisin sitä metsällä kokeilemassa kiinnostaako metsästys. Ajoi jänistä kyllä, viettiä löytyy siis. Nyt käytän metällä joka viikonloppu ja omistan vielä toisen puhdasrotuisen ajokoiran.

Metsästys on hieno harrastus johon ajokoira on luotu, suosittelen sitä kaikille.

Aktiivisia ajokoirat ovat, jaksavat metässäkin mennä helposti sen 8h ajan jäniksen perässä, eräs tutun koira katosi kerran 8:ksi päiväksi ja löytyi ajamassa jänistä, ei siis ollut aikomustakaan koiralla tulla pois. Vahva viettinen suomenajokoira ajaa jänistä, vaikka olis jalat auki, vaikka kroppa ei kestäis. Se periksiantamaton sitkeys on niitten luonteessa, ne ei ole luovuttajia.

Mitä aktiivisuuten tulee, niin oman uros ajokoirani kohdalla oli samaa tuhoamista pentuna jonkin verran (myös kerrostalokoira), pitkät aamulenkit ovat tärkeitä 1,5-2,5h (reipasta kävelyä) ja aamulla koira näkee jäniksiä ja annankin sen hetken seurata jälkiä, jotta saa vähä viikollakin tehdä sitä mistä tykkää. (en siis edes yritä opettaa että ei reagoi jäniksiin vaan perään mennään), tietysti päivään kuuluu myös kaksi 1h-2h pituista lenkkiä aamulenkin lisäksi. Sinnikkäällä koulutuksella olen saanut koirasta hyvin hihnassa kävelevän ja tottelevaisen sohvalla löhöiliän. Mutta tiedän kyllä mitä sille metsästys merkitsee ja sen vieminen pois olisi täysin väärin.

Kannattaa kokeilla myös koirapuistoissa käyttämistä, jos mahdollistra, saa vähän silloinkin vapautta liikkua. Pyörälenkkeily on hyvä, mutta vältä asfalttia (ei nivelille hyvä)

Sanovat että ajokoira rauhottuu yleensä siinä 4 v iässä, tosin uskon koulutuksen vaikuttavan, itse käytän lenkillä puolikuristuspantaa ja lyhyttä hihnaa.

Pakko kyllä kysyä, että onko koiran väritys samanlainen kuin ajokoiralla? ihan mielenkiinnon vuoksi.

voi jestas, kuule en ole salametsästäjä, luulin että maalaisjärjellä voi jo tajuta, että tietenkin käytän koiraa metsällä vain metsästyskautena, luulin kai sitten tämän palstan lukijoiden olevan vähän älykkäämpiä, anteeksi erehdys.

osa vuodesta, ok, eihän se metsästyskausi ole kuin puolet vuodesta. siis puolet... koiraa saa käyttää siis 20.8- 28.2

Kommentistani löytyy tietääkseni vinkkejä aktiivisen koiran kanssa, mutta jos lenkkeilynkin ja pyörällä juoksuttamisen ja myös koirapuistossa ulkoiluttamisen lasket metsästykseksi niin ok, voin huomata, että tiedät todella vähän metsästyksestä.

Aloittajan viestistä jotenkin päättelin, että hän omistaa koiran, joka on puoleksi metsästyskoira, joten ajattelin tuoda esiin myös metsästysvaihtoehdon, mutta no jos ajokoira ei olekkaan metsästyskoira niin ei mitään, harmi, kun nyt vasta sain tietää, että ajokoirani onkin seurakoirarotu, kummasti se vaan jänistä ajaa. ja jännä kun ne edellisetkin ajokoirani ajoivat, anteeksi kauheasti olenpa ollut tyhmä, taitaapa tuo ajokoiran nimikin jo kertoa, että se on vaan seurakoirarotu, joka väsyy 1km lenkin jälkeen, ei koira, joka tarvii järjettömästi liikuntaa väyäkseen, sori

Minut valitsi emännäkseen Saksanpaimenkoiran ja Suomenajokoiran sekoitus 15 vuotta sitten - löytökodista. Se oli silloin noin vuoden plus ikäinen, oli hylätty, poliisi oli vienyt löytökotiin.

Minulta ja sisareltani sai fifty fifty elinikäisen kodin. Rakas kultamme eli noi noin 13-vuotiaaksi. Asuin monissa eri paikoissa muutaman vuoden ajanjaksona. Jopa Helsingin Töölössä. Ainoastaan kerran rokotin (Hesassa) koiran. En usko rokotuksiin. Koira oli täysin terve koko ikänsä, rokotusta ja pentujen synnyttämisen lisäksi ei tarvinnut eläinlääkäriä.

Sai kaksoishedelmöityksestä pentueen, jossa kaksi eri isää:
puhdasrotuinen suomenpystykorva ja karjalankarhukoira. Maailman ihanimmat pennut. Itse pidin kaksi pentua, yhden isä karjalankarhukoira, toisen suomenpystykorva. Molemmat ovat nyt taivaassa, toinen lähti lääkärin hoitovirheestä vajaa 13-vuotiaana. Rakkaus on ikuista, enempää ei tarvitse sanoa.

Tämä emä, sakemannin ja suomenajokoiran risteys, oli ihana oma rakkaamme. Kyllä se kokemattomalle koiranomistajalle oli täys paukku, mutta siitä selvittiin. Rauhoittui aivan ihanaksi iän myötä.

Minä tosin pidin huolen kaikkien kolmen koiran kanssa, että kuljetin autolla, tai muutin asuinymöäristöön, missä sai jossain metsätiellä (tuli vakipaikaksi) juosta sydämensä kyllyydestä.

Nuorempana ymmärsin, että tämä koira opettaa minulle kärsivällisyyden taidon opettelemista, tunteiden säätelemisen opettelemista. Mitä enemmän aloin itse olla läsnä yhteisessä ajassamme (sen sijaan, että joskus koin, että aika oli pois itseltäni), niin sitä mukavampaa yhyeisestä ajastamme tuli. Totta kai koira, ja sittemmin kolme koiraa (emä ja sen kaksi pentua) olivat minulle kaikki kaikessa, ja voin sanoa, että asumisympäristön ym ratkaisut tein tietysti rakkaitteni hyvinvointia silmällä pitäen.

Nyt, lähes viidikymppisen näkökulmasta katsottuna, aikani näiden kolmen ihanan rakkaan kanssa oli elämässäni kaunista ja ihanaa aikaa.