Työsuhdeongelmia

Kyselijä

Olen vakiutisessa suhteessa paikassa X neljättä vuotta, tuntitakuuni on 90h/3vk.. Työtunteja ei ole tuo kuin kesällä, muuten se saattaa olla 0h/3kv-40/3vk.. Näin ollut kauan. No sain toisen työpaikan Z alkuvuonna jonka piti olla vain parin viikon keikka. Olen ollut siellä nyt vuoden 110h/3vk, ja olen vienyt paikan Z työvuorot paikkaan X jonka mukaan he ovat tehneet työvuoro. Ongelmia ei ole ollut koska työvuoroja ei ole kuin viikonloppuisi ja kesällä onnistui hyvin sovittamaan työt päällekkäin koska toinen on pelkästään aamutyötä ja toinen mitä vain aamu kuuden ja yö kahden väliltä.

Nyt kuitenkin on monenlaisia ongelmia työpaikalla, kuten syrjintää työtunneissa ym. niin ajattelin voinko tarkistuttaa PAMilla että onko tasausaikana tuo 90h/3vk toteutunut. Mutta TESsissä lukee

"Työajan jäädessä alle sovitun vähimmäisajan, työnantaja maksaa saamatta jääneitä työtunteja vastaavan korvauksen. Korvausvelvollisuutta ei kuitenkaan ole,jos sovittu tuntimäärä on jäänyt toteutumatta työntekijästä johtuvasta syystä taipalkattoman poissaolon vuoksi. "

Niin voiko työpaikka X vedota työpaikan Z töihin, että ne ovat syy olla maksamatta korvauksia vajaista työtunneista, koska ovat "työtekijästä johtuva syy", mikä ei käytännössä ole totta koska työt voi sovittaa päällekkäin, ja paikassa X on minun pääverokortti ja se on se vakituinen työpaikka kuitenkin.

Onko siis turhaa edes lähtä PAMilla ajamaan asiaa eteenpäin?

1

281

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HMM1234

      Monilla liitoilla on neuvova puhelin, josta kannattaa asiasta kysyä. Kysymällä et häviä mitään. Luultavasti paikka X vetoaa paikan Z vuoroihin, mutta voit todentaa tuntisi vanhoista tiliotteista myös ennen aikaa, kuin aloitit paikassa Z. Paikka X on kuitenkin minimitunnit sopiessaan sitoutunut maksamaan Sinulle tunnit, vaikka ei niitä antaisikaan. Tällöin se voisi myös velvoittaa, että olet ne tunnit paikalla, jolloin Sinulla ei olisi edes ollut mahdollisuutta aloittaa paikassa Z.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      202
      2784
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      162
      2490
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1162
    4. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      64
      951
    5. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      255
      899
    6. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      104
      881
    7. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      879
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      306
      869
    9. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      748
    10. Onneksi tapasin sut

      Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku
      Ikävä
      93
      739
    Aihe