En ymmärrä miten toiset ovat lahjakkaita sosiaalisesti, urheilullisesti, älyllisesti tai muuten yleispäteviä niin, että lähes kaikki mihin ryhtyy tai mitä tekee niin onnistuu. Ja jotkut onnekkaat ovat kaikkea tätä ja omaavat vielä hyvän ulkonäönkin. Sitten on ne minä mukaanlukien jotka eivät ole oikeastaan mitään näistä.
Joukkueurheilussa olen ollut aina täysin paska ja suunnilleen naurettu ulos kaukalosta ym. Lähes kaikenlainen yksilöurheilu vaatii jonkinlaisia motorisia kykyjä joita ei niitäkään ole minulle suotu piiruakaan. Okei, kunto on jonkinlainen, kerran leukoja saa vedettyä yli 20, mutta se on vain raskaan treenin tulosta missä ei ole taidolla mitään sijaa.
Näkyy se motoriikka tai pikemminkin sen puute muuallakin, mihinkään intrumenttiin en uskalla koskeakkaan, sen verran pahat traumat jäi koulun musiikin tunneilta. Kaikenlainen tarkkuutta vaativa homma ei onnistu, esimerkiksi tikanheitossa kädet eivät yksinkertaisesti tahdo toimia.
Koulussa olin aika peruspaska kaikessa paitsi historiassa, mikä oli oikeastaan ainoa aine mikä kiinnosti. Mutta tuskin matematiikan logaritmit sun muut kiinnostivat ketään muutakaan, mutta silti kaikki monilahjakkuudet suoriutuivat niistä mennen tullen.
Sosiaaliset taidot ovat mitä ovat. Koko peruskoulun olin kiusattu milloin mistäkin , R-viasta (minkä sain puheterapialla korjattua), lyhyydestä ja juurikin noista olemattomista taidoista. Kavereita ei ole ikinä ollut paljoa. Jäädyn eri tilanteissa helposti niin sanallisesti kuin fyysisesti/psyykkisesti. Auta armias jos koulussa kysyttiin joku helppo laskutoimitus ja tuntiessani koko luokan katseen kääntyvän ei vaan saanut sanottua muuta kuin "en tiedä" tai autokoulussa, kun piti harjoitella mäkilähtöä niin siitä nyt ei tullut vittujakaan, kun tiesi, että suoritusta arvioidaan koko ajan.
Armeijassa tunsin olevani vain tiellä joka paikassa, jos en tehnyt mitään niin armoton huuto vetelehtimisestä ja jos teit niin armoton huuto väärin tekemisestä.
Kaikkeni olen antanut näitten vikojen korjaamiseksi tekemällä sitä ja tätä ja olemalla mukana siellä ja täällä. Melko laihoja ovat tulokset olleet, kyllähän se pitäisi olla tyytyväinen, että on töissä, on terve (ainakin fyysisesti) eikä ole mitään elämää suurempia ongelmia, mutta kuitenkin jos jokin on väärin niin tämä on...
Joukkueurheilussa olen ollut aina täysin paska ja suunnilleen naurettu ulos kaukalosta ym. Lähes kaikenlainen yksilöurheilu vaatii jonkinlaisia motorisia kykyjä joita ei niitäkään ole minulle suotu piiruakaan. Okei, kunto on jonkinlainen, kerran leukoja saa vedettyä yli 20, mutta se on vain raskaan treenin tulosta missä ei ole taidolla mitään sijaa.
Näkyy se motoriikka tai pikemminkin sen puute muuallakin, mihinkään intrumenttiin en uskalla koskeakkaan, sen verran pahat traumat jäi koulun musiikin tunneilta. Kaikenlainen tarkkuutta vaativa homma ei onnistu, esimerkiksi tikanheitossa kädet eivät yksinkertaisesti tahdo toimia.
Koulussa olin aika peruspaska kaikessa paitsi historiassa, mikä oli oikeastaan ainoa aine mikä kiinnosti. Mutta tuskin matematiikan logaritmit sun muut kiinnostivat ketään muutakaan, mutta silti kaikki monilahjakkuudet suoriutuivat niistä mennen tullen.
Sosiaaliset taidot ovat mitä ovat. Koko peruskoulun olin kiusattu milloin mistäkin , R-viasta (minkä sain puheterapialla korjattua), lyhyydestä ja juurikin noista olemattomista taidoista. Kavereita ei ole ikinä ollut paljoa. Jäädyn eri tilanteissa helposti niin sanallisesti kuin fyysisesti/psyykkisesti. Auta armias jos koulussa kysyttiin joku helppo laskutoimitus ja tuntiessani koko luokan katseen kääntyvän ei vaan saanut sanottua muuta kuin "en tiedä" tai autokoulussa, kun piti harjoitella mäkilähtöä niin siitä nyt ei tullut vittujakaan, kun tiesi, että suoritusta arvioidaan koko ajan.
Armeijassa tunsin olevani vain tiellä joka paikassa, jos en tehnyt mitään niin armoton huuto vetelehtimisestä ja jos teit niin armoton huuto väärin tekemisestä.
Kaikkeni olen antanut näitten vikojen korjaamiseksi tekemällä sitä ja tätä ja olemalla mukana siellä ja täällä. Melko laihoja ovat tulokset olleet, kyllähän se pitäisi olla tyytyväinen, että on töissä, on terve (ainakin fyysisesti) eikä ole mitään elämää suurempia ongelmia, mutta kuitenkin jos jokin on väärin niin tämä on...
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ihmisisillä on erilaisia. Niin vain on. Kyllä geeneillä on suuri osuus, mutta taitoja ja lahjoja voi kehittää myös opiskelun ja harjaantumisen kautta. Sinä et ole vielä löytänyt sitä omaan juttuasi, mistä pidät ja mikä luonnistuu helposti sinulta.