Greanpeaceaktivisti Sini Saarela huutaa apua nyt Muurmanskissa, kun itse on itsensä ensin hankalaan asemaan omalla vapaaehtoisella toiminnallaan saattanut. Venäjä on todennäköisesti luopunut merirosvoussyytteistä ja nyt asiaa käsiltänee huliganismina. Pussy Riot -jäsenet saivat kahden vuoden vankeuden huliganismista. Tuo teko ei ollut niin vaarallinen ja haitallinen kuin oli tämä Sinin ja kumpanien aikaansaannos. Toivottavasti Venäjän oikeuslaitos on johdonmukainen ja langettaa siitä tuomion, joka on esim. oikeassa suhteessa tuohon edellä mainittuun tekoseen. Oman arvioni mukaan rangaistuksen tulisi olla vähintään 3½ vuotta vankeutta.
Sini Saarela: APUA, AUTTAKAA....
13
237
Vastaukset
- turhakkeet pyttyyn
Juu joutaa Sini istumaan muutaman vuoden venään pojan vankilassa, eipä ainakaan nostele yhteiskunnalta tukia sillä aikaa.
- Joopa joo...
Olisihan tuo hienoa käydä milloin missäkin ekoterroritapahtumassa.
Vaan kun ei ehdi, kun on käytävät töissä, että saa asumisen ja sähköt maksetuksi ja muutenkin pitää perheestä huolta. Sos.tukea tai ilmaista asuntoa tms. ei saa, kun on alunperin lähtenyt tälle linjalle.
Olishan se hienoa olla tekemättä mitään ja riekkua erilaisissa luonnonsuojelutapahtumissa, vaan kun ei ole aikaa, kun on käytävä töissä...
Ja olisihan se hienoa antaa lausuntoja, joissa kielletään vaikkapa sähköenergian tuottaminen, mutta kun on käytävät töissä verstaalla, jossa on sähkövalot ja sähköllä pyörivät sorvi. Jaa niin... niihinhän sähkö tulee pääkeskuksesta, joten eihän niitä voimalaitoksia tarvita... Ja sehän on ihan sama tuo kWh ja gWh...
Eikä autojakaan tarvita, kun jokaisen kodin läheltä menee joukkoliikenne. Minullakin olis kävelymatkaa aamulla 2,5 km ja sitten rapiat 2h bussimatkaa. Sama juttu illalla...
Tosin en ehtisi töihin, mutta ei kai sillä ekoterroristeille ole merkitystä, kun ei itsekään käy töissä...
Semmosta se putken läpi elämää katsominen. - turha porukka
Niin tässäkin Sinin tapauksessa on huomion arvoinen asia, Sini ei ole töissä ollut päivääkään, GP maksaa sakot jotka hän on riekkumisillaan saanut. Nyt maksaa GP takuusumman ja ylöspidon. Eli vastikkeetonta rahaa elämän ylläpitoon riittää, kunhan vain jaksaa hörhöillä ja kiipeillä milloin mihinkin. Näistä tapahtumista aiheutuu paljon ylimääräisiä kustannuksia yhteiskunnalle.
Sotaveteraani setäni katsoi televisiosta uutisointia ja toivoi kovaa tuomiota "tuollaisille tyhjäntoimittajille" - wrqewrgtqwer
Sini Saarela on selvityjä.
Hyvin pärjäsi venäläisessä vankilassa, pysyy otsikoissa ja muistetaan pitkääään. - turha julkisuus
Niin, nykynen maailma on ihme paikka, kun kaikki turhakkeet haluaa julkisuuteen.
Sinikin raukka pilannut elämänsä hölyn pölyn aktivistina.
Työtä ei ole tehnyt, eikä oikeeta työtä tule edes tekemään.- efgwehg
SS tulee saamaan todella hyviä työtarjouksia. Työnantaja arvostaa muita ominaisuuksia kuin sohvalta huutelua.
- Kyllä varmasti
efgwehg kirjoitti:
SS tulee saamaan todella hyviä työtarjouksia. Työnantaja arvostaa muita ominaisuuksia kuin sohvalta huutelua.
Jeb, yrittäjänä voin vakuuttaa, että työtarjouksia tällaisille satelee... Työmarkkinat ovat nykyää niin vähän kilpailtuja, että yritykset lähestyvät näitä tekijäpuolen terävimpiä kyniä kiihkeän oma-aloitteisesti...:)
joskus kannattaa jopa jäädä odottelemaan sohvalle sitä työtarjousta sen sijaan, että kiipeää mahdollisen tulevan työnantajan verkkoaidalle sitä kysymään..
Varmaan tukkii se työtarjousten tulva Neiti Saarelan postilaatikon pikapuoliin...:)
- cjty
Seuraavaksi sitten Kiinaan tai Pohjois- Koreaan osoittaan mieltä. Siinä olisi kuule uroteko. Tai sitte takas venäjälle suojelemaan vaikka niitä tiikereitä tai afrikkaan situttamaan sademetsiä.
- jopa murjasitkin
Työtarjouksia ? Eri anarkistiryhmät taitaa olla ainoita, jotka arvostavat hänen CV.tä.
- Lisää ylex:ää
Suomi on sairas yhteiskunta.
Suomessa Sini Saarela on median lellikki ja hänellä asetetaan sankarin viittaa.
Tuleeko hänestu ministeri seuraavaan hallitukseen, vai uusi jumala suomeen.
Ainakin kaikki toimittajat ja median omistajat toimivat konseksuksessa edistäessään saarelan agendaa.- jhjvgjxhgc
Samaa sanotiin silloin kun saarelan edeltäjät vaativat lopettamaan myrkkyjen upottamisen vesistöihin. Tänä päivänä joka ikinen on samaa mieltä upottamisen älyttömyydestä. Kaikista ei ole eturivin porukoihin, toisaalta onhan oikeus olla perässähiihtäjäkin.
- Lkbdpijbfiöjg
jhjvgjxhgc kirjoitti:
Samaa sanotiin silloin kun saarelan edeltäjät vaativat lopettamaan myrkkyjen upottamisen vesistöihin. Tänä päivänä joka ikinen on samaa mieltä upottamisen älyttömyydestä. Kaikista ei ole eturivin porukoihin, toisaalta onhan oikeus olla perässähiihtäjäkin.
Miten helevetissä myrkkyjen upottaminen mereen liittyy Saarelan kiipeilyyn puhtaimman sähköä tuottavan tuotantotavan verkkoaidoilla? En tajua.. Eturiviin saarelan joutaisi kyllä.. Nimittäin miinanpoljentahommissa!!
- iuyouiooi
Lkbdpijbfiöjg kirjoitti:
Miten helevetissä myrkkyjen upottaminen mereen liittyy Saarelan kiipeilyyn puhtaimman sähköä tuottavan tuotantotavan verkkoaidoilla? En tajua.. Eturiviin saarelan joutaisi kyllä.. Nimittäin miinanpoljentahommissa!!
Sitä että jotkut älyävät asiat n. 40 vuoden viiveellä. Mutta eihän lapiolla voi ottaa kun on lusikalla annettu.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2664654Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1333019Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442847Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k232590Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761791Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061644Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281511- 591400
- 951282
- 471169