Hei. Ongelmani on että en osaa olla oma itseni uusien ihmisten kanssa. Olen hieman lueskellut netistä ihmisistä joilla on vähän sama ongelma. Olen kuitenkin huomannut, että monet heistä sanovat olevansa ujoja, eivätkä uskalla mennä puhumaan kellekkään ja jos puhuvat ovat todella hermostuneita ja hiljaisia. Minun kohdallani taas asiat ovat päinvastoin. Olen liian energinen enkä lainkaan oma itseni. Tutustun tuolla tavalla moniin pintapuolisesti, mutta kenestäkään ei tule kunnon kaveria vaan tuttuja. Sitten jos tutustun paremmin, joidenkin ihmisten kohdalla en löydä puheenaiheita.
Minusta tuntuu että esim. koulussa pidän jonkinlaista kulissia yllä, että näyttää että minulla olisi ystäviä, vaikka ei oikeasti ole. Olisi niin ihanaa olla oma itsensä ja että ihmiset pitäisivät minusta sellaisena kuin olen.
Minulla on ollut myös paha tapa "luokitella" ihmisiä, joten jos hän esim. pukeutuu omituisesti tms. en ota tähän ihmiseen enempää kontaktia, koska ajattelen että:" ei meillä olisi puhuttavaa, kun hän pukeutuu noin" Vaikka tiedän sen että meistä voisi tulla ystäviä vaikka hän on ulkonäöltään vähän erilainen. Myös uusien ihmisten kohdalla - hävettää myöntää, mutta jos tutustun johonkin, niin arvioin hänen ulkonäöstä onko hän ns. siisti tyyppi.
Olen kuitenkin ihan normaali 17- vuotias tyttö, joka tykkää kauniista vaatteista ja muodista, juhlimisesta, syvällisistä keskusteluista, musiikista,hyvästä ruuasta, kauneudenhoidosta, nauramisesta ja normaaleista asioista mitä tämän ikäisen nuoren elämään nyt yleensä kuuluu. Olen myös mietiskelevä ja en se päällepäsmäri (vaikka se taitaa olla se ihanneminäni)
Ongelmani vain on, että en osaa olla oma itseni. Tiedän että se on avain ystävyyden löytymiseen. Eli miten olla oma itsensä, oletteko te?
Minusta tuntuu että esim. koulussa pidän jonkinlaista kulissia yllä, että näyttää että minulla olisi ystäviä, vaikka ei oikeasti ole. Olisi niin ihanaa olla oma itsensä ja että ihmiset pitäisivät minusta sellaisena kuin olen.
Minulla on ollut myös paha tapa "luokitella" ihmisiä, joten jos hän esim. pukeutuu omituisesti tms. en ota tähän ihmiseen enempää kontaktia, koska ajattelen että:" ei meillä olisi puhuttavaa, kun hän pukeutuu noin" Vaikka tiedän sen että meistä voisi tulla ystäviä vaikka hän on ulkonäöltään vähän erilainen. Myös uusien ihmisten kohdalla - hävettää myöntää, mutta jos tutustun johonkin, niin arvioin hänen ulkonäöstä onko hän ns. siisti tyyppi.
Olen kuitenkin ihan normaali 17- vuotias tyttö, joka tykkää kauniista vaatteista ja muodista, juhlimisesta, syvällisistä keskusteluista, musiikista,hyvästä ruuasta, kauneudenhoidosta, nauramisesta ja normaaleista asioista mitä tämän ikäisen nuoren elämään nyt yleensä kuuluu. Olen myös mietiskelevä ja en se päällepäsmäri (vaikka se taitaa olla se ihanneminäni)
Ongelmani vain on, että en osaa olla oma itseni. Tiedän että se on avain ystävyyden löytymiseen. Eli miten olla oma itsensä, oletteko te?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ikäsi puolesta olet vaiheessa, että minuutesi ja elämänkokemuksesi ovat vielä lapsuuden ja aikuisuuden rajamailla. Hyvältä kuulostaa, kun sinulla on rohkeutta solmia kontakteja ja elää.
Ei ystävyys vaadi, että aina puheen soljua kuin puuropata. Yhdessä voidaan olla myös hiljaa. Kyllähän meistä jokainen varmaan ajatusten tasolla sortuu arvostelemaan toisia ulkoisen olemuksen perusteella, ja se saisi olla kriteeri hyväksymmekö seuraamme ja ystäväksi. Minkäs sille mahtaa, jos jostain vain henkii sitä jotain, joka estää tutustumasta lähemmin. Kun ikää ja kokemusta karttuu, niin jo ulkoistenkin viestien ja eleiden perusteella vaistoaa kenen kanssa synkkaa ja kenenkä kanssa ei.
Kuitenkin pitäisi pystyä olemaan asiallinen ja kohtelias kaikille.
Kun opit hyväksymään itsesi ja minuutesi, niin eiköhän se aiotus sen myötä tule.
Se on kai nykyään tämä laajalle levinnyt mielestäni vääränlainen ihmisten luokittelysysteemi, joka aiheuttaa epävarmuutta monessa teinissä vielä aikuisempanakin. Katsottu liikaa amerikkalaisia teinileffoja, joissa Suosittu on aina jotain muuta ja ihmeellistä kuin tavallinen ihminen heikkouksineen. Eikä näitä suosittuja kukaan haluakaan oppia tuntemaan syvemmin, koska heidän pitää säilyä maailmankuvan mannekiineina. Se on kova kohtalo, kun heikkouden vilauttamisestakin seuraa buuauskuoro. Kaikki tavoittelevat pelkkiä mielikuvia.