Eiköhän lopeteta.

Eiköhän lopeteta tunkin herjaaminen, kiusaaminen ja seuraaminen. Tunkki on menneen talven LUMIA. Glamour meni jo, eikä kenelläkään ole enää kivaa.
9141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Mitä sä olet meitä muita neuvomaan mitä meidän tulisi tehdä tai olla tekemättä?

Jos sua ei aihe kiinnosta, niin älä lue sellaisia juoruja. Valinta on sinun.

Äänestä

Lopettais ensin itse nuo naurettavat juttunsa, mutta ei aina vaan tulee niitä laalaamaa juttuja "näyttävästä nukkemaisesta barbista enkelinsiivet selässä".

Äänestä

En ole kommentoinut aikoihin julkkispalstalle. jo viime keväänä kirjoitin, että julkkiksissa on vaihtuvuutta ja monet julkut ovat joutuneet unholaan.
Jo pari vuotta on ollut aistittavissa Tuksun alamäen jyrkkeneminen.
Turhaa ohjeistat muita. Glamourin meno satuttaa Tuksua enemmän kuin meitä tavan tallaajia joilla jatkuu elämä turvallisen tasaista kulkuaan.
Tuksulla ei ole enää kivaa kun ei ole ensimmäisen luokan lippua joka paikkaan ja nuoret timmit kaunottaret tunkevat julkisuuteen.
Mutta toiset seuraavat ja toiset eivät ja ne jotka tahtovat elämöidä katsovat klamuurielämän mahalaskun vaikka miten jotkut koettavat asettua toiten yläpuolelle kiusaamisen lopettamiskäskyineen.

Äänestä

Kun hän on vielä navetassa töissä koska tykkää lehmistä ja kanoista. Mutt kun pian niitä viedään teorastamoon kun nälkä kasvaa syödessään.

Äänestä

Et kai oikeesti luule, että Tughzua seurataan sen glamourin takia? Sitähän seurataan juuri sen glamourin puutteen takia. Meillä on addiktio, mutta odottelemme kuitenkin lopullista niittiä, pidempää sairaala- tai sitä vankilareissua, jonka jälkeen Kirves ei enää ottaisi häntä livesivulleen takaisin ja saisimme haaaaa-haaaaa-haaaaa todeta, että saihan se viimein sen, mikä sille kuului, eli ei mitään ei missään. Siitäkin saa vielä hetken aikaa kirjoittelumatskua.

Ihan kamalaa. Tämä on näyttävän häpeällistä ja silti täällä me roikumme.

Äänestä
  • Juu koko Suomi on jo ilman glamouria ja häpeä eulle.

    Äänestä

Mitään glamouria ei ikinä ollutkaan!

Äänestä

EI IKINÄ!!!111!!!!!!!!!

Tunkki on parasta viihdettä. En pidä suomalaisista kotiladuista sum muusta roskasta enkä reality tv:stä, joten viihdykkeeksi jää tunkki. Ja sillähöän noita temppuja ja tempauksia riittää, on kuin nykänen parhaina päivinään!!!!1111!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Roskasakki seuraa roskisjuttuja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ex-glamouria kirjoitti:

Eiköhän lopeteta tunkin herjaaminen, kiusaaminen ja seuraaminen. Tunkki on menneen talven LUMIA. Glamour meni jo, eikä kenelläkään ole enää kivaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu