pelkään huskyjä

miksi?

vaasassa kulkee 8-10 huskyn valjakko syksyllä pimeään aikaan n.30km/h vauhdilla . Miehellä tummat vaatteet, kommandopipo ja pieni otsalamppu. tiellä jossa kulkevat sekä autot että jalankulkijat vievät 1/2 tiestä, eivät hiljennä mutkissa, ihmiset hyppivät pusikkoon kun tulevat. eivät hiljennä myöskään mutkassa jonka jälkeen ylittävät autotien katsomatta tuleeko autoja. Viime kerralla oli jo lähellä ketjukolari. Mutkat menevät pitkäksi, onneksi ei vielä ole tullut mopoilijaa mutkan takaa!
Pyörätiestä vievät 3/4, joten on väistettävä ojan kautta, jonne hienostelevan koirani joudun kiskomaan väkisin, ja siitä syystä en ole aina meinannut ehtiä väistämään nopeasti. Huutelevat ihmisille:menkää oikealle!
Mutta kun tuttavani odotti ison koiran kanssa oikealla pusikossa, koska tulivat taas lujaa. Niin ohittivat ihmisen 2pienen koiran kaa, ja olivatkin samassa reunassa kuin tuttavani, niin karjuivat: väistä vasemmalle, valjakkoa ei saa käännetyksi näin nopeasti! Tuttavani ehti juurijajuuri kiskaista koiransa vasemmalle, jolloin koira räjähti(muuten rauhallinen), ja meinas käydä pikkukoirien kimppuun jotka joutuivat yllättäen lähelle toisiaan.

Meidän talon ohi menee valaisematon hiekkatie, josta kun kulkevat, heitä ei ehdi nähdä tarpeeksi nopeasti. lisäksi tie on kapea ja ympärillä paljon nokkosia. Mutta se on pakko hypätä nokkosten sekaan. Lapseni 8v ja 11v eivät valjakon takia uskalla leikkiä ulkona hämärän tultua! hiekkatiellä kulkee paljon koiranulkoiluttajia, lapsia ja mopiolijoita.

Kaverini pikkukoiran kimppuun 1husky hyökkäsi vaikka olivat pusikossa, mutta mutkassa valjakko ajautui myös pusikon reunaan, kaverini ei ehtinyt kauemmaksi! Onneksi sai huskyn riittävän nopeasti pois, mutta pelkää nyt isoja koiria!

Vielä tapahtuu jtn kamalaa!

Eikö ole parempaa paikkaa harjotella huskyjen kanssa? tai eivätkö malta odottaa että pääsisivät jäälle?

8

213

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pelkään huskyjä

      Onko yleistä että valjakkoajelut tehdään yleisillä kulkuväylillä?
      Huskyjen omistajat kommentoikaa!

    • Tehkää poliisille ilmoitus mokomasta liikenteenvaarantajasta. Ja aika ja paikka, ei mitään sinnepäin ilmoituksia. Taas joku narsistinen turhanpätijä liikenteessä, joka kuvittelee omat tekemisensä paremmiksi kuin kenenkään muun. En nyt muista mitä eri lakipykälissä sanottiin eläinpeleistä liikenteessä, mutta ei niillä koko katua saa viedä. Ja sitä parempi, mitä useampi ihminen ottaa yhteyttä virkavaltaan, --ennen kuin joltain murtuu luita.

    • hush-hush

      No ei todellakaan! Täysin päätöntä ja vaarallista menoa. Vahingon sattuessa valjakkomies on korvausvelvollinen. Liikennevahingot ovat muuten älyttömän kalliita. Vois käydä poliisisetä puhuttelemassa vauhtiveikkoa.

    • caninefamiglia

      Omistaja on selvästi idiootti. Älä nyt sen takia yleistä että millaisia huskit ovat. Omistajalta puuttu kokonaan maalaisjärki ja toisten kunnioitus. Miten sellainen ihminen muka voisi kouluttaa koiran?

      • aloittaja

        En yleistäkkään. Pelkään kyseisiä huskyjä, en siis kaikkia. Tässä lähellä asuu perhe jossa on 3huskyä, ja ne kaikki on ihania koiria. Itselläni on pieniä koiria. Ja tulevat hyvin toimeen näiden 3huskyn kanssa. Vaikka eivät ole tottuneet pikkukoiriin. Niin moni pikkukoiran omistaja pelkää huskyjä. Nämäkin huskyt tulevat voimalla ja innolla huskymäiseen tapaan meidän koiria tapaamaan, meidän toinen koira leikkii ja pyörii kuin väkkyrä huskyjen jalkojen välissä, ja kun husky leikkihyökkää liian rajusti, oma koirani ärähtää ja kertoo että rauhoituppas iso kaveri! Niin kyllä ne isot tajuaa rauhottua(ainakin hetkeksi=)
        Ne Huskyt on niin hauskan näkösiä, hämmentyneen oloisia meidän pikkusäheltäjien seurassa!

        On niin kurja kun sitten on näitä koiravaljakkoajelioita jotka pilaavat kyseisen rodun mainetta!


      • caninefamiglia
        aloittaja kirjoitti:

        En yleistäkkään. Pelkään kyseisiä huskyjä, en siis kaikkia. Tässä lähellä asuu perhe jossa on 3huskyä, ja ne kaikki on ihania koiria. Itselläni on pieniä koiria. Ja tulevat hyvin toimeen näiden 3huskyn kanssa. Vaikka eivät ole tottuneet pikkukoiriin. Niin moni pikkukoiran omistaja pelkää huskyjä. Nämäkin huskyt tulevat voimalla ja innolla huskymäiseen tapaan meidän koiria tapaamaan, meidän toinen koira leikkii ja pyörii kuin väkkyrä huskyjen jalkojen välissä, ja kun husky leikkihyökkää liian rajusti, oma koirani ärähtää ja kertoo että rauhoituppas iso kaveri! Niin kyllä ne isot tajuaa rauhottua(ainakin hetkeksi=)
        Ne Huskyt on niin hauskan näkösiä, hämmentyneen oloisia meidän pikkusäheltäjien seurassa!

        On niin kurja kun sitten on näitä koiravaljakkoajelioita jotka pilaavat kyseisen rodun mainetta!

        No hyvä että olet saanut tutustua myös kunnon huskeihin, eikä vain noihin idiootin koiriin.

        Valjakkoajoa pitäisi ehdottomasti harjoittaa vain jossain maalla. Jossain missä ei oikeastaan edes ole ihmisiä tai muuta liikennettä. Luulisi nyt että tuollekin puupäälle olisi selvää että ei koiriaan juoksuta minkään tien lävitse ja että hän on itse velvollinen väistämään. Ei toisten pitäisi joutua hänen harrastuksestaan kärsimään.

        Joo huskeilla on tapana leikkiä vähän rajusti ja itse aina pidän omaa koiraani todella lyhyessä hihnassa varmuuden vuoksi kun pieniä tulee luokse. Koirasta myös onneks näkee jos se aikoo hypätä että osaa jo varautua hyvissä ajoin. Ymmärrettävää että pienempi kavahtaa karkuun siinä vaiheessa, kyllä minäkin väistäisin jos meinaisin jäädä isomman kaverin jalkoihin.


    • Canicrossailija

      Ainoa laji mikä oikeastaan sopii kaupunkiin on canicross tai pieni mushing pyörällä/kickbikella vaan sekin menee jo siinä että koiran pitää oikeasti kuunnella komentoja ja _väistää_ vastaantulevia. Itse jos menen bikellä niin vasta yö/llta-aikaan johtuen hiljaisuudesta vaan silloinkin pitää olla lamppu otsassa koska joku muukin on voinut haluta lähteä yölliselle lenkille. Itsekääksi ei saa ruveta ja vallata prkl koko tietä!

      Helpoin ja halvin on tosiaan tuo canicross koiralla joka noudattaa komentoja: vasen, oikea, seis etc.

      • aloittaja

        kyseisellä Huskyjen omistajalla on monta huskyä, valjakossa kait 8-10koiraa. Joten onkohan se liian työlästä hänelle lähteä canicrossaamaan, montako koiraa sillätavalla voi viedä? Ja ei ainakaan ne kaikki koirat näytä olevan hallinnassa!
        Oikeen harmittaa kun säikähdän joka kerta kun tulevat vauhdilla ja en ehdi kuin hypätä pusikkoon! Haluaisin joku kerta kun mukanani ei ole omia koiria, niin jäädä seisoon keskelle tietä ja katsoa kuinka saa valjakon pysäytetyksi! Mutta en ole pystynyt siihen. Joko pelkään niin kovasti valjakkoa tai sit se on vaan vaisto joka neuvoo että tuolla vauhdilla ei saisikaan ihan heti pysäytetyksi!

        Harmittaa vain tuollainen itsekkyys!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      23
      18977
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      69
      5925
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      25
      5522
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      46
      5397
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      39
      5262
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      92
      5164
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      4653
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      43
      4327
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      57
      3646
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      49
      3305
    Aihe