olen itse abortin tehnyt. puoli vuotta sitten ja en voi kyllä kellekään suositella. Kyllä siitä niin paha mieli jää loppuelämäksi. Päivittäin itkeskelen ja suren tekoani, kadun todella paljon. ei auta enää, mutta kannattaa ihan oikeasti miettiä tarkasti mitä meinaa tehdä. lapsi on saanut alkunsa siitä ei pääse mihinkään ja elää sen kanssa sitten niin että se kulkee elävänä rinnalla tai aina muistoissa. ei siitä eroon pääse kun se on alkunsa saanut niin on saanut. abortilla pääset kyllä siitä eroon mutta muistosta et pääse ikinä. se kuuluu sinun elämääsi joko elävänä tai kuolleena. huomattavasti mukavampi muisto olisi jos lapsi jäisi eloon ja sillä lailla olisi osa elämää. kuolleen lapsen muisto on raskas kantaa. itse mietin 30v. että minunkin täytyy tätä lapselleni aiheuttamaa surua,tuskaa,katumusta kantaa vielä mummuksi asti. ennemmin näin jälkikäteen jälkiviisaana sanon että helpompi olisi ollut minunkin ollut lapsi ottaa vastaan kuin mennä nitä pillereitä syömään ja oman kodin wc pönttöön sitä pientä ihmistainta "synnyttämään" (rv8). kotiabortti siis ja lääkkeillä. vuosin pitkään ja paljon. yksi yö kävin sairaalassa un aloin yhtäkkiä rajusti vuotamaan. nyt käyn psykiatrisen sairaanhoitajan juttusilla, kun olen niin surullinen kun typerä menin sen tekemään. meillä on 3 lasta ja kyllä se yksi yllätysraskaus-lapsi olisi vielä tähän mahtunut. kyllä niin harmittaa ja kaduttaa. abortti on niin lopullinen. me vain niin säikähdimme yllätysraskauttani ja hätäännyimme ja panikoiduimme .välillä jo päätimme, että pitäisimme lapsen, mutta sitten taas ahdistuimme kun se oli niin yllättäin tulossa. (kondomi petti).miettikää tarkkaan ennenkuin päädytte aborttiin. abortti on apu siihen hetkeen, mutta sen jälkeen vasta helvetti alkaa. tästä on vaikea toipua. ottaa tosi lujille. sama kuin oman vanhemman äidin tai isän kuoleminen. ja vielä pahempaa. olet itse läheisen (oman vauvan) kuoleman aiheuttanut. ne on ne nämä tunnontuskat ja omantunnon ääni joka solvaa koko ajan. ei tämä helppoa ole. vaikka nyt et ole raskaana, "ongelma" on pois hoidettu. silti ei tunnu hyvältä, ei tunnut miltään. en ole enää se sama iloinen ihminen. olen masentunut ja murheellinen. huolehtikaa ehkäisystä niin minä ainakin jatkossa aion! enkä ikinä enää aborttia tee! en ikinä! jos tulen vahingossa raskaaksi aion lapsen pitää se on mieheni kanssa päätetty. mieheni katuu aborttia myös eikä enää tekisi sitä. oli myös aivan kauhuissaan kun vuosin wc pönttöön kauheasti verta ja sitä tavaraa tuli. totesimme molemmat kalpeina että miten tämän voi perua ja keskeyttää. se on todella raakaa ja kauheaa se abortin tekeminen . se ei ole lastenleikkiä. siinä on tosi kyseessä. mukavaa kesää kaikille ja voimia jaksaa murhetta ja ikävää. yritetään auttaa ettei muut tätä tekisi ja tähän tilanteeseen joutuisi. vauvan kanssa aina pärjää ja saa apua, vaikka minkälaista apua on tarjolla! vauvasta on vaivaa ja murhettakin mutta myös iloa. abortista ei ole kuin surua ja murhetta. iloa ei ole. hyvää mieltä ei tule. jää vain suru ja kaipuu ja murhe. abortti on abortti. sitä ei kannata tehdä.
Tältä abortti todella tuntuu!
surun murtama
8520
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ainakin omalla kohdallani abortti nuorena oli täysin perusteltu. Abortti ei elämääni pilannut. Mutta ilman aborttia olisin synnyttänyt lapsen, joka olisi saanut kovin kurjat lähtökohdat elämälleen. Tiedän monia, jotka ovat katuneet aborttiaan. Kannattaa kuitenkin miettiä, että abortille on ollut perusteet alkujaankin. Olisitko oikeasti jaksanut neljännen vauvan. Olisitko ollut niin vahva, että olisit jaksanut antaa pyynteetöntä rakkautta ei toivotulle lapselle? Et olisi suinkaan sairastunut vaikkapa synnytysmasennukseen tai lapsivuodepsykoosiin? Oman teoriani mukaan naiset, jotka saavat erityisen voimakkaita oireita abortista, saavat voimakkaita oireita myös muissa haastavissa elämäntilanteissa. Veikkaan, että olit uupunut jo kun raskaus todettiin ja hait aborttia. Nyt vain kanavoit kaikki ikävät tunteet aborttiin, ja unohdat, mikä oli tilanne ennen aborttia.
Suosittelisin sinulle jotain terapia- tms. -jaksoa, ja sellaisen varmaan saatkin. Elämä hymyilee taas, usko vaan! Ihmisillä on erilaiset voimavarat, ja sinun omasi ovat tällä hetkellä lopussa. Keräät nyt akut täyteen, ja sen jälkeen olet viisaampi. Aborttipalstoilla näkee harvoin viisaita ihmisiä, jotain hyvää tämäkin poikii, tosin ajan kuluessa. Onnea matkaan!
Tuossa oli kokemusta, joka oli kalliisti hankittua...
Itse koen että asioiden katuminen on valintakysymys minulle. Kun päätöksen plussat ja miinukset laskelmoi tarkasti, tekee päätöksen ja pysyy siinä, niin voi ihan itse päättää jääkö katumaan ja aktiivisesti miettimään ja muistelemaan tapahtunutta.
Siinä vaiheessa kun raskaus on vasta alussa, kyse on mahdollisuudesta saada vauva. Abortti tai ei , se mahdollisuus ei joka kerta toteudu kuitenkaan.
Mahdollisuus on myös, ettei olisi koskaan tullutkaan raskaaksi. Samoin kuin mahdollisuus tulla raskaaksi.
Jos kuvittelee lapselle ulkonäön ja kehityksen valmiiksi, sen alkion tulee muuttaneeksi henkilöksi omassa päässään. Romaanikirjailijat tekevät sitä joka päivä, se on ihmisellä oleva taito käyttää mielikuvitusta. johtaa joskus aitoihin tunteisiin.
Joillakin varmasti myös hormoni toiminta vaikuttaa.
Jos raskaushormooni laskee abortin jälkeen, tulee murheellinen olo. Koska se johtuu hormoneista, niin tulee mietittyä että kerran ololle ei ole "syytä" niin mun täytyy olla surullinen lapsesta. Mulla on täysin selkeä varmuus että jos en kuvittele alkiota lapseksi, niin ei ole mitä surrakaan. Jos minulla olisi vauvakuume, voisin surra menettämääni mahdollisuutta vauvasta joka oli suurempi mahdollisuus kuin se ettei ole raskaana ollutkaan. Mutta koska minulla ei vauvan teko halujakaan ole, niin miksi katuisin sitä että käänsin selkäni mahdollisuudelle tälläkertaa saada vauva.
Ne jotka siihen pystyy voi päästä helpommalla kun eivät päästä mielikuvitusta valloilleen ja luo henkilöä alkiosta, josta ei vielä tiedä olisiko se tuhoutunut muutenkin.
Itse teetin aikoinaan abortin kun siinä tilanteessa oli mahdotonta ottaa lasta vastaan ja terveys ei kestänyt raskautta.
En ole katunut, eikä ole tunnontuskia. Asia pitää selvittää itselleen ennenkuin ryhtyy peruuttamattomaan tekoon, sellainen abortti on, sitä ei voi perua.
Jos on epävarma, kannatta puhua asiantuntijan kanssa kaikista vaihtoehdoista.
Voi päätyä synnyttämään kunhan ensi paniikista selviää, tai sitten aborttiin jos ei muuta parempaa ratkaisua ei tunnu löytyvän.
Minullakin olisi ainakin 15 lasta jos en ehkäisisi. Kaikki ne mahdolliset lapset.
Lestadiolaiset sanovatkin että ehkäistyt lapset ovat vastassa taivaan portilla:(
Aborttia en ole tehnyt kun ehkäisy ei ole pettänyt. Kaksi lasta on riittävästi.
" voi ihan itse päättää jääkö katumaan ja aktiivisesti miettimään ja muistelemaan tapahtunutta."
katuvat valitsee itse katuvansa, ovat siis jonkin sortin masokisteja..?
"Mahdollisuus on myös, ettei olisi koskaan tullutkaan raskaaksi"
Siinä vaihessa sitä mahdollisuutta ei enää ole un on jo raskaana.
"Mutta koska minulla ei vauvan teko halujakaan ole, niin miksi katuisin sitä että käänsin selkäni mahdollisuudelle tälläkertaa saada vauva."
Mutta jos niitä myöhemmin onkin eikä enää tulekaan, niin siinä vaiheessa saattaa sitten alkaa kaduttaa ja katkerasti.. sitä kun ei voi tietää mitä psskaa elämä eteen heittää.
"josta ei vielä tiedä olisiko se tuhoutunut muutenkin."
Olis tai ei, se kuitenkin tapettiin abortissa, mikä on tietenkin täysin eri juttu kun kuolla itsestään luonnollisesti.
"Minullakin olisi ainakin 15 lasta jos en ehkäisisi. "
Mistäs sä sen voit tietää?
Masokismi on tuttua eli kyllä se itsetuntemuksen puute myös johtaa ratkaisuhin joita sitten katuu, ja siinä "väärässä" valinnassa on hyvä syy jäädä vellomaan.
Eikös se ole vähän ihanakin itkeä tirauttaa joskus, oikeen nautinto.
Taito sekin että etsii hyvät puolet tehdystä ratkaisusta.
Esim lapsen laskettuna aikana voi huomata että hitto, onpa ihanaa kun ei ole nyt perse kipee vaan olen täällä lenkillä enkä auton takapenkillöä synnyttämässä ilman kivunlievitystä ja ambulanssia ei kuulu ei näy.
Mun mielestä tuo aloittajan avaus oli koskettava kertomus siitä, miltä hänestä tuntuu ja miten abortti on häneen vaikuttanut.
Kaikki myötätunto ja lämmin halaus hänelle.
Mutta, vastustan sitä että kerrotaan että tältä se tuntuu kaikista.
Ei tunnu. Jos ei tunnu samalta, kuin aloittajasta, niin ei tunnu.
Se ei tarkoita että aloittaja olisi väärässä tunteineen.
Mut jos joku on varma päätöksestään niin on niitä erilaisia tarinoita, ei kaikille tule sellainen suru asiasta eikä se suru tule välttämättä yllättäen että näin käy varmasti.
Jokainen tietää itsensä ja haluaako lapsen vai ei. Mut omalla kohdalla toimii se ajattelutapa, että kun päätös on tehty niin etsii siitä ne hyvät puolet. Kaikki ei tietenkään voi tunteille mitään. Riippuu ihmistyypistä ja historiasta, omasta tilanteesta. Jos on vaikeaa niin kannattaahan siihen apua hakea.