WÄLLÄRI - pomo

Seuratessani tulosopimuskeskustelua tuleen mieleen v. 1956.
Tuolloin Merimiesunioni Wällärin johdolla oli merkittävä.
UKK aloitti tuolloin Pressana ja joutui selvitysmieheksi.
Nyt oletan meillä hallituksen joutuvan todelliseen tulikokeeseen;
- Haavistolla aikaa pari viikkoa pelastaa Pekka talvivaaroineen?
6112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Yleislakko 1957
oli koetinkivi UKK:lle, joka onnistui minusta heti näyttämään
"kaapin paikan".
Tarvitsisimmeko mielestänne nytkin johtajaa?

Äänestä

Ay-pomot
Joku esitti, että työntekijöille korotukset kuten pomoillekin.
- Kävisikö katteeksi?

Äänestä

Kun tässä on mainittu sekä Wälläri että Kekkonen, niin juohtuupa mieleen eräs juttu:

- Kun Kekkonen oli päässyt taivaaseen ja siellähän hän tiettävästi on edelleen, niin silloin ensi alkuun Urkkipäivittäin käyskenteli siellä auvoisilla pientareilla, mutta hän oli kovin yksinäinen. Ketään tuttuja ei ollut näkynyt siellä niillä tanhuvilla. Yhtenä päivänä Urkki kuitenkin oli havaitsevinaan tutun oloisen hahmon ja tarkemmin katsottuaan ynnä lähemmäksi tultuaan hän havaitsi, että Wällärin Niilohan se siinä. Vanhat tuttavukset olivat iloisia tapaamisesta. Lopulta Urkki puoliksi tuumasi ja puoliksi kysäisi, että "En ole huomannut sinua aikaisemmin täällä...?" Siihen Niilo W. kertoi, jotta "Aikaisemmin minä olinkin tuolla Alakerrrassa, mutta kun siellä alkoi se lämmittäjien lakko, niin toimittivat sieltä pois tänne ylemmälle puolelle!".

Äänestä
  • Peperiliiton O. Ahonen leikki Wälläriä vähän aikaa. Sai olla vähän aikaa sankari. Työnantaaja aloitti Kemijärveltä tehtaiden sulkemisen. Ei kuitenkaan O.A:n takia vaan parempien voittojen saamiseksi halvan työvoiman maista.

    Äänestä

  • ja lama jatkuu kirjoitti:

    Peperiliiton O. Ahonen leikki Wälläriä vähän aikaa. Sai olla vähän aikaa sankari. Työnantaaja aloitti Kemijärveltä tehtaiden sulkemisen. Ei kuitenkaan O.A:n takia vaan parempien voittojen saamiseksi halvan työvoiman maista.

    Ajat ovat muuttuneet työllisyyden kannalta kai lopullisesti. Pitkä lamakausi aiheuttaa sen, ettei vielä työikäiset kelpaa töihin oltuaan liian kauan kortistossa. Monet jo yli 55v.
    Ministeri Jutta sen sanoi; entiset hyvät ajat eivät enää koskaan palaa, meinaan täystyöllisyys.

    Äänestä

Ihmetellä voi vain miksei Pekka Perälle anneta potkuja, JOS talvivaara jatkaa, johto HETI vaihtoon,
missä on sadat miljoonat,??? Perä osti talvivaaran 1 euron hinnalla,
kovin tiiviisti ja usein Perä on matkutellu ulkomailla onko sadat miljoonta kadonnu salaisille tileille,,, ???

MISSÄ ON RAHAT ????

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mentori-x kirjoitti:

Seuratessani tulosopimuskeskustelua tuleen mieleen v. 1956.
Tuolloin Merimiesunioni Wällärin johdolla oli merkittävä.
UKK aloitti tuolloin Pressana ja joutui selvitysmieheksi.
Nyt oletan meillä hallituksen joutuvan todelliseen tulikokeeseen;
- Haavistolla aikaa pari viikkoa pelastaa Pekka talvivaaroineen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu