Saunamajuri hoitaa homman

Saunamajuri

Olin Pahkajärven ampumaleirillä huoltokomppaniassa ja sain tehtäväkseni lämmittää komppanioille saunan. Istuskelin laiturin nokassa ja polttelin piippua, kun sauna höyrysi takanani. Oli mukava syysilta, ja komppaniat olivat ampumassa kovilla. Yhtäkkiä kuulin rasahduksen takanani. Se oli ensimmäisen kiväärikomppanian luutnantti Tanja, joka oli käynyt kadettikoulun ja jäänyt armeijaan. Olisi huhujen mukaan päässyt lääkikseenkin, mutta koska suku oli upseerivoittoista, eikä jälkeläisissä ollut poikia, oli pakko astua isien teitä. Tanja kyseli, joko sauna on lämmin. Sanoin sen olevan jo vähän yli 70 asteista. Hän sanoi tulleensa pois ammunnoista, koska selkä oli mennyt jumiin. Tanja riisui rähinäremminsä ja tst-vyönsä ja jätti ne ulkona olevalle penkille. Sitten hän astui pukuhuoneeseen, jossa riisui itsensä alastomaksi. Kuulin kuinka kiukaalle heitettiin löylyä.

Luutnantti tuli uimapuvussaan laiturille ja pulahti uimaan. Näin pyöreän takamuksen ja täyteläiset rinnat tuon punaposkisen tytön olemuksessa. Housuissani pullistui rajusti. Uituaan muutamia vetoja luutnantti Tanja tuli vedestä ja venytteli selkäänsä laiturilla. Hän totesi, että selkään särkee vieläkin ja se kaipaisi hierontaa. Koputtelin piippuni pesän tyhjäksi ja totesin, että sitä vartenhan huoltomiehet ovat, että he huoltavat aseet ja ihmiset. Menin Tanjan perässä saunaan pikkumustat jalassa. Luutnantilla oli vielä uimahousut ja rintaliivit päällään. Ensimmäisen löylykauhan heiton jälkeen olimme toistemme kimpussa alasti. Tanja oli levittänyt reitensä levälleen ja oma ohjukseni oli sukeltanut hänen bunkkeriinsa. Suutelimme toisiamme intohimoisesti. Useamman vedon jälkeen Tanja kääntyi ympäri ja pyllisti kohti ohjustani. Työnsin torpedoni voimalla takaapäin hänen sisäänsä ja panin häntä kuin eläin. Aikansa torpedoituani valtava panosmassa lähti voimalla kohti hänen lämmintä bunkkeriansa. Hän vaikeroi ja voivotti. Vaikka oli tavallinen jääkäri ja huoltomies, tajusin siinä silmänräpäyksessä, että Tanja on arvomerkeistään huolimatta kuitenkin nainen isolla N:llä. Vielä kerran rakasteltuamme lämpimässä saunassa pyyhin Tanjan läpikotaisin ja toivottelin hänelle onnea tuleviin taisteluihin. Sanoin että oma haupitsini olisi hänen käytössään myös silloin, kun olisin siviilissä.

10

12280

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • arvoiisakki

      Urpo kadettikoulusta tulla yliluutnanttinatina ulos rähinäremmiä ei nykyään enää pidetä

      eikä tst vyön kanssa varsinkaan
      heko heko urpo

      • Saunamajuri

        Kukä tässä on mitään nykyajasta puhunut? Saunamajurin aikaan maailma oli toinen: kadettikoulusta tuli luutnantteja ja Pahkajärvellä ammuttiin kovilla...


      • silti...
        Saunamajuri kirjoitti:

        Kukä tässä on mitään nykyajasta puhunut? Saunamajurin aikaan maailma oli toinen: kadettikoulusta tuli luutnantteja ja Pahkajärvellä ammuttiin kovilla...

        Joo mut silloin kun kadiksesta tuli luteja ei naisia ollut armeijassa. Olikohan se niin että ensimmäiset naiset valmistui 90 luvun loppupuolella.


      • trr67
        Saunamajuri kirjoitti:

        Kukä tässä on mitään nykyajasta puhunut? Saunamajurin aikaan maailma oli toinen: kadettikoulusta tuli luutnantteja ja Pahkajärvellä ammuttiin kovilla...

        joo 76/105t asirreltiin parilla miehellä, miehet oli ilslon miehii eikä biitä mutta kovilla juu kun pienet kutit.


    • Näitkö unta ?

      Niin keksittyä kuin olla voi, arvoiisakki kertoikin jo faktat...

    • res tkm

      Voi vide, jätkät arvostelee fiktiivistä seksifantasiaa asiavirheistä. Mikä tuossa tarinassa nyt muutenkaan olisi yhteydessä tosielämään? Itselläni on vain 9,5 kuukautta kokemusta armeijasta enkä kertaakaan nähnyt/kuullut mitään mikä viittaisi minkäänlaiseen seksuaaliseen kanssakäymiseen palvelusaikana. Suihkussakin jätkät tuijottivat kattoon etteivät vahingossakaan näkisi muita alasti.

    • Housuissani pulahti

      Istuskelin torpedoni nokassa ja polttelin saunan. Yhtäkkiä kuulin kuinka kiukaalle heitettiin panosmassa rajusti. Koputtelin takamuksen tyhjäksi ulkona olevalle penkille. Luutnantti tuli uimapuvussaan laiturille ja pullistui rajusti. Housuissani pulahti ja höyrysi lämmin, valtava massa. Tanja on löylykauhan kimpussa alasti kuin eläin. Näin punaposkisen takamuksen siviilissä. Tanja kääntyi ympäri ja pyllisti laiturin nokassa komppanioille. Sitten hän astui löylykauhan huoltokomppaniassa. Hän vaikeroi ja voivotti että selkään särkee vieläkin rakasteltuamme ulkona poikia alasti. Tanja oli levittänyt reitensä levälleen ja oma ohjukseni oli mennyt jumiin. Hän totesi, että oli pakko astua häntä silmänräpäyksessä takaapäin pikkumustat jalassa. Vielä kerran pyyhin takamuksen rajusti. Luutnantilla oli mennyt panosmassa voimalla kiukaalle. Sanoin että nokassa poltteli takamuksen höyry.

      • kööpeli värmy

        Ai että ko hajosin :D johan on, oikeestaa parempi ko alkuperäne :D


      • heh he
        kööpeli värmy kirjoitti:

        Ai että ko hajosin :D johan on, oikeestaa parempi ko alkuperäne :D

        Tottapa juu...:-)


      • Saunamajuri

        Voi poikaparka. Intin käynyt 19-vuotias pojankolli. Et tiedä mitä Pahkajärven ampumaleirillä aikoinaan tapahtui....

        Ja tämä tarina on tosi. Suukkoja Tanjalle, jolle pystyn suuukkoja muutoinkin lähettämään, sillä hän lukee tätä ja makaa yöt vieressäni. Tanja ei ole enää armeijassa. Hän hän turvallisuusalan kouluttaja.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      116
      2406
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      38
      1491
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      642
      1014
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      97
      888
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      710
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      686
    Aihe