Olen viime aikoina törmännyt useisiin ns. uskoviin ja kyllä näin on tapahtunut jo kauan aikaa ja jos sallitte minun sanoman.
Kristillisyys on ulkona mistään liikkeestä mihin kootaan ihmisiä kuin karjaa.
Uskova on yksilö jotka Herra Jeesus tuntee istuuko hän vaikka sontatunkion päällä.
Kuka valehtelee ja lyö valheen kättä pettääkseen valitutkin?
Minä kuitenkin olen valittu ja mölyääninen, rakastettu ja kunnioitettu persoona jota monet nuoret naiset ovat muistaneet täyttäessäni elämäni viimeisimpiä vuosia.
Muistan suudelmani hunnun läpi.
Kristillisyys on ulkona mistään liikkeestä mihin kootaan ihmisiä kuin karjaa.
Uskova on yksilö jotka Herra Jeesus tuntee istuuko hän vaikka sontatunkion päällä.
Kuka valehtelee ja lyö valheen kättä pettääkseen valitutkin?
Minä kuitenkin olen valittu ja mölyääninen, rakastettu ja kunnioitettu persoona jota monet nuoret naiset ovat muistaneet täyttäessäni elämäni viimeisimpiä vuosia.
Muistan suudelmani hunnun läpi.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kun olet syntiin joutunut niin jaksatko uskoa anteeksi syntisi?
Tuleeko eteesi epäusko?
Siksi on läheisiä ihmisiä jotka välittävät anteeksiantamisen sinulle jos anteeksi haluat syntisi.
Yksin usko ,yksin armo.Silti ihminen on epäuskoinen ja kokee yksinäisyyden silloin kun se ei pitäisi olla läsnä.
On totta että Jeesus vaikuttaa muuallakin kuin jossakin määrätyssä ryhmittymässä.
...eihän kukaan voi kirjoittaa tuollaista tekstiä, paitsi joku joka haluaa tuomita muita ja keskittyä tarkastelemaan maailmaa itsekkäiden ja tuomitsevien ajatustensa läpi.
Olet antanut tosissaan paholaisen viekoitella itsesi johonkin tosi pahaan saastaan, koska kaikesta huomasi ettei tekstisi ollut aitoa, vaan se on sinun päähäsi viekkaudella ja manipulaatiolla ujutettu. Jos kuuntelisit omaa henkilökohtaista uskoasi, joka jokaisella ihmisellä on, niin tietäisit että kaikista pahin maailmassa on ihmisen tekemää, niin myös uskonnot ja kaikki siihen liittyvä.
Ihminen, joka ei kykene olemaan rauhassa itsensä kanssa on henkisesti rikki tai muuten vioittunut, eikä hän todellakaan kaipaa siihen tuollaisia paholaisen viekoittelijoita, jotka ajavat vain omaa etuaan päästääkseen omaan "taivaaseensa".
"Siksi on läheisiä ihmisiä jotka välittävät anteeksiantamisen sinulle jos anteeksi haluat syntisi."
Miksi korotat ihmistä?
Vain yksi on välimies Jumalan ja ihmisen välillä: JEESUS KRISTUS.
Ei tarvita mitään ihmistä "välittämään anteeksiantamusta". Ihmistä tarvitaan vain julistamaan evankeliumia Jeesuksen lähetyskäskyn mukaisesti (Matt. 28:18-20).
Kyllä jaksan uskoa syntini anteeksi ja siltä osin
on helpompi elää ja ihmetellä kuinka synti on minua voimakkaampi.
Vaan Jeesuksen veri poistaa synnit.
Ihmisiä on lähellä mutta heidän käsien alle en mene edes "huumetokkurassakaan"
Autolla pääsee kauemmas jos ripittäytymistä tarvitaan täällä ei ole yksinäiselle helppoa tuo
hengellisen avun saaminen.
Missä vietät iäisyytesi nousee ajatus jolla avaan
kirjoitukseni.
Oletko lujissa kahleissa ja vietävissä sinne
mihin mielelläsi haluat mennäkin?
Pahuudesta toiseen ja perkeleen kelkassa melua
pidät etkä suostu edes vaatteita päällesi laittamaan.
Missä vietät iäisyytesi? Kellokoskellako?
Toivotan Sinulle kaikkea hyvää ja onnellista matkaa uskovaisten joukkoon, jotta sinäkin pääsisit osalliseksi iankaikkisesta elämästä, taivasosuudesta, kuoleman jälkeen. Uskallan luvata sinulle niinkuin Raamattu sanoo: jos sinä jotakin menetät uskon vuoksi, saat sen 100 kertaisesti takasin.:)
On siis 2 paikkaa mihin ihminen voi mennä kuoleman jälkeen: joko kadotus tai taivas. Älä ihmis-rukka mene tieten tahtoen helvettiin. Sillä siitä tulee vielä kovempi tuomio jos on varoitettu ja jos on ollut kovakorvainen. Raamttu sanoo: Jo on kirves pantu puun juureen, ja jokainen puu joka ei kanna hyvää hedelmää, leikataan ja tuleen heitetään.
Raamattu puhuu vertauksilla; Puu tarkoittaa ihmistä ja tulijärvi helvettiä, johon myös sielunvihollinen = saatana heitetään kun tälle maailmalle tulee loppu. Hyvät hedelmät tarkoitaa sitä, että ihminen on kuuliainen kun uskovainen häntä varoittaa ja haluaa tehdä parannuksen HUOM! OMISTA SYNNEISTÄ; EI SIIS TOISTEN ! Ja uskoa evankeliumin omalle kohdalle. Näin siis kirjoittaa Raamattu; se ei siis ole ihminen joka puhuu. Tämä kaikki on Jumalan sanaa. Vaikka kuinka ihminen yrittää Raamatun sannaa = Jumalan sanaa muuttaa ei se muutu. Ihminen vaan siinä häviää. Emme me ihmiset teitä tuomitse; vaan Raamattu, joka sanoo, JOKA EI USKO ON JO TUOMITTU!!!
Toivottavasti ymmärsit oikein. Me uskovaiset ihmiset olemme vaan Jumalan välikappaleita. Ja meillä on rakkaus uskon ulkopuolella oleviin ihmisiin. Me toivomme sydämmestämme että kaikki pääsis taivaaseen, Mutta... ME EMME VOI VALEHDELLA!!! Sillä mitä hyötyä siitä on ... silloinhan mekin joutusimme kadotukseen yhdessä epäuskoisten kanssa jos valehtelisimme ja sanoisimme; kullä sinä olet hyvällä paikalla, pysy vaan siinä. Ei näin! Vaan me haluamme ilmoittaa Jumalan tahdon, emme me itsestämme puhu.
Jos ei ymmärrä oikein ymmärtää väärin. Meidät uskovaiset, (joillekin on Jumala antanut sellaisen lahjan, että osaa näistä asioista puhua; ei kaikki osaa puhua autuuden asiasta). Siis uskovaiset ihmiset on pantu julistamaan Jumalan sanaa ja se joko pahentaa tai parantaa. Jumalan sana on kuin 2-teräinen miekka. Se ei siis tyhjänä palaja. Kaiken takana kuitenkin... Vaikka se suoraan sanotaan on Rakkaus... Mutta jos ei ole Jumalan valittu, ei silloin voi ymmärtää mitkä Jumalan ovat.Rukoile siis että sinäkin et kadotetuksi tulisi.
Mutta meille jotka olemme Jumalan lapsia, on tämä sana kuin taivaan mannaa... Ja me ymmärrämme ja haluamme ymmärtää tällaiset asiat oikein, vaikka niitä ei aina niin oikeilla sanoillakaan joku osaisikaan aina puhua.
Kukaan ei voi viimeisneä päivänä syyttää toista, että on kadotuksessa. Ei edes uskovaista että on väärin puhunut. Näissä asioissa on oma vastuu...Jumala on antaunut myös vapauden valita, niillekin jotka ovat kutsulle kovakorvaisia. Mutta he katuvat rikkaan miehen tavoin, joka helvetin vaivassa; sitten jo olisi usko kelvannut, mutta jo oli liian myöhäistä. Siis Jumala ei muuta omaa armojärjestystä. Hän on antanut ihmiselle valinnanmahdollisuuden täällä maan päällä.Kuoleman jälkeen ei voi enää saada taivasosuutta vaan iankaikkinen kadotus on niiden osana jotka eivät usko...
Siis rikas mies pyysi siinä helvetin vaivassa, että Jumala lähettäis hänen kielen päätä kostuttamaan , mutta sitäkään hänelle ei suotu. No, sitten rikkaalle miehelle tuli hätä jo omaisten puolesta. Hän pyysi Jumalalta, että Jumala lähettäisi heidän luokseen , joku kuolleista herätetty, että jos he sitten uskoisivat. Mitä Jumala vastasi, heillä on profeetat, kuulkoon niitä. Jos he ei heitä usko, ei he usko vaikka joku kuolleista herätettäis.
Tässä näkyy kuinka Jumalan armon aika oli rikkaalla miehellä mennyt ohi. Rikas mies oli siis ihminen joka ei halunnut ottaa vastaan uskoa, jota hänelle saarnattiin maanpäällä, vaan hän oli kovakorvainen.
Kuka tässä edellisessä luvuss tuomitsi; Itse Jumala. Se on mielikuvitusta , kun tämä maailma puhuu rakkaudesta ja rakkauden Jumalasta. Kyllä Jumala antaa sataa ja paistaa niin hyville kuin pahoillekin. Mutta yhdessä asiassa Hän on ehdoton, jos ei usko, se on jo kadotettu.
Nöyrry sinä siis ja pyydä Jumalalta oikeaa viisautta; Äläkä turhaan elä toisten ihmisten vioissa ja virheissä, ja toisten sanomisissa. Omat asiat ensin ja sitten vasta toisten....Jos ei itse ensin ymmärrä asioita oikein , ymmärtää väärin vaikka kuinka toinen hyvää tarkoittaa....
Anteeksi pyydän puutteitani, että minullakaan ei ole taitao niin hyvin ilmaista näistä asioita kun haluaisi. (Rakkaus on niin suuri sinuakin ja muitakin uskon ulkopuolella kohtaan,että siksi näin tällaista vaivaa, että yritän varoittaa vaikka voin saada taas haukkumiset tästäkin. Mutta jos vaikka yksi pelastuis tämän kirjeen kautta se on tehnyt tehtävänsä)Mutta ei se Jumala onneksi sitä katso, vaan se katsoo sydämmeen...Kun se uskovaisen sydän on....
kirjoitahan toinen mokoma pötkö niille joiden
sydän synnissä kiehuu ja ulkoisella pukeutumisella jo kieltävät uskonsa.
Voiko lestaadiolainen osoittaa uskonsa?
Ei sillä he kuten nykyään valhekristitys eivät tunnusta uskoa eli ovat pelkureita.