Olen lukenut useita kirjoituksia siitä kun ihmiset on kohdanneet sen uudenlaisen tunteen. Onko se sitten sen oikean kohtaamista? Tilanne kun tapaa ihmisen jota ilman elämä tuntuu rangaistukselta. Ihminen jota ilman vuode muistuttaa kolkkoa hautakammiota. Ihminen jonka takia on valmis luopumaan niin paljosta. Ihminen jolle on valmis antamaan kaiken. Ihminen joka on mielessä jatkuvasti. Ihminen joka tuo uudenlaisen ikävän raastavan ja kivuliaan. Ihminen joka vie unet ja ruokahalun. Ihninen jota ilman kaikki on sekavaa ja määränpäämäärätöntä. Poukkoilua vailla suuntaa eksyneenä pimeässä. Ihminen jonka läsnäolo riittää jo alle puolikilometria rauhoittamaan levottoman sydämmen. Ihminen jonka hymy valaisee pimeyden. Ihminen jonka lähellä ei muulla ole merkitystä.
Haluaisin ketjun jossa kerrotaan miten tarina lopulta alkoi kun kohtasitte ja jatkoitteko yhteistä matkaa?
Voin lukea niitä odotellessa ihmettä joka auttaa häntä löytämään luokseni.
Haluaisin ketjun jossa kerrotaan miten tarina lopulta alkoi kun kohtasitte ja jatkoitteko yhteistä matkaa?
Voin lukea niitä odotellessa ihmettä joka auttaa häntä löytämään luokseni.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ei ole.
"Oikeita" ei ole olemassa jollain universaalilla tasolla. Joku voi TUNTUA OIKEALTA joka on eri asia kuin OLLA SE OIKEA.
Ollakseen oikea niin täytyy viettää ihmisen kanssa oikeasti aikaa ja asia paljastunee vasta vuosien jälkeen. Sekin yleensä tulkintana omista tunteista.
Lisäksi osa ihmisistä voi tuntua oikeilta tietyssä mielessä, mutta vääriltä toisessa mielessä. Jonkun kanssa on joskus kiva viettää aikaa ja joitakin kaipaa kovasti, mutta yhteinen tulevaisuus heidän kanssa voi olla lähes mahdoton rakentaa.
osittain olen samaa mieltä, muttamutta...
kyllähän se vaan niin menee, että ihmisen jonka kanssa jo ensimmäisellä tapaamisella tuntee,ettei tuon kanssa kyllä juttu luista, niin ei se kyllä luista kymmenenkään vuoden päästä. Toisen kanssa taas menee jutut heti yksiin ja menevät kymmenenkin vuoden päästä.
Toisilleen sopivia, ei samanlaisia ja oikeita.......
"kyllähän se vaan niin menee, että ihmisen jonka kanssa jo ensimmäisellä tapaamisella tuntee,ettei tuon kanssa kyllä juttu luista, niin ei se kyllä luista kymmenenkään vuoden päästä. Toisen kanssa taas menee jutut heti yksiin ja menevät kymmenenkin vuoden päästä."
Pas-kaa.
Syitä miksei juttu luista ekalla kerralla voi olla MONIA. Esimerkiksi jännittäminen, ympäristö, elämän tilanne jne. jne.
Tuollaisten ekojen tuntemusten varaan elämänsä rakentaminen kymmenien vuosien päähän ei ole mitään muuta kuin lyhytnäköistä, typerää ja äärimmäisen LAPSELLISTA.
Tahdotko laittaa elämäsi jonkin epämääräisen tuntemuksen ja ensimmäisen tapaamisen varaan?
Vai haluatko vain uskoa että on jokin voima sinussa itsessä tai tuolla jossain joka muka tunnistaisi kenet sinulle on "tarkoitettu" tai kuka on "sopiva"?
Oliskohan niin että vain keskityt niihin ihmisiin joiden kanssa ensimmäisellä kerralla juttu sujuu etkä ole moksiskaan niistä muista joten mistä ihmeestä tiedät ettei noiden muiden kanssa juttu sujuisi kymmenenkään vuoden päästä?
Nämä "ekat fiilikset" usein ovat kuin kolikon heittoa. Riippuu täysin sinun havainnoistasi ja fiiliksistä sillä hetkellä miten toiseen suhtaudut?
Vai etkö muka koskaan ole aivan yhtäkkiä ihastunut johonkuhun jota et ole aiemmin pitänyt erityisen vetävänä kun olet huomannut hänessä yhtäkkiä jotain uutta?
Toisilleen sopiviakaan ei tunnista yhtäkkisistä tai äkillisistä tunteista vaan ajan kanssa kun opit tuntemaan ihmisen.
Minä tiedän että vituttaahan se kun joutuu ottamaan vastuun omasta valinnoistaan pitkälläkin tähtäimellä eikä vain luottamaan tunteisiin ja "kohtaloon".
"Tuollaisten ekojen tuntemusten varaan elämänsä rakentaminen kymmenien vuosien päähän ei ole mitään muuta kuin lyhytnäköistä, typerää ja äärimmäisen LAPSELLISTA."
ei ei , sä käsitit väärin. ei ole jäänyt nuo kokemukset vain yhden tapaamisen varaan. Tottakai täytyy antaa mahdollisuus tutustumiselle.
en usko yliluonnolliseen, mutta sen olen kokenut, että jotkut vaan sopivat toisilleen ja jotkut ei sitten millään. vuosienkaan päästä.
keskutele nyt tuollaisen besserwisserin kanssa, joka jääräpäisesti uskoo omiin hörhötyksiinsä, eikä avoimin mielin kykene ottamaan uudenlaisia näkökantoja huomioon!
Sinä aloittaja olet oikeassa, voi olla olemassa se Oikea, jonka tunnistaa jo ensimmäisestä kohtaamisesta, ensimmäisistä katseista, sanoista, eleistä, olemuksesta. Tunnistaa siitä, ettei enää ole oma itsensä sen kohtaamisen jälkeen, ja sielu kuin eksyksissä jos se ihminen ei ole lähellä. Hiukan pelottavaa, ihanaa, vangitsevaa.
Kohtasin sellaisen naisen. Todellakin olen tuntenut suurinpiirtein kaikkia kuvailtuja tuntemuksia. Olin välillä jopa siinä uskossa, että jotain olisi ollut hänelläkin minua kohtaan. En kuitenkaan ole ihminen, joka kerjää huomiota, vaan odotan reilua vastausta reilusti esitettyihin kysymyksiin. Nainen siis katosi jonnekin. Olisi kai periaatteessa puhelinsoiton tai tekstiviestin päässä, mutta pallo jäi hänelle. Täytyy yrittää itse keksiä miksei halua kertoa ajatuksistaan tai edes sanoa reilusti ettei kiinnosta. Tai sitten täytyy olla ajattelematta koko asiaa. Vaikeaa sekin on kun hän on aamulla ensimmäisenä mielessä, viimeisenä illalla ja pitkin päivää siinä välissä ja jopa unessa, tunteissa, sydämessä. Edes ex vaimoani kohtaan en muista näin tunteneeni, vaikka kovasti rakastinkin. Aika auttanee tähänkin sairauteen.
Ei tämä vain tunnu helpottavan. Viime yön mietin, että laittaisin hänelle viestiä. Kiittäisin kaikesta, siitä, että olen hänet saanut tavata ja niistä hetkistä, kun ajatuksia vaihdeltiin. Täytyy ottaa vain järki käteen ja kohdata se tosiasia, ettei hän ole minusta kiinnostunut, vaikkei sitä jostakin syystä halua suoraan sanoa. Kai se "katoaminen" on tällainen viesti, vaikka en kyllä olisi uskonut juuri hänen tekevän näin. Eikö hän uskalla vai halua? Voisin kyllä omasta puolestani kuitenkin toimia toisin ja toivottaa kaikkea hyvää hänelle, vaikkei hän siihen vastaisikaan. Ehkä se helpottaisi omaa oloa ja vauhdittaisi ikävästä eroonpääsemiseen. Hän tietää ajatukseni ja sen, että haluaisin saada selkeän vastauksen. Ei todellakaan ole tarkoitus jäädä roikkumaan, mutta kun olen yhtä suurta kysymysmerkkiä.
Melkein samanlaiset ajatukset täällä. Hali sulle 4 16.
Mä en tiedä kuuluuko mun tarinani tähän ketjuun, kun en oikeastaan edes tiedä mistä oli kyse...
Törmäsin evästauolla kaupassa mieheen, jossa oli jotain erityistä. Katse tai olemus tms. sai mut ihan hämilleni. Tunne saattoi olla molemminpuolinen, koska vastaan käveltyään mies kääntyi ja tuli perässä lehtihyllylle. Siinä sitten vierekkäin seisottiin hetki ja mä muistan kelanneeni mielessäni, että kuka toi on, tunnenko mä sen jostain ja jos tunnen niin miksi en muista?!
Olen tavannut elämässäni kaikenlaisia kiinnostavia tyyppejä, mutta kenenkään kanssa ei ole tullut samaa fiilistä. Tai jotain...
Tarina päättyy onnettomasti...
Mä olin niin hämilläni, että pakenin ennen kuin ehdimme juttuasteelle, mies jäi siis tuntemattomaksi :(
Kadotin rakkauden, kovien suhteiden, ja lukuisten ihastumisien jälkeen.
Olen elänyt niin rajua elämää, että kynnys tutustua erillaisiin ihmisiin kasvaa.
Tunnen jonkun verran naisia, ja tutustun helposti uusiin, ymmärrän monia ihmisiä, mutta en usko että koen yhteenkuuluvuuden tunnetta helposti.
Olen silti iloinen, mutta yksinäinen, en haaveile omista lapsista tai mistään suuresta onnesta.
Olen muutaman kerran tavannut naisen jota kohtaan tunsin erikoisen suoran yhteyden, jotenkin hän ymmärsi minua joka asiassa, ja minä häntä, ja hymykin oli kummalakin herkässä.
Minulle on käynyt noin ja kaikki nuo tunteet olen käynyt läpi ja käyn edelleen.
Kun näin HÄNET ensimmäistä kertaa tuntui että koko maailma pysähtyi ja mietin, että hänet minä haluan.
kuinka helppoa hänen kanssaan onkaan olla. niin luontevaa ja tasapainoista. Meillä on hauskaa yhdessä, samanlainen arvomaailma ja olemme avoimia. Voimme olla myös yhdessä hiljaa, toisen läsnäolo riittää.
Nyt olemme sinetöimässä rakkautemma avioliitolla.
Että kyllä, minä uskon siihen että kun Se Oikea kävelee vastaan, niin hänet kyllä tunnistaa. :)
putiikkia laitoimme pystyyn. Työpiireissä siis ja siitä se sit hiljalleen eteni siihen että tapailimme aina kuin mahdollista. Edes hetkellisesti. Ei mikään voi voittaa sitä ihanaa tunnetta joka meitä yhdisti ja vaali.
Kohtalo vei erilleen. Kuitenkin meistä minä kurkotin kohti päämäärää jonka luulin olevan sama myös tällä toisella. Muutin jopa takaisin hänen lähelleen useiden satojen kilometrien päästä, mutta hän vain hävisi. Ei selittänyt syytä. Hän vain vaikeni. Aiemmin oli läsnä.
Elämässä ei ole enään mitään kun häntä ei enään ole. Jokainen päivä on taistelua että jotensakin saa vietyä päivän loppuun jotta voisi taas nukahtaa ja ehkä voisi nähdä unta hänestä.
Elämä tosiaan on kuin hautakammio. Kylmät raskaat seinät vuoraa sisälleen. Pimeyttä, surua, itkua, yksinäisyyttä...suurta loppumatonta ikävää. Toiveita hymyn ja silmien näkemisestä edes ohimennen. Aurinkoni ja kuuni, rakkauteni, yöni, päiväni. Sydänsärkyä, hengenahdistusta, surua, katkeruuttakin
http://www.lastenmaa.net/satuja_tarinoita
Ehkä tuo on yleisesti ottaen hieman väärä näkökanta sinällään elämään tai parisuhteeseen, kun tärkeintä olisi että suhde on hyvä, kun monissa suhteissa on paljo pahaakin kuten pettämistä, jota ei tarvitsisi sietää, mutta onnea jos olet onnellinen
on se jalat alta rakastuminen - ja myöhemmin rakastaminen - mahdollista.
Tapasin naiseni yhteisten tuttavien kemuissa, molemmat olimme huomanneet toisemme ja onneksi lähdin juttusille. Loppuilta menikin hän kanssaan ja lopuksi vaihdoimme numeroita. Ekojen treffien jälkeen tunne siitä, että näin on tarkoitettu, vain vahvistui. Nyt puolen vuoden päästä rakastamme toisiamme ja tunne on vain syventynyt ja vahvistunut sitä mukaa, kun olemme paremmin oppineet tuntemaan. Arki on löytänyt uomansa siitäkin huolimatta, että meillä on kaksi osoitetta, kaksi kesämökkiä, viisi lasta (minulla kaksi ja hänellä kolme edellisestä avioliitosta), toinen epäsäännöllisessä matkatyössä ja minä päivätöissä. Rakkaus on uskomaton voimavara, elämäni oli ihan mallillaan ennen kuin tapasin hänet, mutta niin paljon täyteläisempää hänen kanssaan !
Toivon todella, että kaipaamasi ihminen löytää luoksesi ja jää siihen..kuljette elämäänne rinnakkain, toistanne tukien ja kannustaen. Vähättelemättä, kunnioittaen, rakastaen, luottaen että toinen on lähellä.
Itselläni joku ihminen on jäänyt mieleen, kenties kaltaiseni, vaikeaselkoinen, mustasukkainen, ´maat ja mannut kääntävä´ rakkaansa vuoksi. Pettyessään kasvattaa kuoren, jonka sisään vain harva pääsee. Päällisin puolin kaikki ns. ok..mutta mitä sydän sanoo.
Monia ovia aukoneena ja myös sulkeneena jäänkin taustalle, ´repaleinen sydän nilkuttaen´..odotanko ihmettä, kenties.