Vanha kartano

Hui Kauhistus

Eli olen nyt jo pidemmän aikaa nähnyt samalla kaavalla toistuvaa unta.

Unessa saan joko mummoni vanhan talon (joka siis todellisuudessa on kodikas, lämminhenkinen paikka) perinnöksi tai mummoni antaa minulle jonkin kartanon koska "se on ylimääräinen". Talo on suuri ja kartanomainen, sisustukseltaan vanha. Aluksi innostun ajatuksesta mutta kun menen sisään taloon, se on pölyn peitossa ja kaikkialla on hämärää. Tavarat on jätetty paikoilleen ja on kuin sieltä olisi paettu jotain tai vastaavaa.

Tunnelma on pelottava ja painostava, tiedän että talossa on jotakin vikaa, mutta en osaa sanoa mitä se on. Unessa toistan itselleni kuinka hienon talon olen saanut ja että nyt on vain päästävä yli typeristä peloista. Useasti unessa myös ajattelen mitä MUUT talostani ajattelevat, varmaankin ihastelevat.

Ensimmäisenä yönä, kun minun pitäisi nukkua talossa, alkaa tapahtua yliluonnollisia; tavaroita tippuilee itsestään ja kuuluu puhetta. Kuitenkin yritän sitkeästi sanoa itselleni että mitä näitä pelkäämään vaikka tunnelma unessa on puhdasta kauhua ja haluaisin vain paeta.

Yleensä uni loppuu siihen kun lähes itken ja huudan että tulkaa esiin ja juoksen näitä yliluonnollisia voimia kohden, tavallisesti herään tässä vaiheessa tai sitten näen vielä pienen väläyksen missä äänet kirkuvat ja nuo "pahat henget" tulevat minua kohden ja jotenkin tiedan että kaikki oli nyt tässä ja tämä on totuus.

Eli tämä teema on lähestulkoon näin toistuva joka kerta, tietysti pienempiä yksityiskohtia lukuunottamatta. Olisiko tässä jotain tulkittavaa/avattavaa?

2

1239

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hui Kauhistus

      Huomasin että tuolla ovat ihmiset kertoilleet hieman elämäntaustaansakin unentulkinnan pohjaksi, eli olen 22 vuotias, ammattikorkeakoulua käyvä nainen, onnellisesti parisuhteessa. Elämä on mallillaan tällä hetkellä mutta pienestä saakka minulla on ollut rankkoja kokemuksia perheeni kautta ja edelleen kannan liiankin suurta taakka perheeni asioista. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu suht tasapainoiselta tämänkin asian suhteen.

    • Voisin kuvitella, että useimmat tämänkaltaiset unet liittyvät kotiin ja turvallisuuteen jota se tarjosi taikka oli tarjoamatta. Unen saattaa laukaista jokin arkielämän tapahtuma johon liittyy turvattomuuden ajatus taikka ajatus tilanteesta jota ei hallitse.

      Menen suoraan unen elementteihin. Mummon lahjoittama tai jättämä rakennus viittaa vahvasti lapsuuden kotiin ja seikka, etteivät vanhempasi ole läsnä siihen, että koet mummosi jostain syystä turvallisemmaksi. Koit lisäksi, että talo vaikutti siltä kuin sieltä olisi paettu. Tämä korostaa turvattomuutta. Kertoo kenties erosta.

      Koet tavaroiden putoilevan ja kuulet puhetta, mutta et näe ketään. Tästä tulee mieleeni lapsen kokemus vanhempien riitelystä. Riitely tapahtuu usein kun vanhemmat kuvittelevat, ettei lapsi kuule tai näe sitä. Lapset kuitenkin huomaavat ja kokevat tilanteen pelottavana. He eivät voi asialle mitään, heitä pelottaa eikä kukaan ole lohduttamassa. Kenties aikuisella tällaista turvattomuuden ja avuttomuuden tunnetta vastaisi juuri itsestään liikkuvat esineet ja äänet ilman näkyvää lähdettä.

      Kenties nämä kirkuvat pahat henget ovat juuri vanhempasi.

      Unet tulevat jostakin ärsykkeestä, joko sisäisestä taikka ulkoisesta. Olet kokenut nukkuessasi jonkin ajatuksen, joka on tuonut mieleesi koko muinaisen pelon ja kauhun. Se voi olla sattumalta mieleen juolahtanut muisto taikka sitten elämässäsi on tilanne, joka tuo näitä ahdistavia ajatuksia mieleesi. Tilanne ei välttämättä liity mitenkään lapsuuteesi taikka perheesi, mutta voi se niistäkin johtua.

      Yleensä työelämässä tai tapauksessasi opiskelussa voi olla jokin stressaava tilanne joka ahdistaa ja laukaisee näitä varhaisia ahdistavia muistoja. Joka tapauksessa unesi on kovin perusturvallisuuden järkkymiseen viittaava. Varmasti ikävä kokemus. Unet sinänsä eivät ole hyviä taikka pahoja, ajatukset niiden takana voivat tosin olla todella ahdistavia.

      Toivottavasti löydät selityksen pelolle ja ahdistukselle ja saat ikävät unet loppumaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      126
      7130
    2. Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?

      Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam
      Maailman menoa
      90
      4937
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      73
      3791
    4. Sinä olet minun forEver

      Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,
      Ikävä
      27
      3024
    5. Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?

      Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni
      Maailman menoa
      45
      2596
    6. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      28
      1989
    7. Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan

      Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei
      Ikävä
      209
      1515
    8. Martinan prinsessahäät peruuntui

      Seiska uutisoi Kauneus ja Terveyslehden artikkeliin perustuen mihin nämä häät kosahti.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      325
      1334
    9. Nainen, kaiken aikaa olin yläpuolella

      Ja olen edelleen kaiken yläpuolella. Ja niin on aina oleva. :/
      Ikävä
      167
      1133
    10. Vakavasti psyykkisesti sairas on pakkohoidossa - Ja asuu silti kotona

      Miten käy, kun vakavasti psyykkisesti sairas "hoidetaan" kotona? Norjassa psyykkisesti sairaiden vuodepaikkojen määrä on
      47
      1126
    Aihe