Nurmekselainen 17 vuotias autoileva poika jäi kiini rattijuopumuksesta Lieksan keskustassa Pielisenkadulla lauantaina aamu yöstä.Poika hönkäsi 2.1 promilen lukemat.Lieksalaista 18 vuotiasta auton omistajaa epäilään kulkuneuvon luovuttamista juopuneelle ja ajo-oikeudettonmalle henkilölle.
Nurmekselainen nuori rattijuoppo kärysi
PoliisitKiitoksia
12484
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Autokoulu siirtyy rattijuopumus hölmöilyn takia.
minne ja miksi ne nyt autokoulun siirtää,nurkan taakse piiloon?
Hienoa, että nuoriso harrastaa!
Pilaavat itsensä ja toisten elämän rattijuopumus harrastuksellaan onnettomuuden sattuessa
menisivät jonnekin soramontulle kaahailemaan niin eivät tappaisi sivullisia
Kaupungit yhdistyy,ei enää kylätappeluita niin kuin seitkytluvun alussa lieksan rautatie asemalla,voe niitä aikoja!Lieksassa oli 26 tuhatta asukasta ja nurmeksessa 16 tuhatta,ilimankos ei pärjätty :(
Entäs jos ei nytkään pärjätä Lieksan kanssa. Melkoista nujakkaa oli silloin myös Kauppalan ja Porokylän nuorten välillä. Muistan,kun rippikoulussakin oli kavereilla vaikka millaista kättä pitempää mukana.
Liekö sama nurmeslainen poika joka ajoi kesällä kännissä perheen auton mökkireissun päätteeksi yöllä päreiksi niinikään Lieksassa..
Lieksa vaarallinen paikka nuorille rattijuopoille :)
Onneksi rattijuoppoja on vielä vähemmän,kuin juopporatteja.
Mies ajoi kolmen promillen humalassa. Nurmeksen keskustassa tiistai iltana 2.7.2014
Helsingistä asti piti tulla Nurmekseen. Jäädä vielä kolmen promillen humalassa kiinni tiistai iltana 1.7