Hei
Olis kiva tietää, että onko oikeesti ryhmäterapiasta apua paniikkihäiriöön? Olin joskus vuosia sitten sellaisessa ryhmäterapiassa joka oli masennus/paniikkiterapiaryhmä, mutta niinkun vois olettaa, olin ainoa paniikkihäiriöinen ryhmässä, joten se ei mulle toiminut. Joo se "ohjaaja" sano aina vaan että "Mee vaan sinne tilanteeseen, jossa se kohtaus tulee, mitä sitten vaikka pyörryt, ne soittaa sulle ambulanssin" Siis mitä V*?! Joo siis että mä menisin vaan ihan pokkana niihin tilanteisiin että "Hei morjens tässä ollaan ja by the way kohta saattaa tulla paniikkikohtaus/joo hei mä tässä vaan tärisen koska mulla on just kohtaus päällä". Siis mitä ihmettä näin kauniisti sanottuna... Joo no siis tässä takana itellä lääkitys, jonka avulla vähäks aikaa helpotti (en muista lääkkeen nimeä) autto hetkeksi, sitten ryhmäterapia (jossa paikalla piti olla masennustyypit ja paniikkityypit (paniikeista vaa mä) ja nyt satunnaiset propralit.. (ei auta niinku ollenkaan)..Elämä tuntuu vaan niin masentavalta ku kukaan muu ei oikeesti ymmärrä ollenkaan, miten oikeesti vaikeesta asiasta on kyse. Kaikki ympärillä vaan ihmettelee että "Ooksä noin laiska/pska/mee vaan niihin tilanteisiin senku vaan pyörryt mitä sitten ei oo vakavaa- tyyppejä. Tuntuu että oikeesti olis joku joka vaan keksii kaikki asiat. Joo vissiin keksin kaikki oireet sitten, ku tulee paniikkikohtaus: tärinä, punaiset posket, huimaus, kuoleman olo, itsehallinnan menetys, kuolema, pyörtyminen, sydämentykytys, häpeä, ei uskalla katsoa ketään silmiin ku kaikki katsoo että toi on ihan sekaisin, ei tiiä minne kattoa, ei tiiä missä pitää käsiä, ei tiiä miten seisoa.... Olis hemmetin kiva, jos jossain olis jotain sellaista vertaistukikerhoa tai vastaavaa vaikka ei ryhmäterapiaa.. Ja uskoisin et en ole ainoa tän p askan kanssa painiva joka kaipais muita "kärsiviä"..
.
Olis kiva tietää, että onko oikeesti ryhmäterapiasta apua paniikkihäiriöön? Olin joskus vuosia sitten sellaisessa ryhmäterapiassa joka oli masennus/paniikkiterapiaryhmä, mutta niinkun vois olettaa, olin ainoa paniikkihäiriöinen ryhmässä, joten se ei mulle toiminut. Joo se "ohjaaja" sano aina vaan että "Mee vaan sinne tilanteeseen, jossa se kohtaus tulee, mitä sitten vaikka pyörryt, ne soittaa sulle ambulanssin" Siis mitä V*?! Joo siis että mä menisin vaan ihan pokkana niihin tilanteisiin että "Hei morjens tässä ollaan ja by the way kohta saattaa tulla paniikkikohtaus/joo hei mä tässä vaan tärisen koska mulla on just kohtaus päällä". Siis mitä ihmettä näin kauniisti sanottuna... Joo no siis tässä takana itellä lääkitys, jonka avulla vähäks aikaa helpotti (en muista lääkkeen nimeä) autto hetkeksi, sitten ryhmäterapia (jossa paikalla piti olla masennustyypit ja paniikkityypit (paniikeista vaa mä) ja nyt satunnaiset propralit.. (ei auta niinku ollenkaan)..Elämä tuntuu vaan niin masentavalta ku kukaan muu ei oikeesti ymmärrä ollenkaan, miten oikeesti vaikeesta asiasta on kyse. Kaikki ympärillä vaan ihmettelee että "Ooksä noin laiska/pska/mee vaan niihin tilanteisiin senku vaan pyörryt mitä sitten ei oo vakavaa- tyyppejä. Tuntuu että oikeesti olis joku joka vaan keksii kaikki asiat. Joo vissiin keksin kaikki oireet sitten, ku tulee paniikkikohtaus: tärinä, punaiset posket, huimaus, kuoleman olo, itsehallinnan menetys, kuolema, pyörtyminen, sydämentykytys, häpeä, ei uskalla katsoa ketään silmiin ku kaikki katsoo että toi on ihan sekaisin, ei tiiä minne kattoa, ei tiiä missä pitää käsiä, ei tiiä miten seisoa.... Olis hemmetin kiva, jos jossain olis jotain sellaista vertaistukikerhoa tai vastaavaa vaikka ei ryhmäterapiaa.. Ja uskoisin et en ole ainoa tän p askan kanssa painiva joka kaipais muita "kärsiviä"..
.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ihan vaan v**lakseni jatkan, että mulle iski myös vakava masennus paniikkihäiriön takia. Oon aina pitänyt itseäni sellaisena "rennon mutta tunnollisen elämän" eläjänä. Jossain vaiheessa se sitten paniikkikohtaukset lisäänty ja sen takia masennus, että piti töistä jäädä pois, mutta onneks sinne jakso taas takasin. Ajan kuluttua hetkeksi helpoitti, mutta nyt sama p edessä että mitään ei saa tehtyä mitä pitäis normiaskareet (posti, r-kiska, kauppa)...Ei ne "normaalit" ymmärrä, siks tuntuukin että olis ihan saata** yksin tän kanssa ja masentuu.. :( Olis ihan sairaan ihanaa päästä jonnekin ryhmäterapiaan tai vastaavaan(no facebookiin ei tietenkää voi perustaa sellaista ryhmää, koska aina joku "pelle" vois liityy sinne ja levitellä tietoja, mutta olis kuitenkin hienoo sellanen, että joku uskaltais olla se ensimmäinen (vihjaisu) ja mä varmasti liittyisin!! Vois vaihtaa tietoja, kokemuksia tms. sopia tapaamisia vaikkapa netin kautta (askel sekin)...
Jos saat lääkäriltä lausunnon, niin voit hakea kelalta tukea yksilöterapiaan. Tai sitten kysyt sitä kunnan palveluista. Itse olen ollut pari kertaa esimerkiksi tullin jonossa ja on alkannut paikallaan seisominen tuntumaan vittumaiselta. Mihinkään ei voi lähteä. Ajattelin aina, että, mitenköhän käy. Joka kerta tilanne vaan laukesi yht äkkiä. Auttaa paljon, jos on ympärillä ymmärtäviä ihmisiä tukena. Liikunta myös jeesaa, vaikka joskus onkin vaikeeta päässä liikkeelle.
mullakin on paniikkihäiriö ja meen kyllä paikkoihin missä on toden näköstä että saan kohtauksen, mulla on aina joku kaveri mukana että jos saan kohtauksen. Se toimi oikeesti kohtaukset väheni.
Mulla meni pitkään hyvin, mutta eilen sain kohtauksen ja kohtauksen jälkeen jalat olin niin voimattomat että en pystyny kävelemään ilman tukea, portaita en päässyt itse ylös vaan kaveri jeesas ja kanto mut rappuset ylös. Onko muilla ollu vastaavaa että jalat ei vaa kanna ?? Onko jollain tietoo voiko paniikki häiriö vaikuttaa ajokortin saantiin ??
Heippa!
Rupesin ihan mielenkiinnolla lukemaan näitä teidän juttuja, itselläni todettiin noin kaksi kuukautta sitten paniikkihäiriö. Tämä on minulle erittäin uutta ja myöskin ihan helv*tin pelottavaa. Mihinkään ihmisten ilmoille en uskalla mennä...huomenna pitäis aloittaa työt taas pitkästä aikaa...Olen huomannut että ymmärtäväisten ihmisten tukena on helpompi mennä näihin tilanteisiin mitkä pelottaa. Joskus itselläni tulee hyvin epätoivonen olo..."miksi nyt en muka uskalla mennä vain?!?!" sehän on vaan kauppa" olen välillä hyvin pihalla tästä tilanteesta...nyt syön Sepram nimisiä lääkkeitä ja ne pitäisi vaihtaa tiistaina kun auttavat kyllä mielialaan muttei todellakaan paniikkikohtauksiin. Olisi todella ihana jutella ihmisten kanssa tästä,koska paniikkihäiriö on minulle ihan outo ja ihmeellinen asia...koska ennen ei ole ollut mitään ongelmaa mennä vain ihmisjoukkoihin ja jne. Toivoin että saisin oikean lääkkeen ja tämä pysyisi kurissa... itselläni on oireina mm. hengen ahdistus,pyörtyminen,käsien ja jalkojen tärinä,tunto saattaa lähteä käsistä tai jaloista.hikoilu jne...
Olisi todella ihana puhua jonkun kanssa jolla on ollut/on paniikkihäiriö. (:
Itse olen seilannut jo vuosia paniikin ja ahdistuksen kanssa. kertaakaan en ole kuollut, niin kuin aikaisempikin kirjoittaja kertoi. Työ ja tekeminen yleensä auttaa unohtamaan pelkotilanteet. Lyrica on auttannut monella, mutta se on kallis lääke. Kokouksissa auttaa, kun varaa aina eka puheenvuoron. Sen jälkeen se sitten helpottaa.
Heippa !
Kokeile Cymbalta-lääkettä !!
Hei, täällä kohtalotoveri! Olen kärsinyt tästä hemmetin p-häiriöstä jo kymmenen vuotta. Välillä ollut jopa oireeton pari vuotta, mutta sitten, kun elämässä on vähänkin stressiä, etenkin parisuhdepuolella, niin johan se aina iskee. Lisäksi minulla tähän liittyy inhottava unettomuus ja väsyneenähän toi kohtaus helposti jus iskee. Vaikka kuinka rationaalisesti yrittäisi ajatella, että enhän oo vieläkään kuollut kymmeneen vuoteen, niin eipä auta. Sydänkohtauspelko, hikoilu, maha vääntyy sekaisin ja yleisestikin pelottaa tilanteen hallinnan menetys. Nyt olen syönyt Cipralexia taas pitkän tauon jälkeen kolmisen viikkoa ja eipähän estä kohtauksia ainakaan vielä. Aamuyön unettomat tunnit ja kokoustilanteet ovat ahdistavimpia. Ja usein alkaa jo etukäteen pelätä noita ahdistavia tilanteita, mikä aiheuttaa kierteen. Nyt just kattelin, että olsikohan paniikkihäiriö,com:ssa mainostetusta kirjasta apua. Psykiatreilla aikanaan ramppasin, eikä siitä ollut hyötyä, joten en oo enää käynyt. Terapiassa en oo kylläkään käynyt vaikka just tollasta ryhmistä on suositeltu muun muassa. Inhottaa kyllä ajatuskin sellaisista sessioista.
Oletko kokeillut nukahtamis lääkettä. Niin kuin kerroit väsyneenä paniikki on päällä useimmin. Nukahtamislääke ei väsytä seuraavana päivänä.
Anssi, olen kyllä kokeillut kaikki nukahtamislääkkeet sekä untatasaavat ym. Tahtovat vähän koukuttaa eli sitten ei saa sen koommin unta ilman lääkettä. Ja toleranssi nousee. Pitää vaan yrittää nyt sinnitellä. Ehkä tää on vähän myös persoonakysymys.
Onneksi teen itse kaksivuorotyötä, joten saan nukkua välillä kunnolla aamulla.
Tänään sain just kamalimman paniikin ever. No...fillarilla lääkäriin. Eiköhän pyörän ketjut hajonneet matkan varrella. No pyörä siihen, puolijuoksua lääkäriasemallaesydän tykyttäen yltä päästä hiestä. Lääkäriasemalla panikoin ihan kunnolla, koska mulla on vähän lääkärikammokin, hyvä että pystyin puhumaaan lekurille, koko ajan täysin hikeä valuen tukka märkänä. Kesken lääkärissäkäynnin oli pakko käydä vessassakin, kun vatsa meni sekaisin. No..sitten vielä kävelleen apteekkiin aika pitkä matka, kun se fillari hajosi. Apteekissa asiakkaat hidastelivat kassalla edessäni ja olin ihan, että ehkä kuolen ennenkuin saan suuhuni hakemaani Opamoxia. Sitten oli vielä pakko kävellä kotiin ilman pyörää puolitoisa km. Lääkehän ei heti vaikuta, päässä humisi, pyörrytti, sydäntykytti ja ajattelin, et jos tästä selviän kotiin kuolematta, niin sitten mistä vaan. Kotona lääke jo vaikutti otin nukahtamislääkkeen ja nukin kuusi tuntia putkeen. Että tämmönen ehkä elämäni pahin kohtaus ja vielä noi muut vastoinkäymiset. Pitäisikö nauraa ? Ehkä näistä kokemuksista vois vähitellen kirjoittaa kirjan
Kävin ite taas lääkärissä ja sain lisää kaiken maailman lääkkeitä.. Oks oikeesti todellista että mitään vertaistukiryhmiä ei ole olemassa :(
Nii javittsi mä itkin sielä lääkärissä että mut otettais todesta. Ihan s:n kauheeta ku tuntuu ettei mikään auta eikä kukaan tajuu.