Palstan vika

tällä on ihmisillä suurimmalla osalla anonyymiyden ja henkilökohtasisuuksien raja sekoittunut. Palstan tarkoitus on herättää oikeaa keskustelua, niin onhan se nyt jotain muuta.
Täällä pitäisi keskustella ikävästä ja sen tunteesta, mutta hulluja koko sakki. kun kirjoitat tunteistasi, niin johan
ruvetaaan vtttuilemaan ja kirjaimellisesti pyritään nylkemään nahka, ainakin riisutaan alasti, ja kivitetään heti alkuunsa.

Joskus on ollut kovakin ikävä, mutta onneksi ei enää. Palstalla oli silloin todella älykästä ja tavallsia normi-ihmisiä kannustamassa ja keskustelemassa.

http://youtu.be/pkzJb0k-q8U
29130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Noin vuoden olen palstaa seurannut ja ihan samalta on meno vaikuttanut koko ajan. Tietty ihmistyyppi ottaa kaiken palstalla sanotun aivan tosissaan ja puuttuu joka sanomiseen. On ärsyyntynyt jos ei ole hänen mielestään riittäviä tunnisteita viestissä ja muutenkin hiiltyy ylipäätään siitä jos joku erehtyy vastaamaan viestiin ikään kuin se olisi
hänelle. Itseä se lähinnä huvittaa. En tietysti tiedä aikaisemmista vuosista, millaisia viestejä silloin oli.

Äänestä
  • seurailussa ja huomannut, että täällä on kausivaihtelua mm. viestimäärässä ja sen mukaan millaisia aktiivikirjoittajia on äänessä ja kuitenkin laajemmin ottaen samat kuviot ovat toistuneet viikosta toiseen palstaan/ikävöintiin eri lailla asennoituvien kirjoittajien kesken.

    Äänestä

Hah haa.

Tasan tarkkaan tiedät.

Mikäs tota vauva.fi sivustoa vaivaa?

Äänestä
  • epäilet hakkerointia.MInulla ei ole mitään tekemistä sun koneen kanssa.menikö perille?

    Äänestä

palsta ole ainut suomi 24:n palsta?
Eihän täällä ole pakko olla jos risoo toisten kirjoitukset, sillä sanavapaushan antaa siihen mahdollisuuden.

Äänestä
  • missä painit...tai siis ei mit.

    Äänestä

  • siellä maha, kirjoitti:

    missä painit...tai siis ei mit.

    Mikä ettei, voishan tässä ajankuluks vaikka ottaa hilkun paininkin ;o).
    Mutta yks ehto siinä on. Annat mun voittaa ;o).

    Äänestä

  • Ei kai tämä kirjoitti:

    Mikä ettei, voishan tässä ajankuluks vaikka ottaa hilkun paininkin ;o).
    Mutta yks ehto siinä on. Annat mun voittaa ;o).

    Sä oot nainen kuten minäkin, muuten kyllä painimatsin ottaisin ja pusunkin antaisin :)

    Äänestä

  • Luulen näin kirjoitti:

    Sä oot nainen kuten minäkin, muuten kyllä painimatsin ottaisin ja pusunkin antaisin :)

    Hupsssss ;), no tuota kyllä mä sen matsin voisin ottaa, mutta ne pusut kyllä mielummin yleisön joukossa oleville miehille.

    Äänestä

  • Ei kai tämä kirjoitti:

    Hupsssss ;), no tuota kyllä mä sen matsin voisin ottaa, mutta ne pusut kyllä mielummin yleisön joukossa oleville miehille.

    :)

    Äänestä

Olen täysin samaa mieltä aloittajan kanssa.

Olen täällä koska ikävöin, on ollut helpottavaa, vaikka toki surullista huomata, että on muitakin..

mutta auta armias, kun kerrot ikävästäsi, miten itket ja ikävöit niin johan pomppas.

Ihmisillä on eri syitä olla täällä, eikä se aina tarkoita, etteikö livessä olisi kertonut. Tänne tullaan usein varmaan, ikävöimään "hankalissa oloissa".

No yhä uskon, ettei todellinen rakkaus ole koskaan mahdotonta.
silti se mahdoton rakkaus asuu täällä ilävöimässä sielunsa ja kehonsa tuskissa..

Äänestä

Vaikka näiden tunteet-palstojen luulisi olevan anonyymejä, ihmiset päättävät tunnistavansa kirjoittajat. Ja mitä tapahtuu, kun joku kirjoittaa pidemmän avauksen, kuten Separate Ways toisella palstalla... asiallisia vastauksia, mutta myös niin paljon henkilökohtaisia hyökkäyksiä, joissa kuvitellaan tunnistavansa ja tie on avoin syyttelylle, että ne tuntuvat aina nousevan pääosaan ketjussa kuin ketjussa. Mitä se aloittaja siitä saa, paitsi harmaita hiuksia tai hupia? :) Ihmettelen, että kukaan haluaa enää mistään itselleen tärkeästä avautua.

Äänestä

Mua ei tunteiden ilmaisu haittaa, eikä "muka"tunnistamiset. Enemmän häiritsee se ns. tärkeänä tapahtuva palautteen anto siitä, ettei voi tunnistaa täältä ketään yms. itsestäänselvyyksien selittely.

Äänestä
  • Mua ei haittaa kenenkään tunteiden ilmaisu. Ei kauniiden kaipausten , eikä vihaisten tai katkerien tunteiden purkaus. Ja silloin kun ei miellytä niin suljen sivut ja teen jotain kivempaa. Kaikki on vaan kirjaimia.

    Äänestä

  • Joillekin vaikuttaa itsestäänselvyydeltä, että he ovat harhoissaan oikeassa ja läpimurron partaalla.

    Mutta, erilaisia ihmisiä kun ollaan, meitä häiritsevät myös tyystin eri asiat. Erimielisiä tuskin netistä poiskaan saa.

    Äänestä

  • Otan nämä vitsinä kirjoitti:

    Joillekin vaikuttaa itsestäänselvyydeltä, että he ovat harhoissaan oikeassa ja läpimurron partaalla.

    Mutta, erilaisia ihmisiä kun ollaan, meitä häiritsevät myös tyystin eri asiat. Erimielisiä tuskin netistä poiskaan saa.

    On ehkä hyvä huomioida, että osa leikkii täällä eli se mitä sanotaan nettipersoonana hyvin tosissaan olevan oloisena ei välttämättä tarkoita todellisuudentajun heikentymistä eikä mitään mielenterveyden ongelmaa ylipäätään.

    Äänestä

  • Erilaisia ollaan joo kirjoitti:

    On ehkä hyvä huomioida, että osa leikkii täällä eli se mitä sanotaan nettipersoonana hyvin tosissaan olevan oloisena ei välttämättä tarkoita todellisuudentajun heikentymistä eikä mitään mielenterveyden ongelmaa ylipäätään.

    Aivan sama, joillakin riittää tosiaan energiaa ja kiinnostusta nettipersoonien kehittelyyn ja oman huonon huumorintajunsa esittelyyn vaikkapa hamerooliin puettuna.

    Äänestä

  • otan nämä vitsinä kirjoitti:

    Aivan sama, joillakin riittää tosiaan energiaa ja kiinnostusta nettipersoonien kehittelyyn ja oman huonon huumorintajunsa esittelyyn vaikkapa hamerooliin puettuna.

    Eiköhän se ole jokaisen oma asia, vai kuinka. Mistä muuten tiedät oman huumorintajusi olevan priimaa? Hyvää päivän jatkoa kaikille :)

    Äänestä

luotsi ja äijä pitää palstaa. Toivoisin että kukaan ei kirjaudupalstalle, koska henkilötiedot ei ole salassa.

Äänestä

Eipä sillä ole väliä, mitä täällä kukakin kirjoittaa. Tämä on yksi alustoista, jonne purkaa ajatuksiaan ja jossa ehkä saa kommenttejakin niihin. Kirjoitan itse juuri siksi, että täällä on sopivan sekopäinen meno eivätkä omat juttuni erotu muista.

Äänestä

niinpäs, tai sitten se johtuu siitä, etten itse enää ole sekopää...
Ikävä on tunne itsessä, mielessä oleva mörkö. Ikävällä on tehtävä, muuttaa ihmistä jalommaksi ja armeliaammaksi niin itselle kuin muille. Täällä sen huomaa, katkeruus voittaa mieluummin kuin armeliaisuus.

Äänestä

Toisten kauniit tunteet häiritsevät kateellisia. Siksi tullaan tänne oksentamaan.

Äänestä
  • Tuskin tuo on monellakaan motiivina tääne kirjoittelussa.
    Itse en ole kateellinen tai mustis kellekkään kun olen sinkku ja en edes haikaile parisuhdetta kenenkään kanssa.
    Se on niin nähty jo.
    Olen liian sitoutuvaa laatua sellaiseen koska jään jalkoihin.
    Sinkkuna on hyvä olla ja ei tarvitse olla mustis kun ei ole ketään jolle olisi

    Äänestä

  • muuten vain kirjoitti:

    Tuskin tuo on monellakaan motiivina tääne kirjoittelussa.
    Itse en ole kateellinen tai mustis kellekkään kun olen sinkku ja en edes haikaile parisuhdetta kenenkään kanssa.
    Se on niin nähty jo.
    Olen liian sitoutuvaa laatua sellaiseen koska jään jalkoihin.
    Sinkkuna on hyvä olla ja ei tarvitse olla mustis kun ei ole ketään jolle olisi

    Minulla kans meni edellisessä suhteessa suunnilleen noin. Olin naivi ja uskoin kaikkea mitä toinen kertoili jotta pystyi hyötymään meistä. Ja kun löysi sen rakkaansa niin jätti kaiken.
    Enpä enää ala suhteisiin joissa voisin jäädä toisen jyrättäväksi.
    Sinkkuus on kivempaa ja helppoa

    Äänestä

  • sinkkuna hyvä olla kirjoitti:

    Mä olenharkinnut alkaa lespoksi. Naiset on luotettavimpia. Tapaan tiistaina eka ehdokkaan.
    Saas nähdä tykästynkö?

    Äänestä

  • olisiko lespoksi kirjoitti:

    Mä olenharkinnut alkaa lespoksi. Naiset on luotettavimpia. Tapaan tiistaina eka ehdokkaan.
    Saas nähdä tykästynkö?

    Voisin kyllä minäkin vaihtaa heterouden tyttöenergiaksi. Hih ei tarvitsisi miehiä kerjätä.
    Ennen miehet oli kovia ja nyky miehet lällyjä jotka r.nkkailee itseään.

    Äänestä

  • sinkkuna hyvä olla kirjoitti:

    Minulla kans meni edellisessä suhteessa suunnilleen noin. Olin naivi ja uskoin kaikkea mitä toinen kertoili jotta pystyi hyötymään meistä. Ja kun löysi sen rakkaansa niin jätti kaiken.
    Enpä enää ala suhteisiin joissa voisin jäädä toisen jyrättäväksi.
    Sinkkuus on kivempaa ja helppoa

    muka valinta. Kaikki sinkut paukuttaa niin täällä kuin tosi elämässä omaa paremmuuttaan. Itseään suojelevat ja eivätkä uskalla olla rehellisiä itselleen. Raukkoja ja turvattomia ovat. Niin, kaikkien sinkkujen valinnassa olla ei kenenkään-puolikas syynä on huono itsetunto ja katkeruus. Tavallaan hyvin herkkähipiäisiä ja taitamattomia seksissä. Sinkku sanana on synonyymi sanalle olmi.

    Äänestä

kun pennut löytää palstalle,osaa muuta, kuin syljeskellä joka paikkaan. Asia erikseen on sitten aviomiestään tai avokkiaan kyttäävä mustasukkainen palstapieru, joka harhoissaan kuvittelee kaikkien naisten täällä vokottelevan ukkeliaan. Repsu ei ymmärrä, ettei se väksisin pitämällä pysy, viel vähemmän jos pihtailee pildeensä.

Äänestä

Olen ap:n kanssa tästä kirjoittelusta pitkälti samaa mieltä. Jotenkin "surulliseksi" vetää varsinkin katkeruudella ja ilkeilyllä kirjoitetut viestit. Toki provoa aina mahtuu mukaan ja näin se vain valitettavan usein menee nettikrijoittelussa. Aikoinaan kävin minäkin ihan vain fiiliksiä kirjoittelemassa, ottamassa kantaa, mutta aika harvoin nykyään. Ehkä muutaman biisin käyn linkittämässä ja se on siinä. Jokainen tyylillään, se on aina ollut mottoni. Päivän biisivalinta. http://www.youtube.com/watch?v=r5hkP3jq9So

Äänestä

Kommentoi aloitusta

on tämä muuttunut kirjoitti:

tällä on ihmisillä suurimmalla osalla anonyymiyden ja henkilökohtasisuuksien raja sekoittunut. Palstan tarkoitus on herättää oikeaa keskustelua, niin onhan se nyt jotain muuta.
Täällä pitäisi keskustella ikävästä ja sen tunteesta, mutta hulluja koko sakki. kun kirjoitat tunteistasi, niin johan
ruvetaaan vtttuilemaan ja kirjaimellisesti pyritään nylkemään nahka, ainakin riisutaan alasti, ja kivitetään heti alkuunsa.

Joskus on ollut kovakin ikävä, mutta onneksi ei enää. Palstalla oli silloin todella älykästä ja tavallsia normi-ihmisiä kannustamassa ja keskustelemassa.

http://youtu.be/pkzJb0k-q8U

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu