Onko suomalaisesta teollisuudesta kirjoitettu mitään teoksia, kuten Nokiasta?
suomalaista teollisuus historiaa
1
168
Vastaukset
On kirjoitettu paljonkin. Muutamia varastossani olevia juuri joitain päiviä sitten tsekkailin. ANTTI TUURI: UPM-KYMMENE - METSÄN JÄTTILÄISEN SYNTY (1999) esimerkiksi. Itselleni ennestään tuntematonta oli mm. että yhtiön logo on alunperin Hugo Simbergin käsialaa. Outokummusta tehtyjä mm. VILHO ANNALA: OUTOKUMMUN HISTORIA 1910 - 1959 (1960) ja MARKKU KUISMA: OUTOKUMPU 1910 - 1985 (1985).
[ Vilho Annalan hienoimpiin historiikkeihin kuuluu kolmiosainen SUOMEN LASITEOLLISUUDEN HISTORIA. Osien ilmestymisen välillä kului aikaa joten kokonaista sarjaa ei helposti löydä. Minulla oli se kokonaisena ja myin järjestämässäni suuressa kirjamyyntitapahtumassa alle antikvariaattihinnan. ]
Kriittisempiä tietoja/tulkintoja kuten halpatyövoiman käytöstä ulkomailla, yhtiöiden sisäisestä vallankäytöstä ja huijauksista, sademetsien hakkuista ym. tuskin löytynee yhtiöiden omista historiikeista. Outokummun kohdalla yksi tällainen "historiaan jäänyt episodi" on kuvattu mm. JORMA OJAHARJU: OUTOKUMMUN PETETYT ELÄKELÄISET (1991).
Suomen teollisuuteen liittyvää tietoutta löytyy toki monista historiallisista ym. yleisteoksista kuten Wsoy:n hienosta KEKSINTÖJEN KIRJA -sarjasta (1930-luvulla ilmestynyt sarja) esim. kirjassa METALLITEOLLISUUS, jossa on seikkaperäisesti esitetty metallin muotoilua, kellojen,lukkojen ja aseiden valmistusta
http://kotisivukone.fi/files/kultaomena.kotisivukone.com/.album/1382516852835_1_orig.jpg
Keksintöjen kirja -sarjan osasta PUU, SEN KÄYTTÖ JA JALOSTUS I (1933):
http://kotisivukone.fi/files/kultaomena.kotisivukone.com/.album/1382517949150_1_orig.jpg
http://kotisivukone.fi/files/kultaomena.kotisivukone.com/.album/1382510640313_1_orig.jpg
Teollisuushistoriikkien luulisi äkkiseltään olevan tylsää luettavaa... no, riippuu lukijan kiinnostuksen kohteesta... ja teoksen toteutustavasta. Parhaimmillaan kirjat antavat hyvää kuvaa (ainakin osakuvaa) suomalaisen yhteiskunnan ja kaupunkien kehityksestä, työläisten elinolosuhteista, suhteesta maailmanpolitiikkaan yms.
Stephen Elopin muistelmateosta MINÄ JA SUOMALAISET YSTÄVÄNI (alaotsikko: Tunnettu hyväntekijä kertoo "Kuinka pelastin Nokian"; Wsoy 20xx) odottaessamme voimme lukea vaikkapa Victor Hovingin laatiman historiikin SUOMEN GUMMITEHDAS 1898-1948 (kustantanut Suomen Gummitehdas, 1948).
Oman kokoelmani hienoimpia ellei peräti hienoin teos - tältä aihealueelta - on Suomalaista menestynyttä yritysteollisuutta esittelevä Trade and Industry of Finland in Words and Pictures, julkaistu 1930-luvulla ennen sotia eli ajasta jolloin Suomi-neito oli vielä "koko nainen".
http://kotisivukone.fi/files/kultaomena.kotisivukone.com/.album/1382343700158_1_orig.jpg
http://kotisivukone.fi/files/kultaomena.kotisivukone.com/.album/1382343667938_1_large.jpg
http://kotisivukone.fi/files/kultaomena.kotisivukone.com/.album/1382343702995_1_orig.jpg
Suuri osa kirjan yrityksistä on ajat sitten lopettanut ja vaipunut unholaan, osa on hienosti sanottuna fuusioitunut (esim. Suomen Gummitehdas, jonka nykynuoriso tuntee enää vain Nokiana) ja osa jatkaa enemmän tai vähemmän vanhalla konseptilla (ainakin yleisön silmiin vaikka onhan niidenkin yrityspohjassa tapahtunut muutoksia) kuten maan mainio R-kioskit
http://kotisivukone.fi/files/kultaomena.kotisivukone.com/.album/1382343706560_1_orig.jpg
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2644626Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1323003Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442807Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761761Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061624Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281503- 591370
- 951262
- 471139
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2121138