auttakaa minua! : ))))

jeköslflösd

Minulla olisi kysymys teille: olen todella herkkä punastumaan ja jännittämänn sosiaallisissa tilanteissa, ja se on vaivannut minua jo pitkään. olen käynyt mm: Psykologilla, juttelemassa näistä asioista. olen saanut puhuttua ja tullut ymmärretyksi, mutta silti tämä vaiva on piinannut minua jo 11vuotiaasta asti nyt olen jo 18w ja punastuminen ja jännittäminen ovat jälleen tulleet esiin ja ruvenneet estämään minua elämästä täysillä. käytän meikkivoidetta (joe bascoa) suojaamaan mutta se ei peitä koko punastumistani ja eikä se meikki auta sosiaallisten tilanteiden pelkoon.

punastuminen minulla ei ole sellaista pientä poskissa vaan se alkaa ensin kovalla sydämmen sykkeellä, rupean jännittämään, ja sitten tärisemään ja lopulta olen silmät isolla kauhusta ja häpeästä, että mitä muut nyt asjattelevat minusta kun vain punastelen koko ajan lähes kaikkialla.
en punastu perheeni ja ystävieni seurassa, punastelen ainoastaan tullessani huomion keskipisteeksi kaupankassalla, poikien huomiossa,syödessä,sosiaallisissa tilanteissa ja tiettyjen ihmisten kanssa ollessa.

tiedän olevani nätti ja minulla on hyvä itsetunto/itseluottamus, mutta tämä vaikeuttaa elämääni kun jos joku (sellainen yksi tyyppi meidän koulusta) hänen seurassaan punastun niin paljon että saan lähes paniikki kohtauksen. jos hän tulee juttelemaan taij kysymään jotain niin keksin kaiken tavan olla katsomatta häneen ja keskittyä johinkin muuhun asiaan, taij sitten menen joskus tilanteesta pois ja sulkeudun yksin vessaan ja rupean itkemään taij yritän rauhoitella itseäni.

pieni punastuminen on söpöä mutta tämä "punastuminen" johtuu pelosta,jännittämisestä ja ehkä jopa paniikkikohtauksesta. nolottaa aina kun saan tämän kohtauksen kun se ihminwen joka siinä on, jolle puhun katsoo minua sitten itesekin hieman nolostuneesti, hänhän saattaa ajatella etten halua taij tahdo puhua hänelle. minua on hieman leikitelty koulussa alaasteella punastumiestani.

haluasin siis tietää: miten voisin saada vaikka lääkkeitä tähän punastumiseen estämiseksi ja sosiaallisten tilanteiden pelkoon? puhuminen ei auta minulle niin paljon, miten voisin saada lääkkeen ja reseptin tuleeko minun varata aika lääkärille tänne savonlinnaan ja pyytää lääkettä?
auttakaa! olen jäänyt näiden sosiaallisten tilanteiden pelkoon niin että olen joutunut uhraamaan joitakin omia juttujani näiden takia. en tiedä mitä tehdä, toivottavasti mitään haitta vaikutuksia ei lääkkeillä olisi? : )

5

270

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .............

      Itsetuntosi kyllä vaikuttaa tekstisi perusteella aivan surkealta...

      Kannattaa hakeutua psykoterapiaan. Lääkkeillä on aina sivuvaikutuksia.

    • Askelilla eteen
    • se herrasmies

      Sun pitää muistaa aina että punastuminen on söpöä ja kaunista poikien mielestä, käsitin sinun siis olevan nuori nainen.

      Olen itse viiskymppinen mies, ja kärsin aikoinaan samasta inhottavasta ja ärsyttävästä vaivasta. Kirjoitin ehkä vuosi sitten juuri tälle Ujous-palstalle pitkän kommentin tästä, mutten nyt kerkeä etsimään sitä, aloituksen otsikko koski juuri "punastumista" joten saatat löytää sen itsekin kun rullailet arkiston suuntaan otsikoita seuraten.

      Hyvää jatkoa, olet herkkien ja hyvien ihmisten seurassa, ainakin sinä OSAAT punastua, kuten vanha hyvä ystäväni minulle ihan tosissaan silloin joskus sanoi.

    • Still kicking

      Mulla on sama ongelma, punastun aivan yli herkästi ja se punastuminen tosiaan on hyvin voimakasta ja sitten jos joudun myös huomion keskipisteeseen nii alkaa kuumottaa ja alan sökertää sanoissa.
      Itselläni on myös semmone ongelma että tunnen oloni hyvin vaivauneeksi jos joku katsoo minua silmiin tai jos itse katson jotain muut silmiin.
      Ja vielä semmonen että jos on paljon ihmisiä niin mulla alkaa ahistaa, jolloin tämä punastuminen ja kuumotus alkavat.

      Näitä ongelmia olen kestänyt ala-asteesta lähtien, nyt olen 18 vuotias työtön ja kouluttamaton ilman ystäviä.

      • herrasmies punastuja

        "Mulla on sama ongelma, punastun aivan yli herkästi ja se punastuminen tosiaan on hyvin voimakasta ja sitten jos joudun myös huomion keskipisteeseen nii alkaa kuumottaa ja alan sökertää sanoissa."

        Kukaan ihminen ei pidä sinua pahana ihmisenä, olet herkkä ja kaunis ihminen punastumisesi kanssa.

        "Itselläni on myös semmonen ongelma että tunnen oloni hyvin vaivauneeksi jos joku katsoo minua silmiin tai jos itse katson jotain muut silmiin."

        Oletko koskaan ajatellut et eläimetkin reagoivat tuijottavaan katsomiseen hyökkäyksenä? Eläimetkin siis tajuavat tuijottamisen olevan typerää käyttäytymistä.

        "Ja vielä semmoinen että jos on paljon ihmisiä niin mulla alkaa ahistaa, jolloin tämä punastuminen ja kuumotus alkavat."

        Ketä tahansa ahistaa olla jossain paikassa missä paljon ihmisiä, aikuiset ihmiset osaavat vain salata tunteensa ja vetävät 'maskia' naamallaan toimittaessaan asioita esim kaupungilla ja kaupan kassoilla ym. Tee sinä samoin. Opettele pitämään oma maskisi, ei se sen kummempaa kenelläkään muullakaan ole. Arvaa meneekö allekirjoittanut mielellään kauppaan hakemaan viikoittaista ruokalastia kun ei tippaakaan hotsittaisi hymyillä väsymykseltä kaupan tutulle kassalle, no ei, odotan kauppatavarasysteemiä jossa automaatio hoitaa kaiken viivakoodeilla ym eikä ketään ihmistä tarvitse nähdä silloin kun ei halua nähdä, koska tulevaisuudessa kaiken sosiaalisuuden pitää perustua vapaaehtoisuuteen. Sitä yhteiskuntamme ei ole vielä mutta hyvällä alulla tähän suuntaan ollaan.

        "Näitä ongelmia olen kestänyt ala-asteesta lähtien, nyt olen 18 vuotias työtön ja kouluttamaton ilman ystäviä."

        Ala-asteella nämä vaivat ovat aivan yleisiä kaikille, siellä niitä aletaan harjoittelemaan yhdessä typerissä ahdetuissa koululuokissa, joista ei ole oikeastaan mitään apua mihinkään kenelläkään, koska joukossa tyhmyys ja negatiivisuus tiivistyy. Kaikki negatiivinen leijuu ilmassa tuollaisissa pakkoahdetuissa ympäristöissä ja ilmapiireissä eikä mikään ihme että negatiinen puna nousee kasvoille. Joten älä yhtään ota syyllisyyttä työttömyydestäsi ja kouluttamattomuudestasi, ne ovat aiheutuneet sinulle typerästä koulutuksesta typerässä ympäristössä. Nyt olet vapaa. Vihdoinkin. Ajattele näin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      148
      8188
    2. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      32
      3260
    3. Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa

      Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole
      Maailman menoa
      405
      2441
    4. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      38
      2199
    5. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      290
      1894
    6. Kerrostaloihin ilmalämpöpumput

      Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih
      Sinkut
      168
      1809
    7. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      20
      1710
    8. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      24
      1535
    9. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      23
      1374
    10. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1289
    Aihe