Elikkäs tuossa tyttöystävän kanssa juteltiin ja hän mainitsi että en ole paras jonka kanssa hän on maannut, joten olisiko vinkkejä miten saisin tyydytettyä hänet parhaiten? Ja samalla saisin itse hieman terästettyä taitojani:33
Vinkkejä?
Paremmaksi?
8125
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Asennolla ei ole niinkään väliä joten saapi ehdottaa:33
Johan oli törkeesti sanottu kuinka monen ukon kanssa Se on sit maannu
Mikset kysy suoraan mikä tuntui aiemman kanssa paremmalta ja miksi? Ja pyydä muutenkin kertomaan millainen seksi tyydyttäisi paremmin, sitä ei täällä kukaan osaa kertoa, vaan hän itse. Aika suoraan heitetty, mutta ottamalla kopin heittämästään haasteesta, voitte saavuttaa nykyistä tyydyttävämmän seksielämän. Lisää rakentavaa kommunikaatiota vain kehiin.
Tekniseen puoleen, jos ei ole kokeiltu vielä, anna suuseksiä, nuolet klitalta pari sormee sisällä. Tai annat klitalle sormella nopeaa mutta hellää hoitoa. Huolehdi että on saanut yhden orgasmin ennen kuin edes pyrit sisäänsä. Jos taas teillä jo pitkät esileikit, kokeilkaa vaikka pikaseksiä tai puolijulkista (kerrostalossa ikkunan ääressä yhtymistä, autossa tms, jossa pieni nähdyksitulemisen vaara). Leluja mukaan, fantasioden toteutusta, uusia asentoja (niitä löytyy netistä ja jopa älypuhelinten ladattavina ohjelmina ilmaiseksi)...
En tiedä vastausta, sen tietää vaan tyttösi. Mutta isot pisteet sulle siitä, että tartut asiaan etkä ala mököttää. Onnellinen tyttö sulla!
Pidennä esileikkiä.
Vaihda ympäristöä
Kiitos neuvoista täytyykin kysyä häneltä, että mitä teen "väärin" :D :33
Kannattanee kokeilla myö sellaista, että et tee mitään. Vaan sovit tytön kanssa, että hän tekee/näyttää kaikkea sitä mistä hän eniten tykkää.
Sano tytöllesi, ettei hänkään oo kaikkein paras nainen, jota sä oot nainut, mutta nythän teitä on 2 jotka voivat parantaa seksitaitojaan.