ihmishenki on pelastunut

on pelastunut.

Sankarikoirat


Kennelliiton sankarikoira-arvo voidaan vuoden aikana myöntää koirille, jotka ovat merkittävästi vaikuttaneet siihen, että ihmishenki on pelastunut.

Sankarikoira-anomukset lähetetään Kennelliittoon osoitteella: Suomen Kennelliitto, Kamreerintie 8, 02770 Espoo. Kuoreen laitetaan merkintä "Sankarikoirat”. Anomuksesta tulee ilmetä koiran tiedot sekä omistajan yhteystiedot, tapahtumien kulku sekä se, millä tavalla koira on tilanteessa toiminut. Lisäksi mukaan on hyvä liittää myös mahdollinen viranomaisen lausunto (pelastuslaitos, poliisi). Kennelliiton hallitus käsittelee anomukset syys-lokakuussa.

Kennelliitto palkitsee sankarikoirat vuosittain yhdessä Tapiola-ryhmän kanssa Kennelliiton järjestämässä Voittaja-näyttelyssä Helsingin Messukeskuksessa. Ensimmäiset Sankarikoirat palkittiin vuonna 1997.






Sankarikoirat vuosina 1997–2012:

2012
Calle, labradorinnoutaja, Invalidiliitto
Oiva, papillon, Tampere
Miss Lee, snautseri, Vaasa
Nemo, welsh corgi cardigan, Helsinki
Iivari, keskikokoinen villakoira, Kokkola
Dali, keskikokoinen villakoira, Helsinki
Sisu, puli, Hyvinkää
Retu, pitkäkarvainen collie, Äitsaari
Akka, jämtlanninpystykorva, Kolkontaipale
Dolly, pyreneittenmastiffi, Preitilä
Tilda, gordoninsetteri, Kiikoinen
Thor, australiankelpie, Turku
Turre, monirotuinen, Virmutjoki
Eppu, lagotto romagnolo, Helsinki
Tepi, suomenlapinkoira, Mikkeli
Roti, sileäkarvainen kettuterrieri, Joensuu
Sulo, suomenlapinkoira, Iisalmi
Pultti, belgianpaimenkoira malinois, Varkauden poliisilaitos
Dani, labradorinnoutaja, Tullilaitos

Lue lisää vuoden 2012 sankarikoirista (pdf)

2011
Sigi, bretoni, Imatra
Ruuti, länsigöötanmaanpystykorva, Joensuu
Foreman, labradorinnoutaja, Siuntio
Nero, keskikokoinen villakoira, Vantaa
Taku, broholminkoira, Rantasalmi
Molly, suomenajokoira, Övermark
Laikku, itäsiperianlaika, Oulu
Inka, itäsiperianlaika, Oulu
Eppu, bouvier, Kerava
Nella, newfoundlandinkoira, Viiala
Arttu, parsonrusselinterrieri, Tampere
Topi, saksanpaimenkoira, Oulu
Tyyne, papillon, Husula
Minni, monirotuinen, Hamina
Retu, saksanpaimenkoira, poliisikoira, Kymenlaakson poliisilaitos

Lue lisää vuoden 2011 sankarikoirista (pdf)

2010
Oiva, englanninspriengerspanieli, Jyskä
Eppu, saksanpaimenkoira
Emma, sekarotuinen, Metsäkansa
Vinski, rottweiler, Metsäkansa
Sami, saksanpaimenkoira, Poliisikoiralaitos, Hämeenlinna
Jeppe, saksanpaimenkoira, Poliisikoiralaitos, Hämeenlinna
Rio, pitkäkarvainen collie, Kangasala
Sanni, valkoinenpaimenkoira, Dragsfjärd, tapahtumapaikka Pello
Dacsu, valkoinenpaimenkoira, Dragsfjärd, tapahtumapaikka Pello
Zico, brasilianterrieri, Klaukkala
Kimi, lyhytkarvainen collie, Suhmura
Mitsu, shiba, Vantaa
Kiki, shiba, Vantaa
Mori, shiba, Vantaa

Lue lisää vuoden 2010 sankarikoirista (pdf)

2009
Pöhnä, sekarotuinen, Kajaani
Papu, karkeakarvainen kääpiömäyräkoira, Nurmijärvi
Alma, kultainennoutaja, Lestijärvi
Figo, valkoinenpaimenkoira, Tervakoski
Otto, saksanpaimenkoira, Ala-Temmes
Mio, pitkäkarvainen collie, Lempäälä

Lue lisää vuoden 2009 sankarikoirista (pdf)

2008
Santtu, bokseri, Kantvik
Dandy, labradorinnoutaja, Nyystölä
Jaakko, kiharakarvainennoutaja, Lahti
Vili, australianpaimenkoira, Tuusula
Andy, saksanpaimenkoira, Salon Poliisi
Laku, saksanpaimenkoira, Imatran kihlakunnan poliisilaitos
Ella, rottweiler, Pori
Ronja, rottweiler, Helsinki
Rinna, kultainennoutaja, Vantaa
Ella, novascotiannoutaja, Nakkila

Lue lisää vuoden 2008 sankarikoirista (pdf)

2007
Aku, alaskanmalamuutti, Vuokatti
Ami, berninpaimenkoira, Härmä
Bande, rottweiler, Numminen
Hector, harmaa norjanhirvikoira, Kangasniemi
Pate, labradorinnoutaja, Kuopio
Leevi, sekarotuinen, Huittinen

2006
Cero, saksanpaimenkoira, Haukipudas
Gumi, beagle, Österhankmo
Jeri, saksanpaimenkoira, Rautalampi
Dura, saksanpaimenkoira, Varkaus

2005
Sampo ja Önni, alaskanmalamuutti, Helsinki

2004
Jessi, sekarotuinen, Mustio
Minttu, lyhytkarvainen saksanseisoja, Kuopio
Siiri, spinone, Kaavi
Topi, kultainennnoutaja, Vihtavuori

2003
Hercules, belgianpaimenkoira malinois, Helsinki
Zino, dobermanni, Perttula
Toto, bouvier, Hämeenlinna

2002
ei sankarikoiria

2001
Elli, labradorinnoutaja, Tulli
Dingo, saksanpaimenkoira, Vääksy
Speedy, shih tzu, Viiala
Gilda, saksanpaimenkoira, Vuohijärvi

2000
Rocky, dobermanni, Uusikaupunki
Nette, berninpaimenkoira, Maavesi
Ecu, belgianpaimenkoira tervueren, Valko
Burny, kultainennoutaja, Vantaa

1999
Pepe, pienimünsterinseisoja, Rusko
Uzo, belgianpaimenkoira groenendael, Lahti
Benno, saksanpaimekoira, Poliisikoiralaitos
Saana, cockerspanieli, Nokia
Nelli, karkeakarvainen mäyräkoira, Karttula

1998
Rocky, rottweiler, Helsinki
Mökö, labradorinnoutaja, Oulunsalo

1997
Aku, rottweiler, Poliisikoiralaitos, Kuopio
Vallu , landseer, Mäntyharju

10

446

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JR--

      Montako tulipaloa koirat ovat sammuttaneet?
      Ei yhtäkään.

      Montako ovat sytyttäneet?
      Paljon.

      => Koira ei vähennä vaan lisää onnettomuuksia ja palokunnan työtä. Oikeita sankareita ovat palomiehet ja poliisit.


      Montako hätäleikkausta koirat ovat tehneet?
      Ei yhtäkään.

      Montako ihmistä koirat ovat tappaneet?
      Paljon.

      => Koira vahingoittaa ihmisiä paljon useammin kuin pelastaa. Oikeita sankareita ovat kirurgit ja lääkärit.



      Montako ihmistä koirat ovat räksytyksellään pelastaneet vaarasta?
      Jonkun verran.

      Onko tullut virhehälytyksiä, turhaa räksytystä?
      Aivan mielettömästi.

      Onko hyötysuhde hyvä? Ei, vaan heikko. Palohälyttimet yms. toimivat paljon luotettavammin.

      => Räksytyksestä on enemmän harmia kuin hyötyä. Jos räksytys joskuu sattuukin osumaan hyödylliseen kohtaan, niin on aivan naurettavaa tehdä siitä numero. Oikeita sankareita ovat hälytyslaitteiden kehittäjät.


      Koira on silti joskus hyödyksi, kun ihminen kykenee ottamaan koiran hajuaistin käyttöönsä. Koirasta on apua kadonneiden etsinnässä, huumeiden paikallistamisessa yms. (ennen kuin korvaava tekninen laite kehitetään). Koira ei itse kyllä tajua, mitä tehtävää se on tekemässä ja on naurettavaa väittää koiraa sankariksi. Sankareita ovat ne, jotka ovat koiran näihin tehtäviin kouluttaneet.

      • ....

        Joku ne sotilaatkin on kouluttanut, tekevät mitä on opetettu, silti ovat sankareita, eivät kouluttajansa.

        Sankarikoira on nimitys koirasta joka toiminnallaan pelastaa vaikka hengen. On ihan vtun se ja sama mitä sinä siitä ajattelet, sankarikoiria on aina ollut ja tulee aina olemaan. Koita oppia elämään sen kanssa.

        Montako hätäleikkausta ovat tehneet? Oletko hieman yksinkertainen!? Kyse on KOIRISTA !!! Ei jumallauta mitä argumentointia.. kysy nyt vielä montako ihmishenkeä pelastavaa lääkettä ovat keksineet!! Kyse on KOIRISTA. Siis KOIRISTA!

        Pieni lapsikin voi pelastaa jonkun hengen herättämällä muut palavassa asunnossa ja olla sankari - lähdetkö kyseenalaistamaan montako hätäleikkausta lapsi on tehnyt, kun reagoi vain miten osasi, herättämällä äitin?

        Järjenkäyttö sallittu :/


      • Miksi???

        Kiitos JR!

        Sairaanhoitajana koen myös olevani sankari, kun laitan siteitä ja laastareita, pistän jäykkäkouristus- ja kipupiikit jne. lähes päivittäin saapuville puremavammapotilaille. Lapset itkevät, äidit ovat peloissaan ja isät vihaisia; MIKSI ne koirat saavat tehdä tällaista?

        Siihen en osaa vastata.


      • Alalla..
        Miksi??? kirjoitti:

        Kiitos JR!

        Sairaanhoitajana koen myös olevani sankari, kun laitan siteitä ja laastareita, pistän jäykkäkouristus- ja kipupiikit jne. lähes päivittäin saapuville puremavammapotilaille. Lapset itkevät, äidit ovat peloissaan ja isät vihaisia; MIKSI ne koirat saavat tehdä tällaista?

        Siihen en osaa vastata.

        No eivät saa!! Miksi vtussa luulet että saisivat?
        Rikosilmoitus tehtävä, niin tuottamiksellisuus tutkitaan!!
        Vttu kun oli taas rakentavaa kommentointia!
        Voivotteletko vaan vastaanotollakin, vai voisitko neuvoa miten tässä edetään!?

        Sulla oli hyvä kirjoitus ja sitten piti vielä tuo oksentaa loppuun. Kuka vain on sankari joka toimillaan auttaa lähimmäistään, myös sinä. Kyllä.


      • valintoja vain

        Ihmisen täytyy olla niin fiksu,että valitsee tarjolla olevista koiraroduista sellaisen josta on ihmiselle ja muillekkin hyötyä.Ei pidä valita ulkonäön perusteella,eikä koiraa joka arvaamattomasti hyökkää muiden kimppuun.En ikimailmassa valitsisi taistelu tai palvelusrotuista koiraa,koska,en tarvitse taistelevaa koiraa.Enkä ole viraltani sellainen joka palvelusrotuisellakaan mitään tekee.
        Jos valitsee sen haastavamman rodun,kannattaa varautua pitämään sitä niin,ettei se kenenkään kimppuun koskaan yllättäenkään käy.Monilta se ei näytä kuitenkaan onnistuvan,ja luottavat liikaa koiriinsa.Vahinkoja käy ihan liikaa,jokin muutos koiran pitoon,tai sitten pidettäviin rotuihin.Olisi ihan tervetullut.Ihmisten turvallisuus,on tärkeämpi,kuin sen oman egonsa pönkitys vaarallisella koiralla.
        Suosittelen pönkitykseen mielummin makeeta autoa,kaunista vaimoa ,hulppeeta taloa tai moottoripyörää.


    • karavaani kulkee

      Tämä on tää idiootti, joka aina herää säännöllisin väliajoin kommentoimaan jotain negatiivista, ei siitä kannata välittää. Tottelee myös nimeä Dog Hater.
      Elämäntarkoituksena koirien vihaaminen.

      • vai päivittäisiä..

        Ja sitten näköjään vielä kiittää itseään...


      • Koiran pelastama
        vai päivittäisiä.. kirjoitti:

        Ja sitten näköjään vielä kiittää itseään...

        ja niin on myös moni tuttuni. Sekä auttama, opastama ja löytämä.
        Toimintaan ei välttämättä aina tarvita koulutusta, pelkkä vaisto tai sen vahvistaminen voi riittää.
        Lähiaikoina olen löytänyt Iltasanomista parikin positiivista koirauutista.
        Saksanpaimenkoira kuuli veden varaan joutuneen miehen avunhuudot ja tuli hakemaan isäntänsä, joka hälytti apua.
        Saksanpaimenkoira löysi eksyneen 2-vuotiaan illalla metsästä. Molemmat yksityishenkilöiden siviilikoiria.
        Erään tuttuni naapurista kuului kolahdus, koira alkoi käyttäytyä levottomasti ja pyrki miehen ovelle. Kiinteistöhuolto meni yleisavaimilla sisään. Mies oli kaatunut ja lyönyt päänsä hengenvaarallisesti.
        Eräs sukulaiseni sairastaa epilepsiaa. Ilman ystävänsä koiraa olisi saattanut hukkua. Oli saanut kohtauksen laiturilla aurinkoa ottaessaan ja pudonnut järveen. Koira haki apuun.
        Yhdessä asunnossani oli toimivaksi testattu palovaroitin. Ei toiminut silloin, kun olin nukahtanut ylipitkän työpäivän jälkeen kesken ruuan lämmittämisen uunissa (en omistanut mikroa) ja heräsin keskeltä savua kun koirani repi minua vaatteistani ja vinkui.
        Useampikin masentunut ja/tai erakoitunut tuttuni on koiran, oman tai tutun, kautta löytänyt elämäniloa ja sosiaalisuutta.
        Oma koirani, kiltti kuin mikä, näytti puolustusvaistojaan yhden kerran. Tuttuni, entinen naapurini, oli asunnossani paossa väkivaltaista miestään. Vara-avaimeni tietysti heillä... Mies tuli nyrkit pystyssä etsimään naisystäväänsä, mutta turpasauna jäi vain haaveeksi kun 30-kokoinen koiravanhukseni meni pariskunnan väliin ja oli niin tosissaan, että miehen oli pakko häipyä.
        Minua on uhkailtu kaupungilla perjantaiyönä tupakanhakureissulla, mutta nykyinen koirani esti umpihumalaisen tunkeilijan yritykset tulla lähemmäs vain varoitushaukahduksella ja näyttämällä hampaitaan.
        Eräällä puolitutulla on diabetes, ja koira osaa ilmoittaa koska on aika syödä. Muuten olisi yksin asuvana saattanut verensokerin laskettua liikaa joutua koomaan ja kuolla.
        Sukulaiseni lapsi leikki tutussa metsässä, mutta oli innoissaan mennyt liian kauas. Avunhuudot kuuluivat jostain kaukaa, paikkaa ei pystynyt hahmottamaan. Koira löysi otettuaan vainun vaatteesta.
        Siinä muutama äkkiä mieleen tullut esimerkki.


      • Pro koirat
        Koiran pelastama kirjoitti:

        ja niin on myös moni tuttuni. Sekä auttama, opastama ja löytämä.
        Toimintaan ei välttämättä aina tarvita koulutusta, pelkkä vaisto tai sen vahvistaminen voi riittää.
        Lähiaikoina olen löytänyt Iltasanomista parikin positiivista koirauutista.
        Saksanpaimenkoira kuuli veden varaan joutuneen miehen avunhuudot ja tuli hakemaan isäntänsä, joka hälytti apua.
        Saksanpaimenkoira löysi eksyneen 2-vuotiaan illalla metsästä. Molemmat yksityishenkilöiden siviilikoiria.
        Erään tuttuni naapurista kuului kolahdus, koira alkoi käyttäytyä levottomasti ja pyrki miehen ovelle. Kiinteistöhuolto meni yleisavaimilla sisään. Mies oli kaatunut ja lyönyt päänsä hengenvaarallisesti.
        Eräs sukulaiseni sairastaa epilepsiaa. Ilman ystävänsä koiraa olisi saattanut hukkua. Oli saanut kohtauksen laiturilla aurinkoa ottaessaan ja pudonnut järveen. Koira haki apuun.
        Yhdessä asunnossani oli toimivaksi testattu palovaroitin. Ei toiminut silloin, kun olin nukahtanut ylipitkän työpäivän jälkeen kesken ruuan lämmittämisen uunissa (en omistanut mikroa) ja heräsin keskeltä savua kun koirani repi minua vaatteistani ja vinkui.
        Useampikin masentunut ja/tai erakoitunut tuttuni on koiran, oman tai tutun, kautta löytänyt elämäniloa ja sosiaalisuutta.
        Oma koirani, kiltti kuin mikä, näytti puolustusvaistojaan yhden kerran. Tuttuni, entinen naapurini, oli asunnossani paossa väkivaltaista miestään. Vara-avaimeni tietysti heillä... Mies tuli nyrkit pystyssä etsimään naisystäväänsä, mutta turpasauna jäi vain haaveeksi kun 30-kokoinen koiravanhukseni meni pariskunnan väliin ja oli niin tosissaan, että miehen oli pakko häipyä.
        Minua on uhkailtu kaupungilla perjantaiyönä tupakanhakureissulla, mutta nykyinen koirani esti umpihumalaisen tunkeilijan yritykset tulla lähemmäs vain varoitushaukahduksella ja näyttämällä hampaitaan.
        Eräällä puolitutulla on diabetes, ja koira osaa ilmoittaa koska on aika syödä. Muuten olisi yksin asuvana saattanut verensokerin laskettua liikaa joutua koomaan ja kuolla.
        Sukulaiseni lapsi leikki tutussa metsässä, mutta oli innoissaan mennyt liian kauas. Avunhuudot kuuluivat jostain kaukaa, paikkaa ei pystynyt hahmottamaan. Koira löysi otettuaan vainun vaatteesta.
        Siinä muutama äkkiä mieleen tullut esimerkki.

        "Useampikin masentunut ja/tai erakoitunut tuttuni on koiran, oman tai tutun, kautta löytänyt elämäniloa ja sosiaalisuutta."

        Vain yksi lause, mutta pitää sisällään valtavan paljon.

        Eikä tarvita edes tuota erakoitumista.

        Itsekin sain juuri makoisat naurut kun kuuntelin millaisia elämää suurempia maiskautuksia koirani suusta pääsi, sen yrittäessä napata juustonhippua ilmasta suuhunsa. Voitte muuten kuvitella että yritys oli kova! :P Ei se sen enempää tartte. Hyvä mieli tulee jo kun saa vain rapsutella ja näkee kuinka koirakin tykkää :) paljon on uusia tuttuja ja kavereitakin tullut koiraihmisistä.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      207
      7246
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      52
      2794
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      188
      2261
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1633
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      148
      1609
    6. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      19
      1277
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      74
      1200
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      38
      1143
    9. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1107
    10. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      50
      1019
    Aihe