Sain diagnoosin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä muutama kuukausi sitten.
Käyn säännöllisesti psykiatrin kanssa juttusilla, mutta siitä huolimatta on tunne että tästä sairaudesta haluaisi täällä vähän avautua.
Mielestäni kaikkein raskainta tämän sairauden kanssa on se, ettei kukaan muu ympärillä oleva ihminen tunnu ymmärtävän. Itsellä ei ole onneksi niin ns. "pahoja" mania-jaksoja, enemmänkin depressioon painottuvaa ja ns. sekamuotoisia jaksoja, jolloin on vuorotellen erittäin hyvän olon jaksoja ja sitten taas vähän huonompia. Kuitenkin muutaman kerran vuodessa tulee se pahin hetki, jolloin haluaa vain kuolla ja ajattelee vain kuolemaa, eikä mitään muuta....eli despressio"hetki".
Se tunne kun tuntee että nyt on tulossa erittäin paha depressiivinen jakso, on jotain niin kamalaa etten pysty sitä edes kuvailemaan. En tiedä muista bipolaari-ihmisistä, mutta itse pystyn tunnistamaan joskus ennakko-oireina jotakin tuntemuksia siitä, ennen kuin depressio puhkeaa pahasti.
En ymmärrä miten voikin olla niin epätoivoinen olo, silloin tuntuu kuin olisi pienen pahvilaatikon sisällä, josta näkee ulos, ja sen mitä muut ihmiset tekevät, normaaleja arki rutiinejaan... maailma menee eteenpäin, mutta sinä itse olet vain laatikon sisällä ja kaikki näyttää harmaalta. tavallaan on siinä, mutta tavallaan ei olekkaan.
Tuota en oikein osaa selittää mitenkään järkevällä tavalla...Mutta en ole koskaan tuntenut mitään yhtä kamalaa. Enkä itsekkään välillä ymmärrä omia tuntemuksiani. Jotenkin tämän kanssa vain on elettävä.
Kertokaa muutkin ihmeessä, omista oloistanne yms. On mukavaa jakaa näitä tuntemuksia kohtalontovereiden kanssa.
Käyn säännöllisesti psykiatrin kanssa juttusilla, mutta siitä huolimatta on tunne että tästä sairaudesta haluaisi täällä vähän avautua.
Mielestäni kaikkein raskainta tämän sairauden kanssa on se, ettei kukaan muu ympärillä oleva ihminen tunnu ymmärtävän. Itsellä ei ole onneksi niin ns. "pahoja" mania-jaksoja, enemmänkin depressioon painottuvaa ja ns. sekamuotoisia jaksoja, jolloin on vuorotellen erittäin hyvän olon jaksoja ja sitten taas vähän huonompia. Kuitenkin muutaman kerran vuodessa tulee se pahin hetki, jolloin haluaa vain kuolla ja ajattelee vain kuolemaa, eikä mitään muuta....eli despressio"hetki".
Se tunne kun tuntee että nyt on tulossa erittäin paha depressiivinen jakso, on jotain niin kamalaa etten pysty sitä edes kuvailemaan. En tiedä muista bipolaari-ihmisistä, mutta itse pystyn tunnistamaan joskus ennakko-oireina jotakin tuntemuksia siitä, ennen kuin depressio puhkeaa pahasti.
En ymmärrä miten voikin olla niin epätoivoinen olo, silloin tuntuu kuin olisi pienen pahvilaatikon sisällä, josta näkee ulos, ja sen mitä muut ihmiset tekevät, normaaleja arki rutiinejaan... maailma menee eteenpäin, mutta sinä itse olet vain laatikon sisällä ja kaikki näyttää harmaalta. tavallaan on siinä, mutta tavallaan ei olekkaan.
Tuota en oikein osaa selittää mitenkään järkevällä tavalla...Mutta en ole koskaan tuntenut mitään yhtä kamalaa. Enkä itsekkään välillä ymmärrä omia tuntemuksiani. Jotenkin tämän kanssa vain on elettävä.
Kertokaa muutkin ihmeessä, omista oloistanne yms. On mukavaa jakaa näitä tuntemuksia kohtalontovereiden kanssa.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Haluaisin kysyä, että minkälaisia oireita sulla tulee sekamuotoisessa jaksossa. Kuinka usein mieliala vaihtelee? Onko päivän sisällä vai viikon tai jtm.
Mulla sekamuotoisessa on samaan aikaan energiaa sekä itsetuhoisia ajatuksia, En nuku kuin muutaman tunnin. Välillä saattaa olla päiviä, jolloin kuvittelen osaavani vaikka lentää ja olo on tosi hyvä, Sitten onkin kunnon masispäiviä, Mukaan vielä psykoottisia oireita, kun on pahin vaihe. Mulla on ollut muutama hypomania mutta sekamuotoista suurimman osan aikaa.
Oireina on sekamuotoisessa jaksossa monenlaisia, ja ne vaihtelevat
paljon... aina ei tule samoja. Mutta suurin merkki mistä huomaan sen alkavan
on siinä että tapahtuu "radikaali muutos mielenhallinassani"
Tuo on huonosti selitetty mutta en osaa sitä paremmin selittää...
ehkä jokin esimerkki olisi tähän ihan sopiva.
Olin siskoni luona käymässä, kaikki meni hyvin, heräsin aamulla ja olotilani oli ihan ok. Mutta siinä samassa aamukahvia kaataessa kuppiin alkoivat ajatukseni
"harhailla", elikkä ajatuskuvioit alkoivat muuttumaan, yleensä kuvia kuolemasta nousee jostakin esille, täysin tyhjästä. Mutta samalla olotila ja toiminta pysyy melko normaalina. Yleensä tuo olotila pahenee pikkuhiljaa päivän aikana
ja iltaan mennessä olen jo täysin "sekamuotoisen vaiheen keskellä".
Tässä vaiheessa en saa enää unta vaikka väsyttäisikin sillä ajatukset vain juoksevat niin lujaa tahtia ettei niistä saa kiinni mitenkään.
Itsellä tähän kaikkeen vaikuttaa suuresti se, mitä päivän aikana tapahtuu...
esim. välillä jo jokin yksikin väärä sana joltakin toiselta saattaa laukaista itselläni tapahtumaketjun, jonka seurauksena masennun tai suutun...otan itseeni. :(
esim. jos joku ei vastaa minulle... tai alan saamaan harhaluuloja, joita ei oikeasti ole olemassa.. esim. että mieheni pettää minua yms. :(
Tämä tällainen episodi saattaa kestää viikkoja tai sitten joskus vain päiviä,
näissä on se paha puoli, ettei sekamuotoisia jaksoja pysty ollenkaan ennustamaan etukäteen...että kuinka kauan ne kestävät ja mitä oireita tulee...siksi tämä onkin niin raskasta :(
Joo... itse myös tunnistan noita samoja oireita, että on samaan aikaan energiaa ja itsetuhoisia ajatuksia....mutta sitten taas välillä niinpäin että todella todella masentunut ja kuolema pysyy ajatuksissa.... vaihtelee todella paljon.
Ettei ois epävakaa persoona vaan kuitenki ku tolleen ihmisten sanomiset muuttaa mielialan?
Samaa mieltä. Just tällä viikolla juttelin mun psykiatrin kanssa samasta. Olematon pettymysten sieto on epävakaan persoonallisuuden oire. Asiaa ei helpota kaksisuuntaisuus... Kun ne tunteet sitä kautta voi heitellä syvästi ja nopeasti. Mut siis tuo kuvaamasi ei ole bipo-oire.
Mulla on sekamuotoiset alkanet ihan itsestään pikkuhiljaa ilman mitään syytä.
"Mutta en ole koskaan tuntenut mitään yhtä kamalaa." Psykiatrien tavoitteena on nimenomaan henkisen pahoinvoinnin tuottaminen, ei noradrenaliinin lisääminen.
Jotta lääkitystäsi ei enää nostettaisi, narraa lääkäriäsi toteamalla, että voit paremmin kuin koskaan. Jos psykiatriassa valittaa tai huomauttaa mm. lääkityksen sivuvaikutuksista, niin oloa pahennetaan jatkuvasti, vaikka yleissivistys ja ammattietiikka käskevät toimimaan toisin.
Tosiaan rehellisyydestä on pelkkää haittaa psykiatriassa, kun taas patologinen valehtelu auttaa.
Tässä video psykiatriasta, englanniksi ja ilman tekstitystä kylläkin: http://www.youtube.com/watch?v=_5dSZnbugpc
Siitä löytyi myös lyhennetty versio.
Minulla elämäni kummallisin jakso oli syödessäni lääkkeitä bipoon.
Kun satuin kysymään mistä nämä oireet ja kummalliset olot tulevat, minulle vastattiin, että mielisairauteni vuoksi. Mielisairauteni on nyt sillä mallilla, että päähäni nousee tuollaisia ajatuksia.
Kummallisesti ne kuolemankaipuut ja sekamuotoiset katosivat, kun lopetin tasaavat ja neuroleptit.
Yli kaksi vuotta ilman mitään lääkkeitä ja olo on aivan normaali. Käyn töissä eläen kuten ennenkin.
Ei tullut maniaa vaikka sitä minulle hoettiin, että hyvin pian lääkkeiden lopettamisen jälkeen olisin maanisessa tilassa.
Siis mikä mania? en ole koskaan maaninen ollutkaan, en ole ikinä toiminnoissani nähnyt mitään sairasta.
Minusta edelleenkään ei voi olla sairautta, jos on ahkera ja tekee töitä sekä hoitaa kodin. Ei loppuunpalaminen liity bipoiluun.
Psykiatrian puolella, kun tuntuu olevan töissä ihmisiä joilla on itselläänkin termit ja oireet hakusessa.
Eiköhän se ole niin, että jokaisessa ihmisessä on toisinaan maanisia tai hypomaanisia piirteitä.. eri asia on jatkuvat pettämiset, rahankäyttö ongelmat, henkinen julmuus jne
Minulla ei tuollaista ollut koskaan, mutta bipo dg:n sain.
Mulla todettu kaksisuuntaisen mielialahäiriön sekamuoto. Nyt on ollut pidempään depressio ja ahdistus päällä. kuvasit erinomaisesti tilaa, tuntuu todella siltä, kuin muut eläisivät elämäänsä tulemisineen ja menemisineen. Itse katselee maailman menoa sivusta, kuin ovettoman laatikon sisältä. ja tuntuu siltä, että olisin näkymätön.
Kyllä, minulla on aivan sama olotila... Tavallaan kiva kuulla että on joku muukin
joka tuntee samalla tavalla kuin minä.
Luulin jo että olen ainoa koko maailmassa
joka tuntee tällaista ja käy läpi näin kamalia olotiloja.
On myös pelottavaa välillä kun ei itsekään tajua kaikkea mitä tuntee ja miksi,
ja sitten se että alkaa ärsyttää pienimmätkin asiat välillä, ja aivot raksuttavat tuhatta ja sataa.
Muiden ympäröivien ihmisten on täysin mahdoton ymmärtää,mitä tämän sairauden kanssa käy läpi, enkä sitä odotakkaan. Siksi eristäydyn mielelläni
ja annan muiden olla omissa oloissaan niin paljon kuin mahdollista.
Onneksi sentään työssä pystyn käymään ja muut asiat hoitamaan...kotona olo onkin sitten aivan toinen juttu. Pelottaa jo nyt että iskee kohta erittäin paha depressio vaihe taas... viimeksi olin jo lähellä itsemurhaa... En haluasi sitä tunnetta enää ikinä, mutta eipä sitä pysty estämään. :( toivotaan että olotila säilyisi suhteellisen "normaalina"..
Minulle todettiin vaikea masennus ja aloitettiin venlafaxin 75mg ei apua nosto 150 ei apua sitten nostettiin 300mg. Nyt olen niin onnellinen kun ihminen olla voi virtaa on tehä mitä vaan ja tunnen olevani lähes voittamaton. Onkohan tämä kuitenkin kaksisuuntainen mielialahäiriö ja sen oireita?
Minä ymmärrän hyvin tuon laatikkovertauksen, tosin itse ajattelin isoa hyytelökuutiota jossa kaikki tekemiseni ovat jotenkin hitaita ja tahmeita ja muut elävät normaalisti hyytelöni ulkopuolella. Tuo mielensä pahoittamisesta alkava juttu kuulostaa tosiaan epävakaalta. Minulla on molemmista dg, mutta juuri siitä aloin ihmettelemään että onko epävakaata lainkaan, kun saatoin yhtäkkiä olla äärettömän onnellinen ilman syytä. Tai sitten ihan pohjattoman surullinen vaikka kaikki on hyvin. Sitten yritän syyttää toista huonosta olostani kun en ymmärrä ettei ole syytä. Tikusta pitää tehdä asiaa että voi olla kiukkuinen. Eli mulla ensin tulee paha olo ja sitten alan valittaa puolisolleni.