Avunpyyntö

olen toistaiseksi vielä ihan "tavallinen" ev.lut. kirkon jäsen, 35-vuotias mies. Siis osallistunut aika laiskasti Jumalanpalveluksiin, sitähän tuo "tavallisuus" valitettavasti tuossa yhteydessä sanottuna usein tarkoittaa. :)

Elämääni viimeaikoina kohdanneen kriisin yhteydessä olen kuitenkin alkanut etsimään uskoa ihan tosissani. Kaipaan sitä rauhaa mieleeni, mitä monet uskossa olevat ihmiset vakuuttavat uskostaan saavansa. Harmi kyllä, tätä rauhaa olen toistaiseksi kokenut varsin vähän. Olen silti yrittänyt pysyä päätöksessäni lakata epäilemästä Jumalan olemassaoloa ja Jeesuksen ristillä kuolemisen merkitystä synneistä vapauttajana.

Haluaisin löytää varmuuden myös siitä, että tämän elämän jälkeen sieluni voi pelastua kadotukselta.

Tähän asti olen ollut siinä käsityksessä, että ne, jotka pyrkivät vilpittömästi ja täydestä sydämestään lopettamaan raamatussa esitettyjen lakien vastaisen elämän, ja pyrkivät elämään niin kuin Jeesus on opettanut, ja jotka vielä uskovat Jumalan antaneen oman poikansa, Jeesuksen, ihmisten syntien sovitukseksi, ovat tämän uskonsa ansiosta "oikeutetut paikkaan taivaassa".

Tuo ajatus on käsittääkseni koko Kristinuskon kulmakivi. Ei mitään jälleensyntymisiä, ei mitään "henkiä" tai "kehittyneempiä olentoja muilta planeetoilta" vaikuttamassa ihmisten valintoihin ja elämän arvokkuuteen, vaan tuo yksinkertainen totuus ja sen löytäminen ja lapsenomainen uskominen on ymmärtääkseni ollut ratkaisevan tärkeää.

Nyt olen kuitenkin saanut tutustua vanhoillislestadiolaisten ajatuksiin asiasta. Minulle on nyt opetettu, että tuon perustotuuden lisäksi minun pitäisi ymmärtää vielä se, että en sittenkään voi pelastua, ellen valitse myöskin oikeaa seurakuntaa (ja tietenkin nimenomaan vanhoillislestadiolaisia), jonka jäsenenä ainoastaan voin saada oikeutuksen pelastukseen.

Minä olen tässä uskon tieni alkuvaiheessa tottunut kovasti luottamaan siihen, mitä raamatussa sanotaan.

Niinpä esitänkin nyt hätähuudon, avunpyynnön kaikille, jotka haluavat todella auttaa etsijää. Voisitteko etsiä mulle raamatusta sen kohdan, joka vastaansanomattomasti osoittaa VAIN ja AINOASTAAN Lestadiolaiset oikeaksi, pelastukseen oikeutetuksi seurakunnaksi. Jos sellainen kohta löytyy, minä LUPAAN uskoa sen ajatuksen täydestä sydämestäni. En tiedä, välittyykö se tästä tekstistäni, mutta olen melkoisessa jumissa tämän asian kanssa, ja koen melkoista ahdistusta siitä. Tämä on siis vilpitön avunpyyntö.

Kunnes toisin todistetaan, minä aion uskoa siihen, että KAIKKI NE, jotka ovat löytäneet Jeesuksen, ja jotka pyrkivät seuraamaan hänen ohjeitaan elämässään, ja jotka parhaasta yrityksestään huolimatta erehtyessään voivat uskoa syntinsä anteeksi Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen takia, muodostavat sen Jumalan seurakunnan, joka on oikeutettu pelastukseen. En voi mitenkään ymmärtää, että miten se oikeus voisi olla vain vanhoillislestadiolaisten seurakuntien kokouksiin osallistuvilla. Mutta JOS tuollainen vastaansanomaton todiste raamatusta löytyy, niin minä lupaan sydämestäni uskoa sen.

Lämmin kiitos kaikille, jotka jaksoivat lukea tämän ajatuksella. Runsaasti Jumalan siunausta kaikille, jotka haluavat jakaa ajatuksensa ja ehkä vielä etsiä tuon todisteen minulle raamatusta. Itse en sitä ole sieltä vielä löytänyt, joten pyydän apuanne.

Voisiko mahdolliset tähän viestiin vastaavat vielä osoittaa ikänsä, sukupuolensa ja jotenkin myös sen, missä srk:ssa (jos missään) itse osallistuu Jumalanpalveluksiin... En tee vastauksista mitään tutkimuksia, mutta haluaisin vain mieltää, miten minkäkin ikäiset ihmiset erilaisista taustoistaan lähtien näihin ajatuksiin suhtautuvat. Kiitos.

kunnioittavasti, Etsijä
6124364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 61

Vanhimmat

Mikään seurakunta ei pelasta, vaan yksin usko siihen ja sen hyväksyminen, että Jeesus on sovittanut sinun syntisi ja hänen kuuliainen ja täydellinen elämä luetaan tuomiolla sinun hyväksesi.
Monissa seurakunnissa on vilpittömiä ihmisiä jotka todella uskovat, että heidän seurakuntansa on oikea, mutta varmasti harvemmat kuitenkaan sitä pelastuksen ehdoksi nostavat.

Itse olen 36 v. mies.
Viime aikoina olen paljon miettinyt ja jopa löytänytkin uskosta vanhurskautumisen. Me saamme iloita jo täytetystä työstä, Jumalan edessä ei yksikään kerskaa mistään omasta teosta, oikeasta seurakunnasta jne. Ainut kerskauksen aihe on Jeesuksen ristintyö.

Lue raamattua, se on Jumalan sanaa. Kaikkiin hengellisiin kirjoihin tulee suhtautua kriittisesti ( onko kirja sopusoinnussa raamatun kanssa ).
RadioDeissä tulee myöskin joitakin hyviä ohjelmia esim. joka arki-ilta klo.21.00 Raamattu kannesta kanteen ja tämän jälkeen C.O.ROSENIUS elämän leipää.

Valitettavasti en osaa paljoa sinulle neuvoja antaa. Mutta uskon varmasti siihen, että Jumala näkee jokaisen vilpittömän etsijän ja johdattaa häntä läpi tämän elämän. Mielestäni seurakuntayhteys on tärkeä, mutta uskon, että täydellistä seurakuntaa ei olekaan. Me kaikki vain yritämme parhaamme ymmärryksemme mukaan. Siksi, ketään toista ei saisi tuomita. Jään rukoilemaan puolestasi ja kaikkien uskovaisten myös vanhoillislest. puolesta.

Äänestä
  • ... sinulle erityisesti rauhoittavasta vastauksestasi.

    Etsijä

    Äänestä

Se on syntiä.

Jumala on Kaikkivaltias. Jumala on Sana ja Kristus on lihaksi tullut Sana.
Pyhä Henki käy ulos Isästä ja Pojasta.

Room. 10:1   Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä, että he pelastuisivat.
Room. 10:2   Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan;
Room. 10:3   sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.
Room. 10:4   Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi JOKAISELLE, joka uskoo.

Äänestä

"ja pyrkivät elämään niin kuin Jeesus on opettanut, ja jotka vielä uskovat Jumalan antaneen oman poikansa, Jeesuksen, ihmisten syntien sovitukseksi, ovat tämän uskonsa ansiosta "oikeutetut paikkaan taivaassa"."

Noin Raamattu opettaa.

"Nyt olen kuitenkin saanut tutustua vanhoillislestadiolaisten ajatuksiin asiasta. Minulle on nyt opetettu, että tuon perustotuuden lisäksi minun pitäisi ymmärtää vielä se, että en sittenkään voi pelastua, ellen valitse myöskin oikeaa seurakuntaa (ja tietenkin nimenomaan vanhoillislestadiolaisia), jonka jäsenenä ainoastaan voin saada oikeutuksen pelastukseen."

Noin Raamattu ei opeta.

"Minä olen tässä uskon tieni alkuvaiheessa tottunut kovasti luottamaan siihen, mitä raamatussa sanotaan."

Jatka tuolla tiellä. Se on turvallinen tie.

"Voisitteko etsiä mulle raamatusta sen kohdan, joka vastaansanomattomasti osoittaa VAIN ja AINOASTAAN Lestadiolaiset oikeaksi, pelastukseen oikeutetuksi seurakunnaksi."

Sitä ei löydy Raamatusta.

"Kunnes toisin todistetaan, minä aion uskoa siihen, että KAIKKI NE, jotka ovat löytäneet Jeesuksen, ja jotka pyrkivät seuraamaan hänen ohjeitaan elämässään, ja jotka parhaasta yrityksestään huolimatta erehtyessään voivat uskoa syntinsä anteeksi Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen takia, muodostavat sen Jumalan seurakunnan, joka on oikeutettu pelastukseen."

Tämä on Raamatun totuus.

"En voi mitenkään ymmärtää, että miten se oikeus voisi olla vain vanhoillislestadiolaisten seurakuntien kokouksiin osallistuvilla."

Sen ymmärtävät vain ne, jotka on lapsesta alkaen opetettu tuohon väärään oppiin.

Siunausta askeleittesi ylle!

Ikäni: xxx
Sukupuoleni: Mies
Srk: Kotiseurakunta löytyy

Äänestä

etä löydät rauhan sydämeesi elävästä evankeliumista. Rukoile Jumalalta, että hän opastaa sinut elävän evankeliumin ääreen, koska Jumala on antanut sanassaan lupauksen etsivän löytää.

Se mitä tulee vanhoillislestadiolaisuuteen, niin meillä on armo tässä uskossa ja ei meillä mitään muuta ole edes tarjota, kuin sitä mikä meillä itsellä on. Me uskomme, että tässä uskossa pelastuu ja muita ei tarvitse arvioida, vaan arvion tekee Jumala viimeisenä päivänä.

Äänestä
  • "Me uskomme, että tässä uskossa pelastuu"

    Noinhan se on asianlaita kaikkien elävässä uskossa Jeesukseen olevien henkilöiden kohdalla seurakunnasta riippumatta.

    Rupeaisitko Kameli ajamaan siellä vl-herätysliikkeen sisällä sellaista asiaa, että herätysliikkeen virallinen "vain me" -oppi kumottaisiin ja alettaisiin opettaa oppia "Jeesus pelastaa" nykyisen "vanhoillislestadiolaisuus pelastaa" opin sijasta.

    Keräät ympärillesi joukon henkilöitä, jotka ovat raamatullisella linjalla tässä asiassa ja siitä se sitten pikkuhiljaa lähtisi liikkeelle. Pienistä puroista muodostuu iso virta. Niin tässäkin tapauksessa. Kunhan vain saataisiin oikea opetus alulle vl-herätysliikkeen piirissä.

    Mitäs tuumaat?

    Äänestä

  • Kaksi kyttyrää kirjoitti:

    "Me uskomme, että tässä uskossa pelastuu"

    Noinhan se on asianlaita kaikkien elävässä uskossa Jeesukseen olevien henkilöiden kohdalla seurakunnasta riippumatta.

    Rupeaisitko Kameli ajamaan siellä vl-herätysliikkeen sisällä sellaista asiaa, että herätysliikkeen virallinen "vain me" -oppi kumottaisiin ja alettaisiin opettaa oppia "Jeesus pelastaa" nykyisen "vanhoillislestadiolaisuus pelastaa" opin sijasta.

    Keräät ympärillesi joukon henkilöitä, jotka ovat raamatullisella linjalla tässä asiassa ja siitä se sitten pikkuhiljaa lähtisi liikkeelle. Pienistä puroista muodostuu iso virta. Niin tässäkin tapauksessa. Kunhan vain saataisiin oikea opetus alulle vl-herätysliikkeen piirissä.

    Mitäs tuumaat?

    varoittavasti heistä, jotka keräävät joukkoja ympärilleen.

    "vanhoillislestadiolaisuus pelastaa"-oppia ei ole olemassakaan, vain on vain Kristuksen oppi ja armo.

    Äänestä

  • Kameli kirjoitti:

    varoittavasti heistä, jotka keräävät joukkoja ympärilleen.

    "vanhoillislestadiolaisuus pelastaa"-oppia ei ole olemassakaan, vain on vain Kristuksen oppi ja armo.

    "Kysymys Kamelille
    Kirjoittanut: Odottaja, 13.9.2004 klo 14.05

    Minä olen elävässä uskossa ja minulla on rauha Jumalan kanssa. Uskon sydämessäni Jeesukseen ja siihen, että Hän on antanut minulle minun syntini anteeksi. Kuulun tiettyyn seurakuntaan, joka ei ole vanhoillislestadiolainen rauhanyhdistys.

    Olenko minä sinun mielestäsi mukana aikanaan Karitsan häissä?

    Kysyn siis sinun mielipidettäsi tästä asiasta."

    huomannut toisesta ketjusta oheista sinulle esittämääni kysymystä. Kopioin sen tähän ja odotan vastaustasi.

    Äänestä

  • Odottaja kirjoitti:

    on kiinni, niin karitsan häissä on kaikki ihmiset Hitleriä, Saddamia ja kaikkia myöten.

    En siis voi sanoa muuta kuin, että usko on ainut asia, joka voi pelastaa ja näin Raamattu opettaa. Ei siinä minun sanomisia tarvita, vaan viimeisenä päivänä jokainen saa vastauksen itse.

    Minä uskon, että tällä uskolla olen kerran karitsan häissä, eikä minulla ole muuta uskoa kenellekään tarjota.

    Toivon sydämestä, että karitsan häissä olisi kaikki ihmiset.

    Olen pitänyt sinua aika fiksuna keskustelijana, joka havaitsee tietyistä asioista paljon enemmän kuin joku toinen. Nyt tuli pettymys.

    Tiedustelin sinulta sinun omaa opillista näkemystä asiaan. Uskalsit heittää kehiin vain Hitlerit, Saddamit yms. Oman opillisen näkemyksesi jätit kertomatta.
    :((

    odotit sitten? Että minä olisin alkanut tuomaroimaan. Ikävää tuottaa pettymys, mutta en todellakaan pysty kenenkään sydämen tilaa arvioimaan, kutenkukaan ei pysty minun sydämeni tilaa riippumatta siitä, mihin yhteisöön kuulun täällä telluksella.

    Minun opillinen näkemys on, että vain usko voi pelastaa ja muuta oppia ei ole. Siitä jokainen voi uskoa ja luottaa siihen, mitä Raamattu lupaa. Sanassa on lupaus ja uskolla voi omistaa tämän lupauksen. Uskolla omistaminen tarkoittaa rauhaa sydämellä, jolloin on varmuus uskossa.

    Eihän minunkaan sydämeeni näe kukaan ja voinhan minä teeskennellä hurskasta VL:llää ja kirjoittaa mitä mieleen tulee.

    Kuka pystyy arvioimaan minun sydämeni tilan? Arvioi sinä!

    Äänestä

  • Odottaja kirjoitti:

    "Kysymys Kamelille
    Kirjoittanut: Odottaja, 13.9.2004 klo 14.05

    Minä olen elävässä uskossa ja minulla on rauha Jumalan kanssa. Uskon sydämessäni Jeesukseen ja siihen, että Hän on antanut minulle minun syntini anteeksi. Kuulun tiettyyn seurakuntaan, joka ei ole vanhoillislestadiolainen rauhanyhdistys.

    Olenko minä sinun mielestäsi mukana aikanaan Karitsan häissä?

    Kysyn siis sinun mielipidettäsi tästä asiasta."

    huomannut toisesta ketjusta oheista sinulle esittämääni kysymystä. Kopioin sen tähän ja odotan vastaustasi.

    tähän kysymykseesi!

    Onko minun mielipiteelläni mitään merkitystä?

    Äänestä

  • Kameli kirjoitti:

    odotit sitten? Että minä olisin alkanut tuomaroimaan. Ikävää tuottaa pettymys, mutta en todellakaan pysty kenenkään sydämen tilaa arvioimaan, kutenkukaan ei pysty minun sydämeni tilaa riippumatta siitä, mihin yhteisöön kuulun täällä telluksella.

    Minun opillinen näkemys on, että vain usko voi pelastaa ja muuta oppia ei ole. Siitä jokainen voi uskoa ja luottaa siihen, mitä Raamattu lupaa. Sanassa on lupaus ja uskolla voi omistaa tämän lupauksen. Uskolla omistaminen tarkoittaa rauhaa sydämellä, jolloin on varmuus uskossa.

    Eihän minunkaan sydämeeni näe kukaan ja voinhan minä teeskennellä hurskasta VL:llää ja kirjoittaa mitä mieleen tulee.

    Kuka pystyy arvioimaan minun sydämeni tilan? Arvioi sinä!

    "Mitä vastausta
    Kirjoittanut: Kameli, 15.9.2004 klo 09.24

    odotit sitten?"

    Odotin juuri tällaista kommenttia edellisen Hitler/Saddam yms. -kommentin sijaan. Nyt sain sen mitä odotin.

    Kiitos.

    "Kuka pystyy arvioimaan minun sydämeni tilan? Arvioi sinä!"

    Juuri näin. Yksin Jumala pystyy siihen. Valitettavan moni vl vain on eri linjoilla ja uskoo kykenevänsä arvioimaan toisen henkilön sydämen tilan. Sinä olet siinä asiassa Raamatun linjoila.

    Äänestä

  • Kameli kirjoitti:

    tähän kysymykseesi!

    Onko minun mielipiteelläni mitään merkitystä?

    Sinun mielipiteelläsi ei ole mitään merkitystä sielun pelastuksen kannalta. Ne asiat päätetään jokaisen henkilön osalta toisessa kerroksessa.

    Sen sijaan tämä on keskustelupalsta ja keskustelun kannalta sinun mielipiteellä on merkitystä - kuten kaikilla muillakin kirjoituksilla.

    Äänestä

Jumalan Poika kärsi rangaistuksen sinun synneistäsi ettei sinun tarvitsisi sitä kärsiä. Tämä on Jumalan rakkaudenosoitus sinulle. Usko kaikki syntisi elämäsi ensimmäisestä päivästä lähtien anteeksi tämän Jeesuksen sovitustyön ja maahan vuotaneen uhriveren tähden. Sillä uskolla pääset taivaaseen. Saat uskoa itsesi jo täällä maanpäällä keskelle taivasta.

Lainaus tekstistäsi:
(Tähän asti olen ollut siinä käsityksessä, että ne, jotka pyrkivät vilpittömästi ja täydestä sydämestään lopettamaan raamatussa esitettyjen lakien vastaisen elämän, ja pyrkivät elämään niin kuin Jeesus on opettanut, ja )

Luther on kirjoittanut paljon ja hyvin uskonvanhurskaudesta. Oma pyrkiminen ja yrittäminen ei ketään kuitenkaan pelasta, saat siis uskoa itsesi Jumalan lapseksi sellaisena syntisäkkinä kuin olet. Mikään oma ansio tai yrittäminen ei kelpaa maksuksi Jumalalle. Jumalan Poika maksoi koko suuren syntivelkasi kertasuorituksena.

Äänestä

Kukaan ei varmasti väitä, että vanhoillisen nimi on pääsylippu taivaaseen. Se, mitä raamatussa sanotaan, on että on vain yksi ainoa usko. Tässä maailmassa on jos jonkinlaisia uskomuksia siitä, miten taivaaseen pääsee ja monet ovat kärkkäästi oppiaan tuomassa esiin. Vanhoillislestadiolaiset haluavat elää Jumalan tahdon mukaisesti ja noudattaa Hänen antamiaan käskyjä. Tämä on mielestäni suurin ero muihin seurakuntiin, jotka suhtautuvat vapaamielisemmin tai paremminkin sen mukaan mikä heille itselleen sopii siihen miten tulee uskoa. Kyllä varmasti vanhoillisillekin sopisi, että perheeseen syntyisi kaksi lasta, olisehan se helppoa ja niin, mutta toisaalta se olisi sitten väärin... (Onan Raamatussa - Jumala näki että Onan toimi väärin ja tuomitsi tämän)Tällaisia asioita on vaikea selittää järjellä, ne kirkastuvat kun sydämestään uskoo ja itsehän jokainen sen tuntee, uskooko vai eikö.

Äänestä
  • "Se, mitä raamatussa sanotaan, on että on vain yksi ainoa usko."

    Se on usko Kristukseen.

    On vain yksi Pyhä Henki.

    Se joukko, joka yrittää varastaa näitä kahta eli aitoa ja vilpitöntä uskoa Kristukseen sekä Pyhää Henkeä Jumalan kädestä vain oman joukon jäsenten yksityisomaisuudeksi, toimii vastoin iäti kestävää Jumalan sanaa ja on sielunvihollisen asialla.

    Äänestä

  • >>>Vanhoillislestadiolaiset haluavat elää Jumalan tahdon mukaisesti ja noudattaa Hänen antamiaan käskyjä. Tämä on mielestäni suurin ero muihin seurakuntiin, jotka suhtautuvat vapaamielisemmin tai paremminkin sen mukaan mikä heille itselleen sopii siihen miten tulee uskoa.

    Äänestä

  • "Vanhoillislestadiolaiset haluavat elää Jumalan tahdon mukaisesti ja noudattaa Hänen antamiaan käskyjä. Tämä on mielestäni suurin ero muihin seurakuntiin, jotka suhtautuvat vapaamielisemmin tai paremminkin sen mukaan mikä heille itselleen sopii siihen miten tulee uskoa."

    Vl-saarnaajien valheista - vai?

    Äänestä

  • Minusta näihin ehkäisy- ja tv-kieltoihin yms sopii erittäin hyvin kolossalaiskirjeen kohta 2:20-23:

    20. Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä:
    21. "Älä tartu, älä maista, älä koske!"
    22. - sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta - ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?
    23. Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.

    Äänestä

  • Raamatun mukaan ihminen pelastuu "yksin armosta, yksin uskosta, yksin Jeesuksen tähden". Itse esikoislestadiolaisena en ole kuitenkaan sitä mieltä että ihmisen pitäisi kuulua johonkin uskonnolliseen ryhmään, mutta suurimmalle osalle ihmisistä säännölliset kokoontumiset Jumalan sanan ääreen vahvistavat heidän uskoaan. Raamattu opettaa että ihminen pelastuu uskomalla Jumalaan, pyytämällä syntejään anteeksi ja antamalla anteeksi myös muille ihmisille. on yksi oikea usko ja se on usko Jumalaan, yhdellä oikealla uskolla ei tarkoiteta kuulumista johonkin uskonnolliseen ryhmään, usko Jumalaan ja syntien katuminen ja anteeksi antaminen on meille tie iankaikkiseen elämään.

    Äänestä

Olet selvästi kysyvällä mielellä. Sekin on Jumalan teko, että hän on herättänyt Sinun kyselemään. Uskon lahjahan on Jumalan armotyötä alusta loppuun. Omilla ansioilla ja töillä emme Raamatun mukaan voi ansaita autuutta. Toivon puolestasi, että löydät hengellisen kotisi ja sen oikean uskon. Kuuntele miten eri paikoissa opetetaan, uskotaan ja eletään sekä vertaa Raamatun opetukseen. Hengellisiin tilaisuuksiin lienee vapaa pääsy.

Äänestä

on yksi pieni pyhien joukko maailmassa jonka Lutherkin totesi ja löysi. Tämän joukon tuntomerkki on yhteyden pitäminen kuten Jeesus itse sanoo, että siitä teidät minu lapsikseni tunnetaan, että te yhteyden keskenänne pidätte.

On yksi usko. Yhdenmukainen uskonkäsitys pelastumisesta ihmiselle joka syntyy maailmaan perisynnin vuoksi syntiin taipuvaisena, mutta lunastettuna. Perisynti on siis taipumus joutua synteihin, ihmisessä oleva itsekkyys, oman mukavuuden halun pohjaton täyttäminen, muiden yli pääseminen.

On yksi kaste. Hyvän omantunnon liitto, sopimus, että tahtoo tämän uskon ohjaamana matkaansa tehdä.
Jokainen lapsi siis syntyy lunastettuna ja on taivaskelpoinen ilman kastettakin, toisin kuten kansan kirkkomme opettaa, mutta jokainen lapsi omaa sen ihmisolemuksen ominaisuuden itsekkyyden, joka vie synteihin, eli tekemään sitä mikä itselle on mieluista, eikä tahtois toisten tahtoon taipua.

Ja tällaiselle uskosta ja uskon kuuliaisuudesta ulos joutuneelle on vain yksi tie, ahdas portti käydä takaisin sisälle: parannus. Evankeliumin uskominen jonka joku tällä tavalla uskova tai uskoon autettu toiselle julistaa. Jeesus sanoi: joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut. Hän sanoi sen omille opetuslapsilleen, eikä kaikelle kansalle yleisesti.

Mutta Jumalan valtakunta on peitetty. Se eroittuu kyllä maailmasta, mutta on niin hakomajan näköinen, että ihmisen on vaikea sitä löytää ja sisalle käydä. Tästä Jeesus sanoi, että Jumalan valtakunta on kymmenen neitseen kaltainen, eli puolet niin sanotuista sisällä olijoistakin nukkuu..

Jumalalla on valta peittää tai avata näkemään valtakuntansa, jota ei voi nähdä eikä ymmärtää muuten kuin uskon kautta avatulla ymmärryksellä.

Mitä pahemmaksi maailma käy, ja mitä itsekkäämmin ihminen itsekkyyttään käy toteuttamaan, sitä risuisemmalta näyttää joukko, joka vielä uskaltaa varoittaa ihmistä elämästä ihmisen oman mielihalun jälkeen. Sitä enemmän piiloon menee se parannuksen ahdas portti, kuten on ennustettu raamatussa, että lopun lähellä ovet katua vasten sulkeutuvat. Porttia ei näy, jollei Jumala sitä näytä.

Tässä valtakunnassa pysymiselle myös minä rukoilen Jumalalta voimaa, että Hän sallisi sen Yhden ainoan Taivantien näkemisen säilyä kirkkaana ja sillä varjelisi.

Äänestä
  • "Tässä valtakunnassa pysymiselle myös minä rukoilen Jumalalta voimaa, että Hän sallisi sen Yhden ainoan Taivantien näkemisen säilyä kirkkaana ja sillä varjelisi."

    ei ole vanhoillislesladiolaisuus.

    Yksi ainoa taivastie = Kristus-tie.

    Äänestä

  • Totinen torvensoittaja kirjoitti:

    "Tässä valtakunnassa pysymiselle myös minä rukoilen Jumalalta voimaa, että Hän sallisi sen Yhden ainoan Taivantien näkemisen säilyä kirkkaana ja sillä varjelisi."

    ei ole vanhoillislesladiolaisuus.

    Yksi ainoa taivastie = Kristus-tie.

    osa totuutta. Lisäksi uskovien yhteys. Vai mitä sitten Jeeus tarkoitti, että te yhteyden keskenänne pidätte?

    Ja jos katselet ilmestyskirjan osaa jossa seitsemälle eri paikallisesti sijaitsevalle seurakunnalle lähetettiin lähetys kirje. Eikö nämä kirjeet juuri kehoita yhdenmukaiseen uskoon?

    Äänestä

  • niin kirjoitti:

    Kristuksen ruumista eli jokaisen paikallisseurakunnan jäsenet pitävät yhtä.

    Mahdotonta olisi kaikkien elävässä uskossa olevien ympäri maailmaa pitää fyysisesti yhtä. Heillä kaikilla yhdistävänä tekijänä on: Usko Jeesukseen ja jokaisella palaa sydämessä Jumalan tuli.

    Näin.

    Äänestä

myös yhdenkaltaisesta uskosta, on yksi sielu ja yksi henki.

Muistaakseni ainaki Paavali kehoittaa niinkin, että lähteä meitä ja Herraa seuraamaa opissa, elämässä ja kärsimisissä.

18. Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.
19. Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he
olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme.

1 Johanneksen kirje 2

"Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, kuuntelee meitä, mutta joka ei ole Jumalasta, se ei meitä kuuntele. Tästä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen." 1 Joh. 4:6

Äänestä
  • AAMEN

    Äänestä

Kirjoitit:"Tuo ajatus on käsittääkseni koko Kristinuskon kulmakivi. Ei mitään jälleensyntymisiä.."

Ei jälleensyntymisiä, mutta UUDELLEENSYNTYMINEN. Ajatuksesi ovat kuin Nikodemuksen, ihmisen, joka uskoi, että Jeesus oli Jumalan lähettämä, mutta jolla ei kuitenkaan ollut elävää uskoa ja sen tuomaa ymmärrystä. Jeesus opetti hänelle, mikä häneltä vielä puuttui:

Joh.3
1 Fariseusten joukossa oli Nikodemos-niminen mies, juutalaisten neuvoston jäsen.
2 Hän tuli yöllä Jeesuksen luo ja sanoi: "Rabbi, me tiedämme, että sinä olet Jumalan lähettämä opettaja. Ei kukaan pysty tekemään sellaisia tunnustekoja kuin sinä, ellei Jumala ole hänen kanssaan."
3 Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: JOS IHMINEN EI SYNNY UUDESTI, YLHÄÄLTÄ, HÄN EI PÄÄSE NÄKEMÄÄN JUMALAN VALTAKUNTAA."
4 Nikodemos kysyi: "Miten joku voisi vanhana syntyä? Miten joku voisi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toisen kerran?"
5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan.
6 Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä.
7 Älä kummeksu sitä, että sanoin sinulle: 'Teidän täytyy syntyä uudesti.'
8 Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita."
9 "Miten tämä kaikki on mahdollista?" Nikodemos kysyi.
10 Jeesus vastasi: "Etkö sinä, Israelin opettaja, ymmärrä sitä?
11 "Totisesti, totisesti: me puhumme mitä tiedämme ja todistamme siitä mitä olemme nähneet, mutta te ette ota vastaan meidän todistustamme.
12 Jos te ette usko, kun puhun teille tämän maailman asioista, kuinka voisitte uskoa, kun puhun taivaallisista!
13 Kukaan ei ole noussut taivaaseen, paitsi hän, joka on taivaasta tänne tullut: Ihmisen Poika.
14 "Niin kuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen korkealle, niin on myös Ihmisen Poika korotettava,
15 jotta jokainen, joka uskoo häneen, saisi iankaikkisen elämän.
16 Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.
17 "Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen.
18 Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan.
19 Ja tuomio on tämä: valo on tullut maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemesta pimeyden.
20 Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi.
21 Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta."

Eli Jumala uudestisynnyttää ihmisen ylhäältä, ihminen ei voi itse vain päättää, että "no, eiköhän tuo Raamatun raportti Jeesuksesta ole ihan jees ja totta, nyt mä olen sit uskis". Raamatussa on monia kertomuksia siitä, miten Jumala on uudestisynnyttänyt ihmisiä uskovaisen ihmisen julistaman evankeliumin kautta ja sitä samaa kautta Jumala uudestisynnyttää ihmisiä valtakuntaansa yhä tänäkin päivänä.

"Etsikää, niin te löydätte". Etsikää mitä? "Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan..." Uskovaiset ihmiset Pyhän Hengen valtuutuksella saarnaavat tänäkin päivänä samaa sanomaa kuin Jeesus aikoinaan:" Jumalan valtakunta on sinua lähestynyt. Tee parannus ja usko evankeliumi syntienanteeksiantamuksesta."

Äänestä
  • 1) Jokainen ihminen, jonka sydämessä on syttynyt elävä usko Jeesukseen Kristukseen ja joka on kokenut uudestisyntymisen, on matkalla taivaaseen.

    Vai

    2) Vain tiettyyn kirkkokuntaan/herätysliikkeeseen kuuluvat henkilöt ovat matkalla taivaaseen.

    ???

    Äänestä

No, jokainen tekee omat valintansa. Tässäpä minun valintani:

Jos olisin syntynyt buddhalaiseksi,
minä kenties ajelisin pääni kaljuksi
ja puhuisin Karman lain totuudesta.

Jos olisin syntynyt hindulaiseksi,
minulla ehkä olisi 330 miljoonaa jumalaa
ja Bhagavadgita kertoisi totuuteni.

Jos olisin syntynyt muslimiksi
kenties kumartaisin kohden Mekkaa
(ja pyllistäisin Bushille ;))
ja Koraani olisi minun totuuteni.

Jos olisin syntynyt juutalaiseksi,
kenties löytäisit minut kuvasta itkumuurilta:
Se parrakas mies oikealla.

Jos olisin syntynyt amissiksi,
ehkä löytäisit minut kuvasta vasemmalta:
Se parrakas mies vankkureissa.

Jos olisin syntynyt kristityksi,
kenties...
Mutta niinhän minä synnyinkin!

Silti päätin olla vain ihminen!

Äänestä

toivottavsati löydät totuuden, älä väsy ennen kuin löydät.

Yritän johdattaa sinua pyhän hengen kautta:

Jos raamatussa olisi sanottu suoraan, että vanhoillislestadiolaisissa on vielä joskus valittuja, niin silloinhan kaikki olisivat nimeltään vl:ä.
Pyhä henki neuvoo sinua pitämään raamattua etsintöjesi perustana. Lue raamattua - siellä on totuus.
No tässäpä sinulle raamatun kohtia:

"Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääsenäkemään Jumalan"

Oletko siis syntynyt uudestaan, mitä luulisit tämän uudesti syntymisen tarkoittavan?
Näin minulle on kirkastettu: Jos jätät lihasi ja himosi(vanhan itsesi) ja puet päällesi Kristuksen lumivalkoisen puvun, olet uudesti syntynyt.

"Ottakaa pyhä henki, joille te synnit anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annettu..."

Mitäs luulet tämän tarkoittavan?

näin minulle on kirkastettu: Siis ihmisille, joilla on tämä pyhä henki, on annettu valta päästää ihmiset synneistään Jeesuksen sovinto työn tähden. Ja jolta synnit ovat päästetty Jeesuksen nimessä, niin hän on silloin puettuna Kristuksen lumivalkeaan pukuu. Ja siellä missä kristus on, niin siellä on myös pyhä henki. Joten ihminen, joka on puhdistettu Kristuksessa, on saava pyhä hengen.

Ei ole oleellista minkä seurakunnan jäsenenä olet, jos sinulla on pyhä henki, niin uskot samalla tavoin kuin muutkin joilla on pyhä henki, sillä pyhä henki on yksi ja sama. Silloin uskot samallalailla kuin ne vanholloislestadiolaiset, joilla pyhä henki on. Varmaat ihmettelet, että millä perusteella vl:llä on sitten tämän pyhä henki. No ketkäs ovat julistaneet syntien anteeksi antamusta. Ei Lars Levi Lestadiuskaan saanut tätä pyhää henkeä yhtäkkiä taivaista, vaan Lapin Marian kautta, pyhän hengen välityksellä. Niin on Lapin mariakin saanut syntinsä anteeksi.
Jeesus antoi opetus lapsilleen tämän vallan ja tätä valtaa on käytetty tähän päivään asti. "Annan sinulle taivaan valtakunnan avaimet, joidenka synnit sinä päästät, ne ovat päästetyt..."

Et ole varmaakaan vielä kovin vakuuttunut, mutta voit tehdä näin jos haluat. Kierrä kaikki maailman uskonnot läpi ja etsi omalle tunnollesi rauhaa, jos et ole sitä vielä löytänyt tule sitten meiltä kysymään, että kuinka saisin syntini pois omalta tunnoltani. Jumalan valtakunta saattaa olla lähempänä kuin kuvittelet.

Äänestä
  • on. Jokaisena aikana on ollut Jeesuksen seuraajilla joku nimi, kuten yleensäkkin on tyypillistä, että samoin uskonnollisesti, poliittisesti tai muuten yhdenmukaisesti ajattelevilla on joku nimi.

    Me uskomme, että aito muuttumaton armoevankeliumi on kulkenut opetuslapselta toiselle halki aikojen. Sen löysi Luther, hänellekkin ennen uskova julisti synninpäästön evankeliumin samoin kuten Lestadius.

    Tämä usko joka syntyy evankeliumin kuulemisen uskomisesta antaa uskojalleen tunnon rauhan ja pelastusvarmuuden. Hengelliset silmät avautuvat näkemään Jumalan valtakunnan, joka on tänä päivänäkin maan päällä mutta on vioilla ja virheillä peitetty ja ovi ei näy kuin vain niille joille Jumala sallii sen näkyvän. Uskoontuleminen ja parannuksen tekeminenkään eivät ole ihmisen työ. Jumala sallii niiden tapahtua jos synninhädässä oleva ihminen totisesti huutaa Jumalan puoleen.

    Lopun ajan merkkinä on kyllä Raamattuun kirjoitettu, että ihmiset eivät löydä enää rauhaa, ja ovet katua vasten ovat kiinni. Ja kuten täälläkin näemme sellaisella saastalla ja ryönällä tämä valtakunta on peitetty, että vaatii suurta nöyryyttä yhtyä tähän parjattuun joukkoon.

    Eniten uskovien elämäntavoissa näyttää ärsyttävän lapsien vastaanottaminen ja television hylkääminen.

    Ihan maalaisjärjelläkin ajateltuna, jos uskoo Jumalan luoneen ihmisen, miksi hän olisi luonut sen sellaiseksi, että suuri osa elämästä tulee taistella sitä luonnon järjestelmää vastaan, jolla ihmissuku jatkuu. Ja kun Raamatun alussa sanotaan, että tuskalla ja vaivalla ja otsas hiessa...

    Tämä humanistinen ajattelutapa joka kokoajan valtaa maailmaa, jonka mukaan ihminen on hyvä ja taipuvainen tekemään hyvää ei ole yhtenäinen Raamatun käsityksen kanssa. Käytännössa sama itsekkyys, oman elämän suunnittelemisen ja sen mukavuuden tavoittelu nähdään humanismissa hyvänä, kun taas Raamatun mukaan ovat piirteitä jotka saavat ihmiset tekemään pahaa. Onko tämä humanismi se ilmaestyskirjan peto, joka kiljuen käy ympäri saadakseen ihmiset toteuttamaan omaa mukavuuttaan ja tekemällä kaikki ihmisestä nousevat haluty ja himot ja niiden toteuttamisen oikeutetuiksi ja sallituiksi?

    Televisio kevyine saippuasarjoineen on sellainen arvomaailman muokkaaja, että mitä ihmeellisemmät tavat elää ja asua toisten ihmisten kanssa sen kautta käyvät luonnollisiksi ja jokapäiväisiksi. Niitä ei edes osata pitää vaarallisina ja ne tulevat jo pienten lastenkin katsomisaikaan monta kertaa viikossa. Mitä jokapäiväisemmältä joku asia tuntuu sitä helpompi niin on itsekkin toimia.

    Toivon etsijälle Jumalan siunausta etsimisessa niin että kun etsijä löytää hengellisen kotinsa, hän todella sydämessään tuntee sen löytäneensä.

    Äänestä

  • vl nainen kirjoitti:

    on. Jokaisena aikana on ollut Jeesuksen seuraajilla joku nimi, kuten yleensäkkin on tyypillistä, että samoin uskonnollisesti, poliittisesti tai muuten yhdenmukaisesti ajattelevilla on joku nimi.

    "Eniten uskovien elämäntavoissa näyttää ärsyttävän lapsien vastaanottaminen ja television hylkääminen."

    Ei vanhoillislestadiolaisissa nuo eniten ärsytä. Eniten teissä ärsyttää seuraavat Raamatun vastaiset HARHAOPIT, joita vl-herätysliike opettaa virallisina oppeinaan:

    1. Vain vanhoillislestadiolaiset ovat ainoita oikeita ja Jumalalle kelpaavia uskovaisia.

    2. Vain vanhoillislestadiolaisilla on Pyhä Henki.

    3. Vain vanhoillislestadiolaisuus = Jumalan valtakunta.

    4. Jumala ei kykene pelastamaan syntistä ihmistä ilman vanhoillislestadiolaisen apua.

    5. Ehkäisy on syntiä.

    Siinä erittäin selvä luettelo törkeimmistä harhaopeista, joita vl-herätysliike opettaa.

    Äänestä

  • Melperi kirjoitti:

    Lueppa kohta 1 ja 4 http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000004626531

    Äänestä

  • Melperi kirjoitti:

    "Eniten uskovien elämäntavoissa näyttää ärsyttävän lapsien vastaanottaminen ja television hylkääminen."

    Ei vanhoillislestadiolaisissa nuo eniten ärsytä. Eniten teissä ärsyttää seuraavat Raamatun vastaiset HARHAOPIT, joita vl-herätysliike opettaa virallisina oppeinaan:

    1. Vain vanhoillislestadiolaiset ovat ainoita oikeita ja Jumalalle kelpaavia uskovaisia.

    2. Vain vanhoillislestadiolaisilla on Pyhä Henki.

    3. Vain vanhoillislestadiolaisuus = Jumalan valtakunta.

    4. Jumala ei kykene pelastamaan syntistä ihmistä ilman vanhoillislestadiolaisen apua.

    5. Ehkäisy on syntiä.

    Siinä erittäin selvä luettelo törkeimmistä harhaopeista, joita vl-herätysliike opettaa.

    Mistä päättelet että ne on vääriä? Onko sulla sitten joku "oppi" joka on oikea????

    Äänestä

pysy tästä porukasta erossa!

Äänestä
  • Kannattaisi tustusta vaikka uskonnon uhreihin.
    Uskonto saa akaiseksi paljon pahaa ja ahdistusta.

    Jos "päätä pakottaa", niin käy "kallonkutistajalla".

    Äänestä

viisaita ja Raamatun mukaisia ovat ajatuksesi.

Pidä usko Jeesukseen. Älä usko niitä, jotka väittävät elävän uskon ja pelastuksen olevan vain jonkun yksittäisen kirkkokunnan/herätysliikkeen omaisuutta. Niin opettavat ovat harhaopettajia.

Äänestä

Rukoile Taivaan Isältä, että löytäisit oikean uskon ja rauhan. Rukoilevaa ja etsivää Isä on luvannut siunata.

Olet sydämellisesti tervetullut vaikka vaan tutustumaan toimintaamme Rauhanyhdistykselle. Siellä on seuroja paikkakunnasta riippuen 1-3x/vk. Tule kuuntelemaan ja tutustumaan, voisko sieltä löytää sitä, mitä etsit. Varsinkin isoimmilla paikkakunnilla saat olla halutessasi huomaamatta, kukaan ei tyrkytä sinulle mitään.

Mielessäni yhdyn edellä kirjoittaneisiin vl-naisiin, 40-50v sekä alle 30v pääkaupunkiseudulta.

Äänestä

kun ihminen tulee uskoon, hän saa Jumalan Pyhän Hengen sydämeensä, joka johdattaa hänet Totuuteen. Hän saa kyvyn ymmärtää Raamattua "Jumalan näkövinkkelistä" - tai niin, ettei se sisällä ristiriitaisuuksia, mistä ei-uskovaiset Raamattua arvostelevat. Kaikkea ei tietenkään ymmärrä, mutta Sana ei ole ristiriitainen. Seurakunta ja uskovaiset ystävät on hyvä, mutta pahimmillaan saattaa heikentää omaa uskoasi, jos epäilet ja ahdistut sekalaisista mielipiteistä. Tärkeätä on, että kuuntelet omaa sisäistä ääntäsi ja uskot, ettei Jeesus anna sinulle käärmettä, kun pyydät leipää. Seurakunnasta huolimatta sinulla on oma, henkilökohtainen Jeesusyhteytesi. Se on kaikkein tärkein.
Siunausta!

Äänestä
  • ... oli erityisen mieleenpainuva. Kiitos erityisesti sanoista "Jeesus ei anna käärmettä kun Häneltä pyytää leipää". Näin sen asian täytyy ollakin, vain henkilökohtaisella rukouksella voin pyytää ja saada sitä johdatusta, jota oikean uskon löytämisessä tarvitsen.

    Etsijä

    Äänestä

KUN JÄRKI LOPPUU, USKO ALKAA

niin se vaan on.

Äänestä
  • etsitään viisauksia. Kuka nykymaailmaa viitsii enää pelkän logiikan turvin ymmärtää, saati sitten etsiä elämäniloa sieltä, missä sitä ei ole.
    Näin on näreet.

    Äänestä

  • Mutta tämän maailman viisaat ovat tyhmiä, eivätkä he tunne Totuutta.

    Äänestä

En millään jaksanut lukea ketjun muita vastauksia -vastaan suoraan sinulle huolimatta siitä onko joku muu jo sanonut paremmin.
En vastaa varsinaisesti kysymykseesi -en tiedä löytyykö Raamatusta perustelu kyseisen ryhmittymän paremmuudelle mutta enpä oikein usko -Jeesuksen oppi siitä kuinka meillä ei ole oikeutta tuomita toisiamme on yksi niistä asioista, mikä kristinuskon opeista mieleeni on iskostunut.
Itse olen etsijäluonne minäkin -rauha ja tyyneys, arki vailla ahdistusta, ovat minunkin toiveeni ja määränpääni. Nuorella iälläni olen kuitenkin jo päätynyt siihen ettei sitä rauhaa minulle voi mikään ryhmittymä, ismi tai oppi valmiina tarjoilla. Kerään osasia elämäni varrelta ja Jumalan ääni sisälläni kun sitä oikein kuuntelen kertoo kyllä mikä on oikein ja mikä ei. Jos johonkin yhteisöön liittyisin se tuntuisi minusta melko keinotekoiselta -usein ihmiset samanmielisyyksissään luulevat olevansa/kohonneensa muiden yläpuolelle.
Jos saat kirkosta lohtua -käy siellä. Jumala puhuu sinulle myös luonnossa -missä vaan missä olotilasi ja virittyneisyytesi on herkimmillään. Näin luulen :o)

Äänestä
  • Saisipa sinuun jotenkin yhteyden, taidamme ajatella hyvinkin samalla tavalla :)

    No ei, ei tämä avunpyyntöni kuitenkaan ollut seuranhakuilmoitus, joten älkää kukaan pahastuko.

    Etsijä

    Äänestä

  • Etsijä kirjoitti:

    Saisipa sinuun jotenkin yhteyden, taidamme ajatella hyvinkin samalla tavalla :)

    No ei, ei tämä avunpyyntöni kuitenkaan ollut seuranhakuilmoitus, joten älkää kukaan pahastuko.

    Etsijä

    ihan hyvin voisin kirjoittaa sinulle jos kerrot osoitteesi.

    Äänestä

  • saana kirjoitti:

    ihan hyvin voisin kirjoittaa sinulle jos kerrot osoitteesi.

    Hei,

    olisi mukava kuulla lisää ajatuksiasi. Voit kirjoittaa osoitteella [email protected].

    Tuollainen "naamio-osoite" siltä varalta, että joku roskapostitusautomaatti/irvileuka henkilö takertuu tuohon ja lisää tuon osoitteen johonkin roskapostilistalle - saat oikean osoitteeni sitten myöhemmin... :)

    terkuin Etsijä

    Äänestä

VL on ihmisoppi...ei löydy perusteita Raamatusta!
Mene paikalliseen vapaaseurakuntaan (helluntai/vapaakirkko) toimintaan mukaan ja kiinnitä katseesi Jeesukseen, Jumalan Sanaan ja HUKKUVIIN SIELUIHIN, silloin voit unohtaa tälläkin palstalla käyvät (RUUDUN TUIJOTTAVAT=TELEVISIO!!) vl:T (MONET FARISEUKSIA,JOILLA EI OLE ELÄMÄÄ JA JOTKA OVAT PAHASTI HARHASSA!

sINUAKIN TARVITAAN VOITTAMASSA SIELUJA SAATANALTA JA SIELUNVIHOLLISELTA, JEESUKSELLE JA TAIVAAN KOTIIN! JOH.3:16 JA JOH.1; JA KAIKILLE JOTKA OTTIVAT HÄNET (JEESUKSEN) VASTAAN HÄN ANTOI VOIMAN TULLA jUMALAN LAPSEKSI, NIILLE JOTKA USKOIVAT HÄNEEN.
"JOKA TAHTOO TEHDÄ HÄNEN TAHTONSA, TULEE HÄN TUNTEMAAN ONKO TÄMÄ OPPI jUMALASTA!!!"
voima on luvattu!!!!

T: entinen ev.lut.kirkon nuorisonohjaaja

p.s. ei koskaan takaisin kirkkoon!! Nyt olen vapaa ja onnellinen (kuulun Hellunatiseurakuntaan ja olen käynyt USKOVIEN KASTEELLA JUMALAN SANAN MUKAAN...EN IHMISOPIN MUKAAN!!!!)

T: entinen ev.lut.kirkon nuorisonohjaaja!!!

p.s. ei koskaan takaisin kirkkoon!! Nyt olen vapaa ja onnellinen (kuulun Hellunatiseurakuntaan ja olen käynyt USKOVIEN KASTEELLA JUMALAN SANAN MUKAAN...EN IHMISOPIN MUKAAN!!!!)

Äänestä
  • Turha tätä on kiistää.

    Äänestä

  • VL ajattelee todennäköisesti aika lailla samalla tavalla helluntailaisista. Eli mikä on pointtisi?

    Äänestä

"Nyt olen kuitenkin saanut tutustua vanhoillislestadiolaisten ajatuksiin asiasta. Minulle on nyt opetettu, että tuon perustotuuden lisäksi minun pitäisi ymmärtää vielä se, että en sittenkään voi pelastua, ellen valitse myöskin oikeaa seurakuntaa (ja tietenkin nimenomaan vanhoillislestadiolaisia), jonka jäsenenä ainoastaan voin saada oikeutuksen pelastukseen."

Äänestä

Ihmisellä on halu uskoa johonkin koska kukaan ei pysty selittämään elämää, sen tarkoitusta, olemassaoloa, kuolemanjälkeistä elämää (johon monet uskovat ja haluavat uskoa) Kaikki kuitenkin haluavat selittää jollakin tavalla koska tietäminen, uskominen luo turvallisuutta.
On monta uskontoa ja se on kun kaupata uusinta kännykkää nykyisin. Tällä on ne ja ne hyvät puolet!!! Eikö se että "perusmoraali" joka sanoo että älä tee ketään kohtaan väärin riitä!
Mielestäni kaikki maailman ihmiset tietää mitä se tarkoittaa! Jos kaikki maailman "uskovaiset" mihin lahkoon he sitten kuuluvatkin ja ei uskovaiset ajattelisivat samoin olisi maailma hieno paikka elää!!!

Äänestä
  • oletko ajatellut asiaa yhtään syvällisemmin? Oletko ajatellut miksi ihminen on ihminen? Miksi ihmisellä on sielu? Miksi me kuolemme? Oletko ajatellut, että ihmiselämä on hyvin lyhyt? entäpä mitäpä jos kuoleman jälkeen onkin jotakin? Entäpä jos sinä et kuulu niihin, jotka elävät autuudessa? Jos joudutkin kärsimään? Mieti niitä, ja sano sitten uudestaan riittääkö pelkkä moraalin noudattaminen tässä ajassa???

    Äänestä

  • vl-tyttö kirjoitti:

    oletko ajatellut asiaa yhtään syvällisemmin? Oletko ajatellut miksi ihminen on ihminen? Miksi ihmisellä on sielu? Miksi me kuolemme? Oletko ajatellut, että ihmiselämä on hyvin lyhyt? entäpä mitäpä jos kuoleman jälkeen onkin jotakin? Entäpä jos sinä et kuulu niihin, jotka elävät autuudessa? Jos joudutkin kärsimään? Mieti niitä, ja sano sitten uudestaan riittääkö pelkkä moraalin noudattaminen tässä ajassa???

    Kyllä olen ajatellut asiaa syvällisesti Siksi kirjoitinkin. Et tainnut ymmärtää sisältöä.

    Äänestä

lastatiolaisuus on vaan vääristänyt ja ahdasmielisyydellään pahin mahdollinen vaihtoehto näistä monista seurakunnista, valitse joku muu, ihan mikä tahansa seurakunta, muttä ÄLÄ MISSÄÄN NIMESSÄ lestatiolaisuutta, kaikki muut lahkot on parempi vaihtoehto.
sun vilpitön usko pilaantuu siinä porukassa.

Äänestä
  • että minkä väärän uskon valitset, hänen pääasiansa on, ettet vahingossakaan valitsisis oikeaa uskoa.

    Äänestä

juu,että sillain!no,ensinnäkin oon itse ollut uskovainen ja seurasi vain pahaa!!!!ne "uskovaiset" on vain kaksinaamaisia hirviöitä jotka ovat aivan erinlaisia,mitä ne näyttelee.munkin äitipuoli hakkas mua vuosi sitten ja....peitti puuterilla ennen "kokoukseen" lähtöä....ajattele!!!!!!mää sillon mietin samaa kuin sinä ja olin kuolla kun kaikki "uskovaiset" sanoivat että kadotuksen liekeissä voi palaa,sun muuta paskaa!olen kaikki kokenun 13 vuotiaana ja sinne "kopkouksiin"kai menee sellaset vaan jotka ei löydä mitään muuta elämästä.usko pois!(en halua pakottaa mitenkään sua poistumaan uskostasi,mutta...)no,kun mulle sanoi mun äiti,että huomaat vielä,että se on väärä paikka ja silleen.oon nyt huomannut sen mutta silloin mä vaan ajattelin että mulla vaan on niin että haluun uskoa "jumalaa".ei se o niin.en haluu enää uskoo mihinkään enään kun kaikki "uskonnot" vaan taistelee toisia vastaan.....pakko sanoa että en halua pilata elämääni sellasella "uskonnolla" ja sanon myös sen,että kun kaikki pastorit sanoi sillon että pelot lähtee pois jne.jne.niin sillon oli AIVAN TOSI PALJON pelkoja "liekeistä" ja muista,mutta,kuule en enää pelkää mitään kun elän "normaali-elämää" ja saan nukkuakin aivan rauhassa.mieti vielä!jos haluat jatkaa elämääsi samaalla radalla,kärsi sitten!!!!!!!!!!!!ei voi muuta sanoa.jos et tämän 13 vuotiaan sanomalla perusta sitä että se saa aikaan paljon paskaa,niin älä usko!jos sanotaan vielä yksi lause,niin:"usko itseesi,hyvä HERRA!!!"

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Etsijä kirjoitti:

olen toistaiseksi vielä ihan "tavallinen" ev.lut. kirkon jäsen, 35-vuotias mies. Siis osallistunut aika laiskasti Jumalanpalveluksiin, sitähän tuo "tavallisuus" valitettavasti tuossa yhteydessä sanottuna usein tarkoittaa. :)

Elämääni viimeaikoina kohdanneen kriisin yhteydessä olen kuitenkin alkanut etsimään uskoa ihan tosissani. Kaipaan sitä rauhaa mieleeni, mitä monet uskossa olevat ihmiset vakuuttavat uskostaan saavansa. Harmi kyllä, tätä rauhaa olen toistaiseksi kokenut varsin vähän. Olen silti yrittänyt pysyä päätöksessäni lakata epäilemästä Jumalan olemassaoloa ja Jeesuksen ristillä kuolemisen merkitystä synneistä vapauttajana.

Haluaisin löytää varmuuden myös siitä, että tämän elämän jälkeen sieluni voi pelastua kadotukselta.

Tähän asti olen ollut siinä käsityksessä, että ne, jotka pyrkivät vilpittömästi ja täydestä sydämestään lopettamaan raamatussa esitettyjen lakien vastaisen elämän, ja pyrkivät elämään niin kuin Jeesus on opettanut, ja jotka vielä uskovat Jumalan antaneen oman poikansa, Jeesuksen, ihmisten syntien sovitukseksi, ovat tämän uskonsa ansiosta "oikeutetut paikkaan taivaassa".

Tuo ajatus on käsittääkseni koko Kristinuskon kulmakivi. Ei mitään jälleensyntymisiä, ei mitään "henkiä" tai "kehittyneempiä olentoja muilta planeetoilta" vaikuttamassa ihmisten valintoihin ja elämän arvokkuuteen, vaan tuo yksinkertainen totuus ja sen löytäminen ja lapsenomainen uskominen on ymmärtääkseni ollut ratkaisevan tärkeää.

Nyt olen kuitenkin saanut tutustua vanhoillislestadiolaisten ajatuksiin asiasta. Minulle on nyt opetettu, että tuon perustotuuden lisäksi minun pitäisi ymmärtää vielä se, että en sittenkään voi pelastua, ellen valitse myöskin oikeaa seurakuntaa (ja tietenkin nimenomaan vanhoillislestadiolaisia), jonka jäsenenä ainoastaan voin saada oikeutuksen pelastukseen.

Minä olen tässä uskon tieni alkuvaiheessa tottunut kovasti luottamaan siihen, mitä raamatussa sanotaan.

Niinpä esitänkin nyt hätähuudon, avunpyynnön kaikille, jotka haluavat todella auttaa etsijää. Voisitteko etsiä mulle raamatusta sen kohdan, joka vastaansanomattomasti osoittaa VAIN ja AINOASTAAN Lestadiolaiset oikeaksi, pelastukseen oikeutetuksi seurakunnaksi. Jos sellainen kohta löytyy, minä LUPAAN uskoa sen ajatuksen täydestä sydämestäni. En tiedä, välittyykö se tästä tekstistäni, mutta olen melkoisessa jumissa tämän asian kanssa, ja koen melkoista ahdistusta siitä. Tämä on siis vilpitön avunpyyntö.

Kunnes toisin todistetaan, minä aion uskoa siihen, että KAIKKI NE, jotka ovat löytäneet Jeesuksen, ja jotka pyrkivät seuraamaan hänen ohjeitaan elämässään, ja jotka parhaasta yrityksestään huolimatta erehtyessään voivat uskoa syntinsä anteeksi Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen takia, muodostavat sen Jumalan seurakunnan, joka on oikeutettu pelastukseen. En voi mitenkään ymmärtää, että miten se oikeus voisi olla vain vanhoillislestadiolaisten seurakuntien kokouksiin osallistuvilla. Mutta JOS tuollainen vastaansanomaton todiste raamatusta löytyy, niin minä lupaan sydämestäni uskoa sen.

Lämmin kiitos kaikille, jotka jaksoivat lukea tämän ajatuksella. Runsaasti Jumalan siunausta kaikille, jotka haluavat jakaa ajatuksensa ja ehkä vielä etsiä tuon todisteen minulle raamatusta. Itse en sitä ole sieltä vielä löytänyt, joten pyydän apuanne.

Voisiko mahdolliset tähän viestiin vastaavat vielä osoittaa ikänsä, sukupuolensa ja jotenkin myös sen, missä srk:ssa (jos missään) itse osallistuu Jumalanpalveluksiin... En tee vastauksista mitään tutkimuksia, mutta haluaisin vain mieltää, miten minkäkin ikäiset ihmiset erilaisista taustoistaan lähtien näihin ajatuksiin suhtautuvat. Kiitos.

kunnioittavasti, Etsijä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu