Ranskanbulldoggi terveys/jalostus/rotumääritelmä

aramis-68

Ranskanbulldoggi kasvattajana on TODELLA ikävä seurata rodun rappeutumista, jota varsinkin ”rodunasiantuntijat” eli tuomarit, jotka arvostelevat/ asettavat koiria ”paremmuus” järjetykseen arvosteluillaan aiheuttavat.

Vuosi vuodelta seisaaltaan kuorsaavat, pahoista hengitys vaikeuksista kärsivät yksilöt nostetaan näyttelyissä ”ylös” eli arvostellaan ERI = erinomainen rotunsa edustaja ja usein nämä kauniit/sairaat yksilöt vieläpä voittavat luokkansa.

Tänään 27.10.2013 Lahden kansainvälisessä koiranäyttelyssä ranskanbulldoggeja arvosteli Gerald Jipping, Hollannista. Jipping arvosteli ainakin juniori-luokan uroksissa voittajaksi HÄNNÄTTÖMÄN koiran!!! Synnynnäinen hännättömyys on rotumääritelmän mukaan hylkäävä virhe ( eli oikea laatuarvostelu olisi ollut EVA= ei voida arvostella, eikä TOSIAANKAAN ERI= erinomainen rotunsa edustaja!

ERITTÄIN ikäväksi asian tekee se että rotuatuntemattomat valitsevat jalostukseen näitä Jippingin tasoisten tuomarien arvostamia yksilöitä.

Kannattaisiko ulkomaalaisille tuomareille kertoa myös Suomen Ranskanbulldoggi Yhdistyksen Rotumääritelmä? Ennen kuin annetaan heidän arvostella Suomessa?

10

567

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • otappas selvää

      Olikohan sulla mitään tietoa kuka rotumääritelmät laatii ja hyväksyy

      • Elmeri

        Miten toi liittyy ekaan viestiin?


      • Ninnu-2013

        Ja mitähän sun mielessä liikkuikaan????????


      • Ninnu-2013
        Ninnu-2013 kirjoitti:

        Ja mitähän sun mielessä liikkuikaan????????

        siis ton "otappas selvää"


    • bullijaska

      Taitaa olla ikävä aihe kun ei kukaan yhdistyksestä vastaan.

      • Vierailija

        Tuntuu olevan ikävä aihe. Tunnen ketjun aloittajan ja tiedän että hän on linkittänyt keskustelun ainakin yhdistyksen puheenjohtajalle.Esimerkillistä vastuun pakoilua!


    • joopajoo

      Ei muuta kun PEVISA:an kehiin!!! Eihän sitäkään tartte noudattaa...

    • eric_lappalainen

      http://youtu.be/0be6YkSiz_s

      Kasvattajasta tehty rikosilmoitus. Ainoa jäljelle jäänyt keino puuttua eläinsuojelulain vastaiseen jalkstamiseen.

    • Huomasin kirjoittaneeni tuon aloituksen yli 4v sitten, harmikseni/surukseni huomaan, että mikään ei ole muuttunut. Toki pentujen hinnat ovat nousseet= entistä vaikeammat synnytykset,suuri pentukuolleisuus, lyhyt elinikä ja rodun suosittu TV-esiintyminen vs Lassie. Arvostelutuomarit ohjaavat omalla toiminnallaan, edelleen kohti pyöreämpää,ihmisvauvaa muistuttavaa kallonmuotoa.Itse olen lopettanut eettisistä/moraalisista syistä, rodun kasvattamisen. Kirjoittaessani tätä, jaloissani makaa näyttelyissä "lytätty"( mm. "liian pitkä kuono" = hengittää liian hyvin) täysin terve 9v Ranskisuros, jolla aivan ihana bulldogin luonne. Mielestäni Ranskanbulldogin rotuna, voisi pelastaa vain risteytys terveemmän rodun kanssa. Esim.Saksanpaimenkoiran pelastus oli -90 luvun lopussa, saksalaisten keksimä vastaava sekoitus terveempään rotuun, jolla saksanpaimenkoiran terveys saatiin huomattavasti paranemaan. Eli risteytettiin saksanpaimekoira ja Belgianpaimenkoira.

      Niinkuin alkuperäiseen viestiini vastannut "vierailija" kirjoitti : "Tuntuu olevan ikävä aihe. Tunnen ketjun aloittajan ja tiedän että hän on linkittänyt keskustelun ainakin yhdistyksen puheenjohtajalle.Esimerkillistä vastuun pakoilua!"

      "Vierailijan" mainitsema linkitys yhdistyksen puheenjohtajalle, oli totta , mutta minkäänlaista vastausta en 4v aikana ole saanut...

    • Huolestunut

      Ihan mielenkiinnosta,mitä rotua/rotuja suosittelisit jalostukseen ranskiksen kanssa että saataisiin tervenemään päin oleva rotu? Olen täysin samaa mieltä kanssasi kyseisistä asioista! Ehkä ihmisiä pitäisi jollain tapaa valistaa enemmän juuri esim.bulldogeistä,miten niitä on ylijalostettu vain ihmisen silmän mukaan..julmaa. Aivan ihana rotu mutta terveempänä,toivottavasti vielä joku päivä<3

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      122
      3054
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      35
      1435
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      104
      1309
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1037
    5. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      134
      1028
    6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1027
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      957
    8. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      767
    9. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      743
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      119
      723
    Aihe