Nyt pystyn paremmin puhumaan asiasta. Isäni on kuollut 3 vuotta sitten.
Se oli minulle 3 sisaruksen sarjan keskimmäiselle aivan kauhea ja vaikea tilanne. En meinannut selvitä millään. En ollut ajatellut vanhempieni kuolemaa vielä tulevaksi.
Se oli minulle 3 sisaruksen sarjan keskimmäiselle aivan kauhea ja vaikea tilanne. En meinannut selvitä millään. En ollut ajatellut vanhempieni kuolemaa vielä tulevaksi.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Eivät elä, kumpikin poistui olevaisuudesta parikymmentä vuotta sitten.
Ei ole sisaruksia.
Kolme vuotta tuntuu aika pitkälle ajalle.
Tietenkin, jos on ollut odottamaton tilanne, niin voi kestää kauemmin.
Omien vanhempien kohdalla tilanteen ymmärtäminen/hyväksyminen oli "helppoa".
Elämän tiimalasi oli jo valunut tyhjäksi, eikä paluuta "ihmisarvoiseen" elämään enää ollut.
Isä eli vuodenpäivät sellaista elämää, jota itse en haluaisi elää, Äiti eli useammankin vuoden. Ei he hoitolaitoksissa joutuneet virumaan pitkiä aikoja. Isä oli puoli vuotta ja äiti kaks kuukautta.
Ei elä isä kuoli -82 ja äiti -96 äidin kuolemasta olen päässyt yli vasta pari vuotta sitten isän kuollessa lapseni oli vielä niin pieni että aika meni hänen kanssaan ei kerennyt kovin keskittyyn suremiseen.
Elävät. Isä vielä taapertaa täällä minunkin pihassa ja puuhastelee aina silloin kun ei pääse mökilleen. Sitkeä mies, tekee vaikka on fyysisesti ihan loppuun kulunut.
Äiti taas on henkisesti loppuun kulunut, enkä tunnista enää joka kerta edes minun äidiksi. Luopumista ennen kuolemaa, sitä se on ollut hänen kohdallaan. Ei ihan helppoa, ja toisaalta, kun itse joskus lähden täältä haluan mennä tavallaan samalla tavalla. Että omaiset miettii että lähtis tuo nyt jo :) eikä niin ettei ehdi hyvästellä.
Eivät elä. Isäni kuoli kun olin 11-vuotias, äitini kymmenisen vuotta sitten. En minä isääni surrut yhtään, hän oli hyvin ankara mies. En äitinikään kuolemaa surrut, hän oli vanha ja sairas. Tosin oli aikoja, jolloin ykskaks saattoi tulla ajatus, että soitan hänelle jostain asiasta että mitä mieltä hän siitä on ja sellaista. Kunnes sitten havahduin että ai niin, eipä ole enää vastaajaa.
Mnaah.
Kirjoitin kommentin, joku poistatti sen tietenkin
Tiivistys:
Ihminen vieraantunut elämästä. Kuolema nyt on osa elämää. Harvempi nykyään edes näkee kuollutta ihmistä, jauhelihakin ostetaan vakuumipakkauksessa marketista. Se onkin sitten joilekin muka suurikin yllätys, kun joku kuolee. Asiaa vielä hämärtää kaikenlaiset uskonnot perättömine väitteineen ties mistä paratiiseista ja tuhansista neitsyistä. Kyllä siinä äkkinäinen voi mennä täysin sekaisin, joutuessaan tekemisiin ihan tavallisten elämän realiteettien kanssa.
Mä olen nähnyt kuoleita ihmisiä, mutsi ja fatsi delanneet ajat sitten, moni muukin. Omanlaisensa prosessi tokikin on hetken aikaa, kun totuttelee ajatukseen. Helpoimpia on ennelta odotettavat kuolemat, niihin ehtii tavallaan valmistautua. Nyt muuten jonossa laskujeni mukaan nelisen ikivanhaa tyyppiä, jotka kuolee muutamien vuosien sisään. Äkkikuolemat hankalampia, tulevat puun takaa. Niitakin ollut.
En välttämättä käy missään hautajaisissa, muutama kantokeikka tiedossa. Mulle riittää, että jää vainajasta muistiuva itelle. Eikä se muistikuva muuten aina tarkoita, että muistelisi hyvällä. Mukavien ihmisten kanssa ei ole niitten eläessä ongelmia, wittupäitten kohdalla jää harmittamaan, että ei ole saanut niille aikanaan sanotuksi asiaa päin naamaria. kuollut ei enää mitään kuule.
Kuolema ja hautajaiset, ne niinkuin ei kosketa kuollutta enää millään tavalla. Puhutaan surutyöstä, seuraava lause koskeekin sitten perintöjä. Näin se aina näyttää menevän.
Sulla kävi, kuten niin monilla muillakin, et ollut ymmärtänyt kuolemaa käsitteenä ja normaalielämän osana. Asiassa se hyvä puoli, oletetttavasti jatkossa suhtaudut vastaaviin tapahtumiin normaalisti. Meinaanvaan, outoa, jos viiskymppinen ihminen ei tajua elämästä kerrassaan mitään ja murehtii vuosikaudet jotain muitten ihmisten tapahtumia, oletettavasti kierien itsesäälissä.
=DW=
Hyvin tiivistetty.
Pidän ajattelutavastasi koska se poikkeaa valtavirrasta.
Nimim. "..." kirjoitti: "Ihminen vieraantunut elämästä. Kuolema nyt on osa elämää". Olen samaa mieltä, mutta.... Olen myös nähnyt läheltä kuinka nimimerkin tavoin ajattelevan ihmisen mieli muuttui kyllä jonkin verran, sanoisinko syvällisemmäksi, kun oma alaikäinen lapsi kuoli. Eli kyllä surun syvyys riippuu siitä, kuinka läheiset välit on olleet. Ei tietenkään kaikki ihmiset kykene rakastamaan, edes omaa lastaan, eihän sellainen ihminen (narsisti?) pysty suremaankaan. En tarkoita, että pitäisi jäädä siihen suruun saati katkeroitua, mutta kyllä surullekin on varattava oma aikansa.
Ihminen on ajattela ja tunnepitoinen,joku tunteeton ei näköjään ymmärrä,tokkopa ymmärtää rakastamisestakaan.
""Sulla kävi, kuten niin monilla muillakin, et ollut ymmärtänyt kuolemaa käsitteenä ja normaalielämän osana. ""
Siis ett tollasen kirjoitat! Olit täysin väärässä!
Ymmärrän kuoleman kuuluvan elämään. Siitä ei ole kyse. Olet itse nyt ymmärtämätön,, ei maksane vaivaa tässä enempää kommentoida, kun noin järettömiä puhut.
Ei välttämättä tunteeton, julma syytös tuokin. Voihan olla että jos jollakulla ei ole lähiomaisia niin ei ole myötäelämisen tai samaistumisen kautta tunnetta. En tiedä, kunhan mietin.
Mutta, heitänpä ajatuksen ilmaan: kun myötäelämne jonkun kokemaa surua vaikkapa lapsen menetyksestä, voisiko olla taustalla välitön tuntemus, että "entä jos se olisi ollut omani" ja juuri se saa myötäsurun tunteet, kyyneleet yms. pintaan?
Tuli vaan mieleen tämmöinen...
Isä kuoli 55 vuotiaana tapaturmassa: kaatui liukkaalla kadulla, löi päänsä, joku soitti ambulanssin, vietiin Töölöön leikattavaksi mutta se oli myöhäistä.
Äiti elää, lenkkeilee ja pyöräilee, opiskelee jälleen vierasta kieltä.
Poissa ovat molemmat.
Näin ikätoverin kuolinilmoituksen, jossa värssy:
Muistele minua joskus...
Niin kauan kuin olet elossa, keskity ajattelemaan eläviä..
jotenkin tuohon malliin.
Kotona ollessa mietin liikaakin kuolleita läheisiäni..
Mistä lie kertoo?
Molemmat ovat poistuneet parempaan paikkaan, toinen jo aikaaa sitten. Vanhat pois nukkuneet sukulaiset eivät tunnistaisi tätä kieltojen maata enää. He eivät osaisi elää tässä nirppanokkien paikassa, jossa ei saa haista miltään. Ei tää kivaa enää oo.
Kyllä elävät.
Isä jo 80 täyttänyt, mutta toimelias ja virkeä mieleltään.
Äiti 86v ja sairastanut Alzheimeria toistakymmentä vuotta. Laitoshoidossa - ei juuri reagoi ympäristöönsä enää :(
Olen äitini ja isäni ainokainen - isällä toisesta liitostaan aikuinen poika - ihana veljeni!
Äitini sairaus ja sen tuoma suru ovat olleet vain minun harteillani, koska muita lähisukulaisia ei ole. Onneksi saan tukea rakkaalta mieheltäni.
Mukava mies.
No minä vuodatin täällä äitini kuolemaa kun olin palkattomalla ja lomalla perään että saan olla lähellään hänen viimepäivänsä, ihan viimehengenvetoja en pystynyt jäämään katsomaan,onneksi sisareni jäi loppuhetkiksi.
Kova paikka se oli vaikka tiesikin että tuo hetki jossakin vaiheessa tulee. Isäni kuoli paljon aiemmin.
Olen sanomattoman onnellinen siitä että sain mahdollisuuden olla lähellä nuo hetket ja päivät, jotenkin kun siinä oli mukana läpi taistelun selviämisestä ja sitten luopumisen ajasta, sisäisti väistämättömän eri tavoin.
Lähenimme jotenkin aivan eri tavalla ja äidin katsetta en voi unohtaa koskaan kun yhdessä vaiheessa jotenkin havahtui ja avasi silmänsä katsoen tiiviisti minua kuin olisi nähnyt minut ja se ilme oli niin avoin ja niin rauhoittava,hädin tuskin sain takelleltua kiitokseni liikutukseltani, se oli viimeinen muisto jonka hän minulle jätti.
Faija delas vuotta liian aikaisin - olisin halunnu päästä näyttää sille kävylle ett "kato, MÄ pystyin siihen mihin sä et. Mul on firma kondikses, loistobilika ja oma kämppä ja ihan ite hankittu."
Se gubbe teki kyl parhaansa alistaakseen, löi vyöhihnalla, tukisti, jako luunappeja, riehu öisin kännis ja piti huolen ett kaikki valvo.
Mutsi elää mut en tiedä onks se nyt nii tärkeetä mulle enää ku omat skidit on jo aikuisia enkä tarvii lastenvahtia. Sitäpaitsi löi sekin koivuvitsoilla, tukisti ja jako luunappeja. Tosin sit ku siit tuli mummo ni tyyli muuttu täysin joten kai se jotain oli oppinu.
Molemmat alisti "...sust mihkää kouluun oo, kansalaiskoulu piisaa, hae sit Elantoon myyjäks." Sit ku aloin perustaan firmaa "...susta siihen oo, pitää olla pitkäjännitteinen ja eiks toi nyt oo miesten juttuja tommoset firmat, hanki ny vaan se mies itelles ja joku vakituine työpaikka." Tosi kannustavaa.
Olen esikoinen/4, joten kohtelu oli kovempaa ja pitkäkestoisempaa. Selkään sain siitäki ett olin vuoteenkastelija 16v asti - miksköhän....?
Ex-mieheni vanhemmat, anoppikin vaik niit usein haukutaan, oli täysii kymppejä! Appiukko oli se, joka muhin usko ja anto takauksen firman rahotukseen "kyl sä tän klaaraat, mä luotan suhun, sä oot semmonen joka tietää mitä tekee." Väliin tulee niin hitsin ikävä niit ett on pakko vähä skriinaa. Ex-appiukko delas 2000 ja ex-anoppi 2010.
Ku faija sit delas 11kk liian aikaisin, mä järkkäsin monttubileet, ei siin mitään.
Hoidin pankkiasiat, uskotun miehen, hautausjutut jne, eli koko keissi.
Vähä ne kyl hautaustoimistos tsiigas pitkään ku sanoin ett me "me poltetaan se, ostetaan uurna mut voiks vaan halvimman mahdollisen arkun vuokraa muistotilaisuuteen ku ne ei kuulemma polta kroppaa arkus?"
Ne alko, nimittäin, ekaks tyrkkään jotain sikasiistii kiiltävää jalopuuarkkua, jos oli vaik mitä krumeluurii.
Sit ku mutsi kuolee, syrrat ja broidi voi järkkää sen monttubileet. Mä meen niihin jos pääsen tai sendaan adressin, that' s it.
Kiitti taas applen muka-hienon kännyn sanakirjan, heitti sit muistist aiemmin käytetyn sanan enkä huomannu ajois.
Eli välil tulee nii ikävä niit exän vanhempii ett pitää bitskaa eikä skriinaa.
Damn, poistan ton sanasyötön käytöst!
Kun isä kuoli, hänestä tuli pyhä. No matter what happen when he was alive.
'Ku faija sit delas 11kk liian aikaisin' ym. sun jutut on kyllä sen verran alakantista, että kannattaisiko sinun kasvaa aikuiseksi.
Kuka sä oot ketään arvostelemaan?
Vai onks se niin ett jos millä tahansa murteel tääl kirjottaa, se on ok, mut heti ku käyttää pks-slangia, ni katotaan ett tyyppi on lapsellinen? Kuule, ihan tiedokses vaan ett Stadis on erittäin hyvin toimiva Slangiseura ja siihen kuuluu arvostettuja jäseniä. Jos sun mielest kaikki slangia käyttävät on lapsellisia ni voivoi sun ahdasmielisyyttäs.
http://www.stadinslangi.fi/
Vai sekö sua risoo ett mä en todellakaa välittänyt siit äijäst joka nyt oli sellanen ku oli? Onks semmonen faijatyyppi sun hengenheimolainen tjn?
Sanon siis vielä kerran ihan sua ärsyttääkseni, ett se äijä todellaki delas ihan liian aikaisin. Jos se olis sen viimesen kännin, ni hyvä olis.
Muista säkin, ett mun faijaprobleema on just mun probleema, älä sä puutu siihe mitä siit sanon. Mä voin vaik tanssii sen haudal jos haluun, mut ei kiinnosta. Ihan täsmälleen en ees tiedä mis se siel kirkkomaal on, joku halpa kennohautasydeemi se oli.
Älä siis ota paiseit muist ihmisist.