Mitä Eero Suutari on saanut aikaan?

Onko palkka ansaittu

Eero Suutari on eduskunnassa ajamassa Kainuun asioita. Nyt on välitodistuksen aika.
Mitä hyvää Suutari on saanut aikaan Kainuun hyväksi?
Listataanpas ihan porukalla Eeron hyvät työt. Onko mies palkkansa ansainnut?
Onko ollut kenties työyhteisönsä tuottavin työntekijä?

41

1751

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • j-pennanen ei

      sitten ilennyt pistää aloitustaan kirjautuneena. Samalla voi tietysti listatä mitä Kettunen on saanut aikaan Kainuun hyväksi?

      • Onko palkka ansaittu

        On täällä muitakin keskustelun aloittajia kun j-pennanen, joten eipäs sotketa j-pennasta tähän juttuun. Toki myös Kettusen aikaansaannokset kiinnostavat. Voisitko kertoa niistä lisää? :)


    • butler2

      No, olihan se Kettunen ja pari muuta vitkaletta höpöttämässä aamu-tv:ssä Talvivaaran tulevaisuudesta. Se taisikin jäädä poliittisen uran huipennukseksi, mutta onhan sekin jo jotain, että pääsee valtakunnan mediaan, kysykää vaikka Tuksu Tukiaiselta.

    • joutavat pois

      Kaikki siellä on tyhjänpanttina. Kukaan ei ole saanut aikaan mitään ja Talvivaara syytää edelleen myrkkyjä vesistöön.

    • Ainakin tämän

      Tuskimpa Onnelantie olisi noin vaikeakulkuinen jos hän ei olisi vaikuttanut asiaan.

    • me ansaitaan kreikal

      Niihin tosi harvoihin esiintymisiin lisää peiliharjoitusta. Sisälukutaito edelleen ala-arvoista vaikka viimeistä eduskuntakautta on jo näinkin monta viikkoa takana. Tuskaa, tuskaa..

    • Onko palkka ansaittu

      Työpaikoilla vaaditaan että työntekijä hankkii tekemällään työllä oman palkkansa, hänen työstään aiheutuneet kulut ja lisäksi myös tuloa yritykselle. Muussa tapauksessa hän on tuottamaton työntekijä ja ansaitsee saada potkut.

      Eero Suutari on yrittäjä ja ymmärtänee tämän. Myös hänen tulee tienata oma palkkionsa, työstä aiheutuneet kulut (kulukorvaukset, osuus eduskunnan pikkujoulusta, yms.) sekä tuoda tuloa työnantajalleen.

      Me kainuulaiset olemme valinneet Eero Suutarin hoitamaan kainuulaisten asioita eduskuntaan, joten voimme ajatella olevamme hänen työnantajansa. Onko Eero Suutari tuonut riittävästi rahaa meille kainuulaisille kun mittaamme Eero Suutarin tekemisiä rahassa?

      Eero Suutarilta vaadin tuloksellisuutta, koska odotan hänen yrittäjänä suhtautuvan myös kansanedustajan työhön yrittäjän asenteella.

    • ........._

      "Me kainuulaiset olemme valinneet Eero Suutarin hoitamaan kainuulaisten asioita eduskuntaan" oi voi, te olette äänestäeet Suutarin hoitamaan kokoomuspuoleen asioita eli jos puoleen ja kainuun intressit ovat ristiriidassa niin puolueen intressi voittaa. Jos vahingossa saattaa tulla valintatilanne jossa voi vapaasti valita kainuun puolesta niin silloin voisi edellyttää kainuun puolustamista mutta muuten ei.

      • syles

        Liivit välillä narikkaan vai miten senytoli?


    • Ei tuloksia

      Suutari, ensin puolueen etu, sitten oma etu, sukulaisten ja kavereiden etu ...

    • Ainakin sen

      Lämpimän paskan.

    • ääni rajalta

      Kainuun kansanedustajista ainoastaan persusuomalaisten Kettunen on paikkansa ansainnut ja ministerinä häärivä Kyllönen.
      Muut kuten Korhonen,Suutari,Lehtomäki ovat vain korkeaa palkkaa nauttivia tuppisuita.

    • luehan

      Työpaikkoja vastahan tuo oli lehdessä.

    • Ei Suutarille

      Totuus on se, että Suutari on saanut itselleen kerättyä lisää omaisuutta. Ei mitään yhteiskunnallisia asioita ja Kainuun asioita ihminen, vaikka isokokoinen onkin, niin ole saanut eteenpäin.

      Miksi tämmösiä nukkavieruja edes ehdokkaiksi otetaan? Totuus taitaa olla se, että suutarilla ei ollut kannatusta kainuun alueella niin piti lisäääniä hommata oulun seudulta. Iso suku ja paljon veljeksiä, joten tällä suurella kokoonpanolla ostivat Eero suutarille kansanedustajan homman. No saipahan kokeilla sitäkin ja rahakirstu samalla kasvoi. Ei ei, kyllä kokoomuksen pitäs vähän paremmin porukkansa valita.

    • rahalla saa mitä vaa

      Olisiko aika ajanut Eeron edelle niin täytyi vaan palkkaraha otta valtiolta ja saaada ostettua tuollainen titteli 84000€, minkä muistelen olleen hintalappuna.. olisiko ulosannissa parannettavaa, jos yhtä hidasliikkeinen Lipponen aikanaan, pienet sikäli politiikassa vikkelämpiä kuten keskustalaisissa moni suustaan vikkelä jos on ollu pienikokoinen...

      • maanantaipäivä

        SUUTARI ON SAANUPALJON AIKAAN! esim suuri vatsa? kansanpirtillä järjestysmiehenä ja miehenä oli kuin kukkakeppi? kommunisti...


    • ei kait

      Onko Eero ollut kansanpirtillä järjestysmiehenä?

      • Porvaripentu

        Kyllä oli ja syyti kaikki tuollaset räkyttvät räkänokat mäkeen,


    • mie en tiiä

      ONKO SUTARI VASENKÄTINEN?

    • Jamppe 1969

      Eero Suutarin maha on niinkuin vappu ilmapallo...puhalletaan vaan johonkin palloon tyhjiä puheita..ei ole muuta kuin pelkkää ilmaa mitä Eeron suusta tulee ja sitten se pokasahtaa, kun liian paljon tyhjiä puheita eli "puhalluksia"..poksahtanut ilmapallo kuvaa Eeron lompakkoa eli rahaa löytyy yli äyräitten...

    • ihmettelijä;:)?

      Viimeks tais poksahtaa perceen tienoilta... liekö tullu varren kanssa..?!

    • ansio

      Veronkorotukset!

      • Ei Suutarille

        Suutari ei ole saanut mitään aikaan. Kaksinaamainen kaveri. Omia asioitaan ajanut niin oman kunnan politiikassa kuin eduskunnassakin. Iso suku ja kavereiden kaverit sen rahan voimalla äänesti Arkadianmäelle. Mielistelivät renkaita vaihtamalla ihmisiä, kuljettivat ouluun teatteriin, jopa yritti ison mahansa ja kokonsa kanssa liikuntaakin harrastaa ja niissä piireissä käännytti ihmisiä äänestään itseään. Kuntosalillakin porukkansa kanssa oli kuulemma puhunut lämpimiä.

        Totuus kuitenkin, että ei arvosta muita ihmisiä eikä varsinkaan naisia. Rahanahneus ja itsensä ihailu kertovat narsistisesta luonteesta. Ikävä vain, ettei saa ääntään kuuluviin oikeissa asioissa vaan jää nurkkiin nyhjöttään.


    • anteroeero

      No Ruuskanen ainakin kiittää kun juo niin paljon kahvia Nesteellä. Eipä ole kyllä mitään hyvää sanottavaa miehestä näin saavutusten kannalta. Huokuu ylimielisyys ja oman edun tavoittelu koko läjästä.

    • tuntematon henkilö

      Kuka on Eero Suutari, en oo ikinä kuullutkaan.

      • palkka juoksee

        SE ON PALJON HILJAISEMPI KUN PIIRAINEN! silmät auki nukkuja.


    • Nisut

      Suutari ei ole ilmeisesti pysynyt lestissään?

    • Ei ääntä suutarille

      Kajjaanin ja Suutarin porukoissa kiehuu. Hätä taitaa olla suuri, luottamus on mennyttä ja kansanedustajan muhkea rahapussi katkolla. Kajaanin kokoomus on tuuliajolla ja se on puhtaasti vetäjien syytä. Suutari haluaa suurella koollaan leikkiä johtajaa, mutta kun johtajan taidot puuttuvat ja porukka huomaa sen ja turvattomuudessaan riitelee. Pahansuopaisuus alkoi Kurikan röykyttämisellä ja nyt on uusi uhri. Ihan narsistista porukkaa. Kun yhdestä uhrista päästään eroon niin otetaan toinen tilalle. Kukahan on kolmantena vuorossa?

      Suutari ei ole vaalikautensa aikana mitään aikaan. Isolla rahalla osti itselleen paikan eduskunnasta ja luultavasti yrittää ensi keväänä samaa. Toivottavasti kansa näkee pyrkyrin aikeet ja jättää äänestämättä Suutaria. Kokoonsa ja ikäänsä nähden, miehen pitäisi osata käytöstavat, esiintyminen ja asiaosaaminen. Ei osaa, joten palaisi yritykseensä ja yrittäisi sieltä leipänsä hankkia. Eikö se koko suku siellä touhua, emäntäänsä myöten joka siivoojana siellä touhuilee.

    • HääOnSus
    • käsineeseesniistäjä

      no eipä oo kyllä ihmeitä, mihin se on aika menny?

    • loiset

      Kainuulaiset kansanedustajat saavat hävetä olmassaoloaan etenkin suutarin p---a.
      Ministerin tekele kyllönen ei pierassukkaan kainuuseen päin näin kommarit.

    • fakta homma

      Korvien heilumisen tuplaantumisen.

    • Ei kiitos ES:lle

      Eipä uskoisi herraa insinöörismieheksi:

      ..."Kaivosalueelle varastoitujen vesien suhteen Talvivaara on kuluneen kesän ja syksyn aikana saanut käyttöönsä jätevedestä käyttövettä puhdistavan, käänteisosmoosin periaatteella toimivan laitoksen. Se korvaa noin kolme miljoonaa kuutiota järvivettä vuodessa, ja sen seurauksena kaivosalueelta ei pääse enää jätevesiä ympäröivään vesistöön. Tämä ei kuitenkaan poista kokonaan vanhojen ongelmien aiheuttamia päästöhaittoja, joiden kanssa kaivos joutunee ponnistelemaan vielä muutamia vuosia. Talvivaaran tulevaisuuden kannalta on merkittävää, että myös sen tuotannon prosesseissa on tapahtunut kehitystä, etenkin bioliotuksen osalta. Tästä ovat antaneet osviittaa viime vuoden toukokuusta asti tehokkaammin toimineet liuotuskasat, joiden kiertoliuoksen nikkelipitoisuuden arvot ovat nousseet. Kaivosyhtiölle se merkitsee myös orastavaa kannattavuuden nousua. Yleisesti metallien maailmanmarkkinahinnat ovat juuri nyt matalalla, mutta riippuen maailmantalouden kehityksestä niihin on kuitenkin ainakin lyhyellä aikavälillä odotettavissa nousua. Talvivaaran kaivosyhtiölle käänteisosmoosilaitos sekä tuotantoprosessien kehittyminen, etenkin tehokkaampi ja tuottavampi bioliuotus, ovat siten positiivisia signaaleja paremmasta tulevaisuudesta."

      Eo. lainattu "HääOnSus24.10.2014" linkistä löytyvästä:
      KK 1009/2013 vp - Eero Suutari /kok, Talvivaaran kaivoksen tilannearvio
      (Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013)

      Kansanedustajamme suoltaa valheellista tietoa Talvivaarasta kirjallisessa kysymyksessään useassa kohdassa:
      -...kaivosalueelta ei pääse enää jätevesiä ympäröivään vesistöön.
      -...päästöhaittoja, joiden kanssa kaivos joutunee ponnistelemaan vielä muutamia vuosia.
      -...Talvivaaran tulevaisuuden kannalta on merkittävää, että myös sen tuotannon prosesseissa on tapahtunut kehitystä, etenkin bioliotuksen osalta.
      -...Tästä ovat antaneet osviittaa viime vuoden toukokuusta asti tehokkaammin toimineet liuotuskasat, joiden kiertoliuoksen nikkelipitoisuuden arvot ovat nousseet.

      Ja tämmöisten puhuja ja kirjoittelija pitäisi valita uudelleen edustamaan kajaanilaisia ja sotkamolaisia eduskuntaan?

    • kansalainen

      Sen on jutut kenen on viinat, sanottiin ennen , miten lie nykyään?

    • Se puhuu sittenkin!!
    • Eero Suutari (kok.)

      Ainakin Eeron porukka on hyvä tunkemaan vaalimainoksia myös sellaisiin laatikoihin, joissa ihan selkeällä suomen kielellä lukee "EI MAINOKSIA, KIITOS".

    • make j

      Eero Suutari on kansanmies. Hyväntahtoinen Kainuun puolestapuhuja. Jos on euroja jäänyt taskunpohjalle on ne lujalla työllä ja riskinotolla ansaittuja, kainuulainen menestystarina josta hyötyvät kaikki kainuulaiset t.juntunen

    • kokoomus Suomen tuho

      Siellähän se on muun kaikissa olennaisissa asioissa äänestänyt muun Kokoomuksen mukana kaikkea mahdollista Suomen tuhoa edistävän puolesta, hyvänä esimerkkinä Ottawan sopimus, johon liittymisestä ei Suomelle ole ollut mitään hyötyä, ei yhtään mitään. Tukipaketit ym. päälle.

      Viime vaaleissa sai melko mukavasti ääniä Oulun suunnasta jotka päästivät hänet täpärästi läpi. Seuraavissa vaaleissa homohölinät vievät ratkaisevasti ääniä kainuun suunnalta ja jää rannalle ruikuttamaan.

    • voikainuulaiset

      Ei yhtään mittää. Eihän osaa edes puhua saatipa käyttäytyä. Rahaa se vain metästää itelleen ja itsetunnon nostoa.

    • punaisestavalkoiseksi

      ES sai estettyä automaattisten ja reaaliaikaisesti netissä tiedottavien valvontalaitteiden sijoittamisen Nuasjärveen. Samalla sai laitettua kapuloita rattaisiin oman firmansa kilpailijaksi pyrkivälle startup-yritykselle.
      ES - Talvivaara/Terrafame-tuholaisen takuujäärä omaksi ja kumppaneidensa hyödyksi.

      • Tärkeysjärjestys

        Tuo on aivan normaalia kokoomukselaista käytöstä: itselle ensin ja hyville kavereille sitten, jos jotakin jää tähteeksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1595
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1147
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1076
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1047
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      585
      1023
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      940
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      922
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      806
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      721
    Aihe