Olen polkuni päässä,
tuhansistani erään
- ja niitä on täynnä maa.
On viileä ilta,
eräs päivä on mennyt,
on painunut metsien taa.
- Ei mikään voi kuolla,
ei kukat ei tuuli,
ei rakkaus kuolla voi.
Ohi polku vain kulkee
ja kukat jää taakse
ja muualla tuuli soi.
Ja rakkaus, hetki,
vain silmissä siirtyy
ja mennyt taival sen vie.
Ja puristus kätten,
tosi eilen, tänään
unen lailla rauennut lie. -
Ei mikään kuollut,
et sinä en minä,
ei tuokio rakkauden.
Erään polun vain kuljin,
minä kuljin ja sinä...
Jäi hymyily surullinen.
tuhansistani erään
- ja niitä on täynnä maa.
On viileä ilta,
eräs päivä on mennyt,
on painunut metsien taa.
- Ei mikään voi kuolla,
ei kukat ei tuuli,
ei rakkaus kuolla voi.
Ohi polku vain kulkee
ja kukat jää taakse
ja muualla tuuli soi.
Ja rakkaus, hetki,
vain silmissä siirtyy
ja mennyt taival sen vie.
Ja puristus kätten,
tosi eilen, tänään
unen lailla rauennut lie. -
Ei mikään kuollut,
et sinä en minä,
ei tuokio rakkauden.
Erään polun vain kuljin,
minä kuljin ja sinä...
Jäi hymyily surullinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
-Ero-
Päätimme unohtaa rakkautemme,
päätimme kulkea eri teitä
toisiamme muistamatta.
Mikä mieletön päätös se oli!
Ikään kuin katkaistun oksan jälki
koskaan voi umpeutua näkymättömiin puussa!
Nauraen ja kalvennein kasvoin
raastoimme rakkautemme punaista liljaa
ja murskasimme hehkuvat terälehdet jalkaimme alle.
Mutta punainen lilja ei tahtonut kuolla.
Sen elämänvoima oli hirveä nähdä.
Murskattunakin värisi ja hehkui jokainen lehti
ja katkotut oksat kohosivat taivaita kohti
äänettöminä hätähuutoina.
Vastasatanut lumi punastui pisaroivasta hurmeesta,
ja ilmaan nousi verinen huuru.
Sen lävitse yhtyivät katseemme
kuin kahden murhaajan,
ja me käännyimme pois kauhistuen toistemme silmiä.
-Kahlaajatyttö-
Kahlasin veteen miettivin jaloin.
Katselin kauan. Nähdä aloin.
Ehtoo läheni aaltojen myötä
paeten jäljessä-liukuvaa yötä.
Tyyntyi läike ja kuvasti saaret,
taivaan, rannat, kaislojen kaaret.
Kaiken omistin, kuin vedenpinta.
Kirkasta rauhaa, hiljaisinta.
Katsoin sieluuni, katsoin eteen.
Solahti vieras airo veteen:
mies tuli soutaen selkiä pitkiä.
Kuvastin särkyi. - Aamulla itkin.
Missään maailmassa
ei meillä ole paikkaa
rakastaa
ei päivissä
ei unissa
ei auringossa
ei kuutamossa
ei edes tähdissä
kuitenkin koko maailma
vain siksi on olemassa
että saatoimme
löytää toisemme
Teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne.
He ovat Elämän kaipuun tyttäriä ja poikia.
He tulevat kauttanne, mutta eivät teistä itsestänne.
Ja vaikka he asuvat luonanne,
eivät he sittenkään kuulu teille.
Antakaa heille teidän rakkautenne,
mutta älkää ajatuksianne.
Sillä heillä on omat ajatuksensa.
Voitte hoivata heidän ruumistaan
vaan ette heidän sielujaan.
Te voitte yrittää tulla heidän kaltaisikseen,
mutta älkää yrittäkö tehdä heitä itsenne kaltaisiksi.
Sillä elämä ei mene taakse päin eikä viivy menneessä päivässä.