Muutkin urkkii, kuin NSA?

Olen tässä pidemmän aikaa pohtinut verkkotekniikkaa harrastavien kuuntelevan verkkoliikennettä. Olenkin ideoimassa omaa "network monitoring" -softaa, jolla saisi paljastettua tämänkaltaiset surffaajat. Ohjelma tulee laatia siten, että tulokset kelpaavat näyttönä oikeudessa, jonka jälkeen paljastan kaikki liikenteeni kuuntelijatt ja postini lukijat, ja vaadin oikeusteitse niin isoja summia kipurahoja, että eliniän ansiot ei riitä suomalaisella palkkatasolla korvaamaan koko summaa, eli kuuntelijat maksavat vielä haudassaan minulle.

Tämä siitä syystä, että mielestäni Suomessa on liian löyhä rangaistusasteikko hakkerointi - rikoksista, sillä kyseessä on vakava yksityisyyden suojan loukkaus, minkä seuraukset voi joutua kantamaan mukanaan loppuun asti. Kipurahojen lisäksi, jos kaikki "skripitikakarat", jotka osaavat etsiä hakkerointityökaluja hakukoneella ja käyttävät niitä, istuisivat vähintään kymmenen vuotta linnassa lyhentämättömänä rangaistuksena, johan alkaisi varmaan hiipumaan halut tekemisiin?

En ole toisaalta sen kannalla, että rangaistuksia lisäämällä saataisiin rikoksia vähennettyä, mutta kovan tuomion pelko saattaisi hillitä haluja lukea toisten sähköposteja esimerkiksi? Vaikea mennä varmana sanomaan, koska en tiedä, onko asiaa tutkittu sen laajemmin.

5

139

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ZzG3gvbC

      Muuten hyvä idea mutta ei vain ole mahdollinen.

      Jotain kuitenkin voi tehdä.
      - Laitetaan oman koneen tietoturva kuntoon. Windowsin tilalle Linux tai BSD.
      - Pidetään koneen kiintolevyt salattuna.
      - Surffaillessa käytetään salattuja yhteyksiä aina kun mahdollista. HTTPS
      - Sähköpostissa käytetään PGP salausta.
      - Vierailut arkaluonteisilla sivuilla voidaan peittä Tor verkolla.
      - Puheluissa käytetään ZRTP suojausta. Esimerkiksi Jitsi.
      - Pikaviestit voidaan salat.
      - Pilveen vain salattuja tiedostoja. Encfs on kätevä.
      - Ja niin edelleen aina tarpeen mukaan.

    • Kiinnostuin itse asiassa aiheesta enemmän, kun sanoit, että ei ole mahdollista... :) Tuossa tulikin ihan hyvä lista, mitä voi tehdä oman turvallisuuden parantamiseksi.

      • ZzG3gvbC

        Data kulkee paketteina. Kun paketti lähtee koneelta, se on verkon armoilla. Verkkolaitteet huolehtivat sen kuljettamisesta paketissa olevan osoitteen perusteella. Paketit voivat kulkea eri reittejä ja tulla perille eri järjestyksessä tai kadota matkalla. Vastaanottava kone taas huolehtii pakettien laittamisesta oikeaan järjestykseen ja uudelleenlähetyspyyntöjen tekemisestä kadonneille paketeille. Jokainen välillä oleva laite voi tehdä kopion paketista ja toimittaa analysoitavaksi tai tallennettavaksi. Mistään ei voi tietää onko pakettia kopioitu vai ei.

        Kadonneita paketteja saattaa olla paljonkin. Kun jonkin verkkolaitteen välityskyky loppuu, se alkaa hävittää ylimääräisiä datapaketteja. Vastaanottaja lähettää yhä enemmän uudelleenlähetyspyyntöjä. Kun pyynnöt lisääntyvät niin lähettävä kone hidastaa lähetysnopeuttaan.


    • Oma itse tekemäni monitorointityökaluni on seuraava: Liikkuvan datan määrän näkee halutulta portilta reaali - ajassa. On olemassa joitain kriittisiä portteja, joita vakoiluohjelmat käyttää, joten voi seurata epäillyttäviä kanavia... datahan liikkuu verkossa paketeissa, pitäisi päästä paketin tietoihin käsiksi, sekä saada selville lähtevän koneen tiedot, että vastaanottavan koneen tiedot. Ei mitenkään mullistavaa, mutta aikani kuluksi olen tälläisen suunnitellut.

      • ZzG3gvbC

        Wireshark on hyvä protokolla-analysaattori. Ja mikä parasta ilmainen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kylläpä on nautinnollista taas tämä palstan vassari valitus!

      Lähes jokainen avaus on vassareiden kitinää ja valitusta. Eikö se tarkoitakin, että silloin asiat menee maassamme parem
      Maailman menoa
      30
      2592
    2. Yksi kuoli nokkakolarissa

      Asiasta YLEn verkkosivuilla uutinen klo 23.02. Oliko itsemurha?
      Oulainen
      11
      1262
    3. Helvetistä ei ole paluuta

      Kun ihminen laskeutuu kuolleiden maailmaan, kauhujen valtakuntaan ja tuonelan ovet sulkeutuu kiinni, se on karu tunne ku
      Idän uskonnot
      333
      1002
    4. Mikä on kaivattusi ammatti

      entäpä sinun? 💶
      Ikävä
      44
      871
    5. Terveisiä vanhemmalle

      J-miehelle. Ehkä nähdään vielä 😉
      Ikävä
      45
      844
    6. Järjetön Topi-ilta

      Lisää tappiota konkurssipesälle. Miten voi olla mahdollidta , että annetaan järjestää tämä. Sorsakoski pyörii haudassaan
      Ähtäri
      20
      829
    7. Miksi nainen nukut huonosti

      Onko sulla jotakin huolia, vai jotakin miestäkö mietit? Vai tunnemaailmassako velloo? Ajatteletko koskaan minua? Paljo
      Ikävä
      61
      754
    8. Niin siinä Kävi

      Ettemme koskaan saaneet toisiamme
      Ikävä
      44
      730
    9. Halutaan toisiamme

      Mutta se on Salaisuus❤️
      Intohimo
      44
      716
    10. Jos olisit kaivattusi

      Kanssa kahdestaan samassa tilassa niin miten kävisi
      Ikävä
      46
      646
    Aihe