Liksapäivä

xxxxxxxxxxxxx

The Beatles -yhtyeen jäsenet ansaitsivat vuoden aikana yhteensä yli 50 miljoonaa euroa, kertoo yhdysvaltalainen talouselämän julkaisu
Forbes.
Kvartetin jäsenistä kärjessä on yllätyksettömästi Paul McCartney, jonka tulot Forbes on arvioinut viime vuoden kesäkuusta vuoden eteenpäin. McCartneyn tilille kertyi tänä aikana 47 miljoonaa dollaria eli 34 miljoonaa euroa. Ja lisää on tulossa, sillä McCartneyn albumi New on parhaillaan Yhdysvaltain albumilistalla kolmantena.

Muiden Beatles-musikanttien tulot Forbes on arvioinut lokakuusta 2012 lokakuuhun 2013. Vuonna 1980 edesmenneelle John Lennonille kertyi tänä aikana yhdeksän miljoonaa euroa ja vuonna 2001 kuolleelle George Harrisonille yli neljä miljoonaa euroa. Ringo Starr sai myös yli neljä miljoonaa euroa.


Beatles for Sale. Mutta totesihan fanien hajoittaessaan hänen Rolssiaan ettei se mitään, hehän sen olivat maksaneetkin.

12

174

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • beibi jora rits män

      -mullon ylihuom. kuun vimppa pvä tilipvä, saan n. 950e kätöseen...ja tämä tarina on tosi.

      • sivistäjä

        Kannattaa ryhtyä klasariksi, liksa juoksee ja kaupungin, valtion, RaY:n, veikkauksen ohella liikelaitoksetkin tukevat. ehkäpä myös osakeyhtiöt.

        Sama se, teosto palkitsee gramexin ohella poppareiden rahoilla. Kirjastokorvauksista puhumattakaan. Levytyksestäkin saa liksaa. Ja Beatles maksoi studioiden kulut.


    • Sivistäjä

      Kuunnelkaa klassista, sivistytte!

    • Mozart

      Nyt joku Katy Perry tienaa Maccaa enemmän. Onko hän Maccaa merkittävämpi taitelija?

      Kuunnelkaa orangit Bachin messuja, Mozartin pianokonserttoja ja Beethovenin sinfonioita. Ne tulevat elämään ikuisesti, toisin kuin Beatlesin tuotanto.

      • Tjaah...

        Sittenhän Beatlesia kannattaa kuunnella nyt. Klassista ehtii myöhemminkin.


      • Anonyymi

        "Kuunnelkaa orangit Bachin messuja"

        Hei taliban, ne messut on kirkollista musiikkia. Onks tiedossa mitään pakanalle sopivaa?


    • wet deck

      -tällä sivulla pyörii oudon katkera ns. klassisen musiikin puffaaja; haukkuu muita ja kehottaa kuuntelemaan sinfonioita yms., sivistyäksemme...-mulla kylläkin tulee mieleen, et kenen tässä itseasiassa pitäisikään sivistyä...

    • Anonyymi

      With The Beatles levyllä kova versio kappaleesta 'Money, that's what i want'.
      Ei poikien oma sävellys, mut alkuperäisen tasoinen takuulla, vähintäänkin.

    • Anonyymi

      Paljonkohan Michael Jacksonin perikunta on ansainnut Beatlesilla, hehän nykyään omistavat tekijänoikeudet suurimpaan osaan Beatles lauluista.

      • Luin jostain täältä netistä, että Michael Jackson olisi omistanut eläessään ainakin osan Beatlesin kappaleista.


      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        Luin jostain täältä netistä, että Michael Jackson olisi omistanut eläessään ainakin osan Beatlesin kappaleista.

        Totta, soitti McCartneylle ja sanoi ostavansa oikeudet, ja osti myös.


    • Beatleseilla on joitain kappaleita, joista tykkään paljon , esim. "Long and winding road". "Paperback writer", "Hey Jude", "Penny Lane", "Nowhere man", "I want you, she´s so heavy", "Let it be", "Oh darling", "Octobus garden", Golden slumbers".

      Bealesin pojat olivat aikoinaan uutta luovia ja tekivät hyviäkin kappaleita, mutta soitinten soittelijoina eivät ehkä ihan kärkijoukkoa kuitenkaan. Esim. Geddy Lee, Glenn Hughes ja Rory Gallagherin taustabändissä yli 20 vuotta vaikuttanut Gerry McAvoy ovat mielestäni Paulia taitavampia basisteja. En sano, että olivat huonoja, itse kun en osaa soittaa kitaraa, bassoa tai muutakaan soitinta, mutta Beatlesin pojat olivat parhaimmillaan enemmän kappaleiden kirjoituspuolella. No, ihan hyvin esittivät kappaleita myös ja aika ajoin Paulilta löytyi myös äänen variointia aikoinaan kuten esim. pienesti raspia.

      Rikkaita ovat kuin kroisokset nuo Beatlesin pojat ja etenkin vielä elävistä Paul McCartney.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3823
    2. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      103
      3455
    3. Taas nuoren kuolema

      Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭
      Lapua
      79
      3085
    4. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      99
      3065
    5. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      62
      2733
    6. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      96
      2531
    7. Ahdistelu ongelmaa vain vasemmistossa - ei oikeiston edustajissa

      Mutta demarit ovat tunnetusti sivistymättömiä, ja vähemmän fiksuja.
      Maailman menoa
      23
      2234
    8. Elikkäs persuissa ovat pahimmat häiriköijät

      Koska sieltä tuli kaikkein kovin ulahdus. Persujen peesissä seuraa kokoomus js hajuraon päässä röhkii kepulaiset. Olipa
      Maailman menoa
      46
      2022
    9. Tehomaksu rankaisisi normaalista sähkönkäytöstä

      Energiaviraston valmistelema tehomaksumalli herättää aiheellista huolta erityisesti tavallisten kotitalouksien näkökulma
      Maailman menoa
      19
      1939
    10. Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!

      Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1564
    Aihe