Mä oon ollu masentunut ja ahdistunut jo pitkän aikaa. Oon melkein kolmekymppinen mies ja elämän toivottomuuttani olen hoitanut alkoholilla jo pitkään. Mikä siis vain pahentaa asiaa. Joskus tuntuu että eikös elämän kuulus olla sellasta nautinnollista, ei minusta masennus kuulu elämään, vai kuuluuko? Kai ne on niitä elämän valintoja mitkä vaikuttaa siihen että minkälaisen elämän itelles tilasit. Joskus tuntuu että meissä suomalaisissa on paljon sellasia samanlaisia kun ite, ettei osata edes hymyillä, ollaan vaan jotenkin murheellisia. Jotkuthan sanoo että "hanki elämä" jne.... Tuo asia mun olis pitäny tajuta jo kauan sitten nimittäin potentiaalia mussa olis ollu vaikka mihin. Siinä vaan sitten kuitenkin kävi niin että jäin hiukan yksinäiseksi, joitakin kavereita toki on mutta ne on vähän samanlaisia luuserin tavalla eläviä jotka on kusseet kaikki asiat elämässään ryyppäämällä. On jo alkanu mielenterveyskin temppuilemaan. Psykiatri aika pitäs saada. Auttaskohan lääkkeet asiaan? Siis alkoholilla itsensä lääkitseminen ei ainakaan toimi eikä johda mihinkään. Oon vaan tuhlannu ihan älyttömästi aikaa elämästäni, arvaa vaan harmittaako.. Selvinpäin olo on niin ahdistunut, masentunut ja surullinen että sitä vaan aina kävelee kaljakauppaan tai alkoon hakemaan helpotusta oloonsa. Tyttöjä on ollu joitakin mutta ei montaa, on ollu pitkiäkin aikoja elämässä että oon vaan tyytyny käteeni. Ei hyvänen aika minkä luuserin itsestäni tein.. Sitä vertaa itseään sellasiin jotka on kiinni elämässään ja sitten kun kattoo peiliin näkee vaan sen tyypin joka ei siihen joukkoon kuulu. Tosin, olis voinu kuulua. Virheitä on tullu tehtyä elämässä mutta silti aion porskuttaa eteenpäin ja korjata elämäni. Ei se vaan helppoa ole. Mussahan ei siis mitään vikaa ole, ihan oon komee ja silleen. Se on vaan tää oma melankolinen mielenlaatu joka on tehny musta tällasen eläjän.
Mutta en liene ainut nyt nykysuomessa joka on tällanen kai hiukan "epänormaali"? Siis eikös ihmisten elämä aikuisena yleensäkin ole hiukan tylsää arkea jossa vaan käydään töissä (jos on sellanen työ) ja sitten vaan ollaan. Välillä vaan tuntuu että asia nyt vaan on niin että se on sä itse joka valitset elämääs joko onnen tai epäonnen. Joskus mä ajattelen että oonkohan mä oikeesti elänyt päivääkään elämästäni, silleen niiku oikeesti nauttinut elämisestäni. Se on vaan ollu baareissa istumista ja kaikenlaista muuta puuhastelua. No, alko saa kuitenkin jäädä, se ei mua ole auttanut mitenkään. Mutta kai jotain mielialalääkitystä vois harkita jos se auttas ikäänkuin ponnistamaan eteenpäin elämässä. Muuten mä olen vaan liian alakuloinen ja masentunut. Ja sellanen seura ei varmaan monestikaan kiinnosta ketään paitsi toisia samanlaisia. Kai pitäs hankkia nainen elämäänsä, tosin sitä ennen pitäs kai ryhdistäytyä. Sitten mulla on aika lailla rahahuolia, vuokra maksamatta, laskuja ulosotossa ja kohta oon asunnoton ja luottotiedoton. Voihan v*ttu. Ihanku ei muutenkin tulevaisuus jo hiukan pelottas.
Semmosta mietin...
Mutta en liene ainut nyt nykysuomessa joka on tällanen kai hiukan "epänormaali"? Siis eikös ihmisten elämä aikuisena yleensäkin ole hiukan tylsää arkea jossa vaan käydään töissä (jos on sellanen työ) ja sitten vaan ollaan. Välillä vaan tuntuu että asia nyt vaan on niin että se on sä itse joka valitset elämääs joko onnen tai epäonnen. Joskus mä ajattelen että oonkohan mä oikeesti elänyt päivääkään elämästäni, silleen niiku oikeesti nauttinut elämisestäni. Se on vaan ollu baareissa istumista ja kaikenlaista muuta puuhastelua. No, alko saa kuitenkin jäädä, se ei mua ole auttanut mitenkään. Mutta kai jotain mielialalääkitystä vois harkita jos se auttas ikäänkuin ponnistamaan eteenpäin elämässä. Muuten mä olen vaan liian alakuloinen ja masentunut. Ja sellanen seura ei varmaan monestikaan kiinnosta ketään paitsi toisia samanlaisia. Kai pitäs hankkia nainen elämäänsä, tosin sitä ennen pitäs kai ryhdistäytyä. Sitten mulla on aika lailla rahahuolia, vuokra maksamatta, laskuja ulosotossa ja kohta oon asunnoton ja luottotiedoton. Voihan v*ttu. Ihanku ei muutenkin tulevaisuus jo hiukan pelottas.
Semmosta mietin...
Vastaukset 5
Vanhimmat
No tiedän yhden tutun joka jätti alkoholin ja alkoi elämään ''uutta'' minäänsä saleillen etc. terveellisesti. Masennus silti jäi ja kummitteli saleilun jälkeenkin koska mielensä kaipasi jotain, mitä? Sitä hän ei saanut selville vaan yrittää peittää saleilulla sitä kaipuuta. Silmistään näkee kyllä että tietää mikä se jokin on tai on pohtinut asiaa vaan ei vain saa sanotuksi. Mites se Kari Tapio laulaa siinä laulussa: ''tässä maassa on monta kiellettyä rakkautta''. Onko matkan varrelle jäänyt joku erityinen jonka olet saatanut unotaa vaan muisti ei tai kaikein tärkein: sydän?
https://www.youtube.com/watch?v=7RJP_z--08Q
kyllähän niitä kohtalotovereita varmaankin on aika paljon, nythän on se nuorisotakuukin, kun on ongelmaa. www.takuu-saatio.fi/selvita_ja_suunnittele -sivuilla on taas noista raha-asioista
Minä mietin lähinnä että onko normaaleita ihmisiä olemassa ja millaista heidän elämänsä on. Sellainen elämä, ettei tarvitsisi pelätä, ahdistua, masentua, panikoida jatkuvasti. Voisi vaan olla töissä ja töistä mennä kotiin tekemään ruokaa ja kattomaan telkkaa.
Olen 22-vuotias nainen, työtön, luottotiedoton, no ammattikoulun olen sentään käynyt. En tiedä kykenenkö koskaan töihin tai edes jonnekin perskuleen työkkärin kurssille koska kärsin ihan järettömistä peloista ja paniikeista.
Usein iskee täysi epätoivo, makaan sängyssä ja tunnit vaihtuvat päiviksi, jopa viikoksi välillä. Söin masennuslääkettä joka lihotti mua 20kg ja lopetin senkin muutaman vuoden käytön jälkeen kun ei siitä varsinaista hyötyä ollutkaan edes.
Tahtoisin niin kovasti olla vaan normaali.
Suomessa on miljoona hullua eli miljoona liikaa.
kaikki ovat jollain tavalla hulluja