Saisikohan tämmöiseen kysymykseen asiallisia vastauksia. Eli purkkarissa toi Yanmar SD-20 vetolaite vuosimallia 2005. Muita huoltoja ei ole tähän mennessä tehty kuin öljynvaihdot ja anodit. Nyt yksi asia askarruttaa:
Viime keväänä olin ihan varma, että öljytilaan pääsee vettä. Öljyn määrä oli juhannukseen mennessä lisääntynyt sen verran, että kun korkin avasi niin hyvä, ettei tullut yli. En saanut miltään kaupalliselta telakalta juhannuksen tienoilla apuja, joten päätin imeä yläkautta niin paljon öljyä pois kun mahdollista ja lisäsin uutta. Näin sain vaihdettua litran tai puolitoista. Seurasin loppukesän öljyn määrää ja sitä miltä se sormissa tuntui. Koko loppukesän mun mielestä öljyn määrä pysyi samana.
Nyt syksyllä valuttelin kaikki öljyt pois. Kesällä yksi venekerhon jäsen joutui nostamaan veneen ylös ja vaihtamaan akseliin stefat. Kysyin häneltä silloin mistä tietää, että se vetolaite on nyt sitten tiivis. Hän sanoi, että hän pesi öljytilan dieselillä ja varmisti näin ettei vetolaite falskaa. Diesel tulee kuulemma ulos sellaisestakin paikasta mistä vesi ei. Päätin tehdä saman. Eli vetolaitteeseen pari litraa dieseliä ja tulppa kiinni. Nyt yön yli olleena se vetolaite ei ole tiputtanut pisaraakaan dieseliä ulos.
Eli kysymys kuuluu, että kannattaako mun nyt ottaa se vetolaite auki ja ruveta vaihtamaan stefoja ja o-renkaita siihen vetolaitteeseen? Vai uskonko, että se on tiivis?
Viime keväänä olin ihan varma, että öljytilaan pääsee vettä. Öljyn määrä oli juhannukseen mennessä lisääntynyt sen verran, että kun korkin avasi niin hyvä, ettei tullut yli. En saanut miltään kaupalliselta telakalta juhannuksen tienoilla apuja, joten päätin imeä yläkautta niin paljon öljyä pois kun mahdollista ja lisäsin uutta. Näin sain vaihdettua litran tai puolitoista. Seurasin loppukesän öljyn määrää ja sitä miltä se sormissa tuntui. Koko loppukesän mun mielestä öljyn määrä pysyi samana.
Nyt syksyllä valuttelin kaikki öljyt pois. Kesällä yksi venekerhon jäsen joutui nostamaan veneen ylös ja vaihtamaan akseliin stefat. Kysyin häneltä silloin mistä tietää, että se vetolaite on nyt sitten tiivis. Hän sanoi, että hän pesi öljytilan dieselillä ja varmisti näin ettei vetolaite falskaa. Diesel tulee kuulemma ulos sellaisestakin paikasta mistä vesi ei. Päätin tehdä saman. Eli vetolaitteeseen pari litraa dieseliä ja tulppa kiinni. Nyt yön yli olleena se vetolaite ei ole tiputtanut pisaraakaan dieseliä ulos.
Eli kysymys kuuluu, että kannattaako mun nyt ottaa se vetolaite auki ja ruveta vaihtamaan stefoja ja o-renkaita siihen vetolaitteeseen? Vai uskonko, että se on tiivis?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Jos vetolaitteen öljytilaan on päässyt vettä, potkuriakselin tiivisteet on vaihdettava.
Akselissa on kaksi tiivistettä, toinen pitää öljyn sisällä ja toinen veden ulkona.
Vaihtaminen on suhteellisen yksinkertainen ja halpa juttu, johon ei tarvita ammattimiestä.
Tiivisteetkin ovat suht' halpoja: Volvossa muistaakseni noin 10€/pari.
Jos vetolaitteen stefat vuotavat ja öljytilaan pääsee vettä, sen huomaa kyllä öljyn koostumuksesta. Öljy muuttuu maitokahvin väriseksi, kokemusta on. Pelkkä tuntuma öljyn määrän lisääntymisestä ei anna aihetta lähteä purkamaan alapäätä ja vaihtamaan stefoja.
Vuoto näkyy öljyn muuttumisena sameaksi ja maitomaiseksi. Jos sitä ei tapahdu, ei syytä huoleen eikä ole syytä avata vetolaitetta. Jos vuotoa ei ole, öljy pysyy vetolaitteessa ainakin silmämääräisesti samanlaisena kuin se purkissa oli. Jos asia ei ole sinulle tuttu, kokeile sekoittaa vettä pieni määrä kerrallaan lasilliseen öljyä. Muista sekoittaa, sillä muuten vesi ei emulgoidu maitomaiseksi, kuten vetolaittteessa.
Jos täytit vetolaiteen varsin täyteen keväällä, pinta oli ehkä jo täyttökorkin "putkessa", jolloin pinta voisi muuttua jo lämpölaajenimisestakin merkittävästi.
Kyllä olen sitä mieltä, että se öljy muuttui maitokahvimaiseksi. Joten ilmeisesti sinne pääsee/pääsi vettä.
Ajatus vain siitä, että sen voisi todeta tuolla diesel-pesulla hämmensi koska sieltä ei mitään tule nyt ulos. Toki jo ensimmäisen vastaajan viestistä ymmärsin, että ehkäpä sitä vuotoa ei näin voi todeta jos toinen tiiviste pitää veden ulkona ja toinen öljyt sisällä.
Minäkin olen Yanmar SD-20 vetolaitteen tuore omistaja ja olen huomannut, että öljytilaan kertyy painetta kesän kuluessa, öljymäärä näyttää ikään kuin lisääntyneen.
Päädyin nyt noston jälkeen siihen, että kyseessä olisi oman veneeni tapauksessa lämpölaajeneminen, ei vuoto. En ole asiasta varma, mutta toivon että näin on. Ehkä valutan öljyä vielä vähän pois ensi keväänä, jotta korkki ei olisi lämpimillä kesäkeleillä niin tiukassa.
Eilen naputtelin ton akselihärpäkkeen irti veneestä. Mä luulen kyllä, että ei toi remppa nyt niin vaikea ole kun siihen ryhtyy. Tuolta propalstalta löytyy vielä asiaan liittyvää.
http://www.fe83.org/forum/viewtopic.php?p=18908
Nyt pitää vielä katsoa onko se akseli urilla vai ei.
Tuon Fe palstan kehumista propalstaksi en toki tarkoittanut dissata tätä:-) Siis tähän on tullut pelkästään asiallisia ja hyviä vastauksia! Thanks!
Olen muutaman kerran vaihtanut Volvon saildriven stefat. Viimeksi pari viikkoa sitten 2006 vm moottoriin toisen kerran ja vesipumppuun ensimmäinen vaihto.. Kyllä dieselillä vuodon tarkistaminen on huono ohje. Rikkoontuva stefa on nimittäin se ulompi ja merivedessä oleva. Hajoamismekanismi näyttäisi olevan stefan metallisen jousirenkaan pettäminen. Sitten vanhana akselin pinta ei ole enää sileä mutta silloin ei saa enää stefan vaihdollakaan pitäväksi.
Urille kulunut akseli pitää viedä sorvarille, joka täyttää urat ja sorvaa akselin taasen oikeisiin mittoihin. Tämä on halvempi toimenpide kuin ostaa n 1k€ akseli. Tosiasiassa ne stefat kannattaisi vaihtaa ennen kuin ne poikii. Näin tekemällä säästäisi myös sitä akselia. Olisiko joku 5v sopiva vaihtoväli? Vesivaseliinia kannattaa tunkea sinne jousen ympärille niin paljon kuin saa menemään. Tämä suojaa sitä stefan jousta ruostumiselta aikansa
Ei tartte edes sorvaria, vielä vähemmän täyttämisiä. Tässä on muutenkin hyvä työselostus stefojen vaihdosta kuluneelle akselille: http://lowsailing.com/page/11/
Ei ole turhan raskasta luettavaa se blogi muutenkaan.
Olen vaihtanut stefat kun öljyyn on ilmestynyt vettä. Nyt siis kolmannet stefat 2006 veneessä. Ei taida vaihtoväli olla pelkästään kaleteriajasta riippuvainen. Jos teoriani metallivieterin hapertumisesta pitää paikkansa niin suolaisessa vedessä kestää vähemmän. Järvessä ehkä 10v?. Onko tällaisia kokemuksia?.
Vaikka öljy on ollut selvästi sameanharmaa niin mitään ruostetäplää en ole koskaan sisäkaluista löytänyt.
Paljonkos sulla on konetunteja? Jousi lienee sentään haponkestävää? Onko se ollut ruosteinen poisotettaessa? Ajan siis takaa sitä onko noin tiheä vaihtotarve tullut suolaisesta vedestä vai konetunneista.
Itse en ole vielä koskaan vaihtanut ko. stefoja (no perämoottorista olen). Nykyinen vene on vuotta vanhempi ja edellinen oli 11-vuotias myydessä. Olen melko varma, ettei kumpaakaan ole koskaan stefoja vaihdettu, tosin en ole niitä uudesta asti omistanut, joten 100% varmuutta ei ole. Konetunteja on nyt ~700 edellisessä jäi varmasti alle puoleen tuosta (ei mittaria).
Vuotoa voi muuten sitten olla myös tyhjennyspropusta. Edellisessä veneessä epäilen sen vuotaneen, koska öljyt olivat hieman sameat, mutta öljyn ja tyhjennyspropun tiivisteen vaihdon jälkeen pysyivät kirkkaina. Öljyyn ei kovin paljoa vettä tarvita emulsion muodostukseen.
Kysymys teille kahdelle. Koska kuvittelette olevanne kokeneita veneilijöitä, miksei teillä ole akselivetoista konetta, joka on helpompi ja halvempi ylläpitää kuin vetolaitteella oleva?
En ole kumpikaan noista kahdesta kokeneesta, mutta yksi kommentti tähän. Mulla oli 21 vuotta akselivetoinen vene ja vaikka ammattimiehiä kävi huoltamassa sitä tiivistepakkaa silloin tällöin niin siinä veneessä oli pilssissä aina vettä kun se aksi tiputti pisaran silloin pisaran tällöin.
Itse olenkin ihan tyytyväinen vetolaitteelliseen koneeseen näistä muutamasta huoltokohteesta huolimatta. Kyllä nää oppii kun tekee.
Voihan toki olla, että nykyään akselivetoiset ei tiputtele vettä, mutta 84 vuosimallin veneessä se oli ongelma.
Propun tiiviste kävi myös mielesessä mutta meinasin varmuuden vuoksi vaihtaa nyt talvella kaikki tiivisteet.
Volvon "Black jack" - tiiviste akselissa noin 8 vuotta ja ei vielä ole pisaraakaan tullut vettä pilssiin.
Ensiksikään en kuvittele olevani kokenut sisämoottorisen purjeveneen omistaja, koska sellainen minulla on ollut vasta 7 vuotta.
Mikä tekee sitten vetolaitteesta kalliin huoltaa? Itse vaihdan öljyt vetolaitteeseen 2-3 vuoden välein ja sinkkejä vielä harvemmin. Ainoa jokavuotinen huoltokohde on vetolatteen ruiskumaalaus spraypullolla. Lisäksi kerran olen ottanut pois sen pohjanalapuolisen kumikauluksen ja korvannut levyratkaisulla, joka toivottavasti on "ikuinen". Rahaa kaikkiin noihin on mennyt tuon 7 vuoden aikana enintään 100 €, joten ei kai sitä kalliina voi pitää.
TIedän kyllä monta stefoja vaihtaneita ja seurakaveri joutui tekemään pari vuotta vanhalle vetolaiteelle isommankin rempan. Toisaalta toinen seurakaveri väänsi akselivetoisen akselin ja akselituen köyden jäädessä potkuriin.
Käytössä vetolaitteesta on mielestäni monia etuja. Se on yleensä hiljaisempi, värinättömämpi, sen vastus purjehdittaessa on pienempi ja taipumus sivuttaisvetoon pakilla on pienempi.
Lisäksi en ole koskaan valinnut noiden kahden välillä. Venevalintaa tehdessä en muista törmänneeni yhteenkään akselivetoiseen vaihtoehtoon, joka olisi minua kiinnostanut ominaisuuksien ja hintansa puolesta.