Hei!
Otin itseäni niskasta kiinni ja lähdin a-klinikalle. Selittäessäni alkoholiongelmastani olin lähellä kyyneleitä. Lääkäri määräsi minulle antabusta. Olin aloittamassa lääkitystä, mutta kolmannen selvän päivän kohdalla nukkumaan mennessäni kuulin, kuinka joku koputteli ikkunaani ja ovikello soi kokoajan, vaikkei kukaan ollut oikeasti siellä. Alkoi ahdistamaan ja pelottamaan ja seuraavana päivänä jouduin ottamaan muutaman oluen, että sain muutaman tunnin nukuttua. Aikaisemmat päivät olen nauttinut alkoholia todella suuria annoksia (6-12 olutta/ilta)
Nyt olen yrittänyt loiventaa annoksiani, että uskaltaisin aloittaa lääkityksen, mutta en pääse irti parista pintistä olutta joka ilta. Lisäksi olen ilmoittanut läheisilleni, etten nauti alkoholia enää.
Uskallanko aloittaa lääkityksen? Pelottaa nuo äänet ja unettomuus. Lisäksi läheisten suhtautuminen pelottaa, minulla ei näet ole paljoa sosiaalisia tilanteita ilman alkoholia. He ovat nyt jo ihmetelleet ''limulinjaani''
Onko muita jotka ovat käyneet saman läpi?
antabuksen aloittaminen
20
6358
Vastaukset
- anttiantabus
Ensimmäisen antabus-tabletin ottaminen voi olla vaikeaa jos kärsii aistiharhoista.
Suosittelen että kävisit lääkärillä uudelleen ja kertoisit vaivoistasi.
Aika osuvaa että meillä on ollut samanlaiset harhat kuten ikkunoihin koputtelu, ovikellon soittelu paitsi minulle myös kiroiltiin seinän takaa.
Ihmettelin että kuka viitsii kiroilla minulle naapurista ja välillä kiroilin jopa takaisin että lopettakaa.
Ei se ollut skitsofreniaa tai psykoosia vaan alkoholin lopettamisen aiheuttamaa harhaa eli varoitus että delirium on lähellä jos ei vähennä.
Välillä oli kyllä näköharhojakin ja ne olivat aika pelottavia joten älä ainakaan lisää alkoholinkäyttöä jos on ihan pakko ottaa niin ihan vähentäen.
Loiventaminen voi tietääkseni onnistua mutta minusta kannattaa käydä lääkärissä että saat hieman lisä-apua antabuksen kanssa.
Nämä oli ihan omalta kokemukselta peräisin olevaa tekstiä joten ehdottomasti lääkäriin. - Päihdelääkäri
Kuten sanottu, antabuksesta tulee ihan hierveä olo, varsinkin kun ottaa alkoa samaan aikaan. Aivan turha lääke. Räjäyttää myös maksan nopeammin kuin viina.
- 15+20
Nuo ovat tyypillisiä pitkäkestoiseen alkoholin käyttåmiseen liittyviä harhoja.
Ne loppuvat kyllä ajan mukana. Jos ne ovat todella häiritseviä niin pyydä lääkäriltä
nukahtamislääkkeet tai lyhytaikainen rauhoittava lääkitys. Antabus ei ole ratkaisu alkoholismiin sen paremmin kuin mikään muukaan lääke, mutta voit saada sillä aikaa ja etäisyyttä juomiseen. - Gin Kilju
Loiventaminen taitolaji.
Mutta jos olet jo onnistunut vähentämään kaljoittelun pariin kaljaan, olet oikeastaan fyysisesti jo päässyt siitä eroon. Polttimo paranee ajan kanssa. Kuten jo kirjoitettukin, käväise lekurilla. Unihäiriöt ihan normaalia, lääkkeet auttavat. Pelkotilat hankalampi asia, jos ei tokene, sitten pillerreitä. Pillereissä ongelmansa, jos joutuu käyttämään kovin pitkään. Mutta kannattaa kyllä käyttää, että pääsee pahimman yli.
Antabushan nyt ei mitenkään vieroita alkoholista, jonkinlainen kävelykeppi siirtymävaiheessa. Siinäkin ongelmansa, jos ei itseluottamus toimi, sitä retkahtelee ja kuureja napsii ajoittain, kuivutellakseen. Eli tavallaan joutuu ojasta allikkoon. Ja se on totta, antabus rasittaa maksaa. Siitä kohti just kehnolääke. Alkoholi rasittaa maksaa ja siihen käytettävä lääke rasittaa maksaa. UUsia lääkkeitä tulossa, ei vielä myynnissä. Perustuvat siihen, että juominen ei tuota mielihyvää, joten juomisessa ole mitään älyä.
Niettä hommaa nyt ainakin ne unilääkkeet ja aloita se antabuskuuri, eikä pillerit pahaa tee, jos apua löytyy.
En muuten menisi puhumaan välttämättä harhoista, voivat olla väsyksissä, puoliunessa tulevia takaumia. Ite ainakin näen erittäin paljon painajaisia, kun katkon putkea. Nimenomaan tapahtuneista asioista. Sitten kun herää hiessä, ei tavallaan heti tajua olevansa hereilläkään. Eikä nukkuessaan nukuksissa. Se aiheuttaa pelkotiloja ja lisää masennusta.
Kun masis ja unihäiriöt, pelkotilat jne, ne pirullisimpia kun kuivattelee. Fyysiset oireet kestävät vain lyhyen aikaa.- juoppo täti
Olen kerran käyttänyt sntabusta.Ennen sen aloittamista piti käydä verikokeissa jotta maksa-arvot selvisi. Kahden viikon antabuskuurin jälkeen menin taas verikokeisiin. Maksa-arvot olivatkin nousseet entisestään. Jouduin lopettamaan antabuksen syönnin!
Harmitti vähän, antabus kuitenkin antoi hyvän tuen juomattomuuteen. Mutta antabus ei sovi kaikille. - noooo.
juoppo täti kirjoitti:
Olen kerran käyttänyt sntabusta.Ennen sen aloittamista piti käydä verikokeissa jotta maksa-arvot selvisi. Kahden viikon antabuskuurin jälkeen menin taas verikokeisiin. Maksa-arvot olivatkin nousseet entisestään. Jouduin lopettamaan antabuksen syönnin!
Harmitti vähän, antabus kuitenkin antoi hyvän tuen juomattomuuteen. Mutta antabus ei sovi kaikille.Antabus on jo menneen talven lumia. Hankkikaa resepti Selincroon, niin voi juoda kohtuudella, kuten muutkin.
- höpöä
Tässä toistellaan tyypillistä alkkisten myyttiä, jolla perustellaan juomisen jatkamista. Antabus ei rasita maksaa. Maksa-arvoja tarkkaillaan harvinaisen komplikaation varalta.
- pääarvot
höpöä kirjoitti:
Tässä toistellaan tyypillistä alkkisten myyttiä, jolla perustellaan juomisen jatkamista. Antabus ei rasita maksaa. Maksa-arvoja tarkkaillaan harvinaisen komplikaation varalta.
Miksi sitten A-klinikalla seurataan maksa-arvoja antabuksen käytön aikana? Jos arvot on kohdallaan silloin, kun alkaa käyttämään antabusta, niin miksi pitää ottaa aika-ajoin maksakokeita? Jos antabus ei vaikuta maksa-arvoihin yhtikäs mitään, miksi pitää edes maksakokeita ottaa?
Epäileeko A-klinikan hoitsut, että on juonut salaa viinaa, vaikka käy klinikalla hoitsun silmien alla nappaamassa poretablettinsa? - opettele lukemaan
pääarvot kirjoitti:
Miksi sitten A-klinikalla seurataan maksa-arvoja antabuksen käytön aikana? Jos arvot on kohdallaan silloin, kun alkaa käyttämään antabusta, niin miksi pitää ottaa aika-ajoin maksakokeita? Jos antabus ei vaikuta maksa-arvoihin yhtikäs mitään, miksi pitää edes maksakokeita ottaa?
Epäileeko A-klinikan hoitsut, että on juonut salaa viinaa, vaikka käy klinikalla hoitsun silmien alla nappaamassa poretablettinsa?Vastaus kerrottiin aiemmassa viestissä.
- Hohhoijakkatata
höpöä kirjoitti:
Tässä toistellaan tyypillistä alkkisten myyttiä, jolla perustellaan juomisen jatkamista. Antabus ei rasita maksaa. Maksa-arvoja tarkkaillaan harvinaisen komplikaation varalta.
Miksi trollaat, vaihteeksi palstalla asiallistakin asiaa.
Antabus on vaarallinen maksalle, siksi maksa-arvot tutkitaan ennen kuuria ja seurataan kuurin aikana. Jos arvot koholla kuuria ei voi määrätä, jos alkavat kohoamaan, kuuri keskeytettävä.
http://sic.fimea.fi/3_12/antabuksen_kayttoon_liittyy_vakavan_maksavaurion_vaara
- Hyvin menee kuitenki
Otan tarvittaessa Reviaa kyl toimii hyvin. Minulle tämä sopii paremmin kuin antabus tai AA jollekin toiselle varmaan ei sovi.
- -------
Minäkin olen kokeillut Reviaa. Ei auttanut ollenkaan. Koska rattoisa nousuhumala ei tullutkaan, joinkin enempi kuin yleensä. Huh mikä olo seuraavana päivänä. Terapiatkin oli yhtä tyhjänkanssa.
Helpommalla vähensin juomista ilman mitään tukiaineita! - maksaa mitä maksaa
------- kirjoitti:
Minäkin olen kokeillut Reviaa. Ei auttanut ollenkaan. Koska rattoisa nousuhumala ei tullutkaan, joinkin enempi kuin yleensä. Huh mikä olo seuraavana päivänä. Terapiatkin oli yhtä tyhjänkanssa.
Helpommalla vähensin juomista ilman mitään tukiaineita!Antabuksesta voi tulla harvinainen komblikaatio? Millainen komblikaatio se on, jos A-klinikkakin tarkkailee maksa-arvoja, mutta ei kerro lääkkeen vaarallisuudesta?
Terveyskeskus ei vaatinut mitään maksakokeita, kun pyysin antabusreseptiä kolmisen vuotta sitten. Sain reseptin ja noin kolmen kuukauden kuurin antabusta ja ohjeet lääkkeen käytöstä ja vaikutuksista.
Eikö terveyskeskuslääkäri tiedäkään harvinaisesta antabuskomblikaatiosta?
No, minä ukkeli selvisin tolpilleni ja olin juomatta vuoden. Kiitos vaan vaarallisen antabuksen. - kokeiltaa revaa
------- kirjoitti:
Minäkin olen kokeillut Reviaa. Ei auttanut ollenkaan. Koska rattoisa nousuhumala ei tullutkaan, joinkin enempi kuin yleensä. Huh mikä olo seuraavana päivänä. Terapiatkin oli yhtä tyhjänkanssa.
Helpommalla vähensin juomista ilman mitään tukiaineita!Minä olen kokeillut viime ajat revaa, ja hyvin toimii. Kolme kertaa päivässä tuoretta revaa ja ei edes viina käy mielessä.
- Aamulla pyydetty
kokeiltaa revaa kirjoitti:
Minä olen kokeillut viime ajat revaa, ja hyvin toimii. Kolme kertaa päivässä tuoretta revaa ja ei edes viina käy mielessä.
Mikä on TUORE reva? Miten todetaan revan tuoreus? Kolme kertaa vielä päivässä ja aina tuore reva? Olepa aikamoinen sälli... Ainakin teoriassa. Vai mitä?
- asiantuntija.
Ei Reviaa kannata ottaa, mieluummin Selincroa. Se on tehokkaampi lääke kuin Revia,ja vaikuttaa pidempään.
- pelimies opettaa
Aamulla pyydetty kirjoitti:
Mikä on TUORE reva? Miten todetaan revan tuoreus? Kolme kertaa vielä päivässä ja aina tuore reva? Olepa aikamoinen sälli... Ainakin teoriassa. Vai mitä?
Revan tuoreus:
alle 16 = raaka
16-25 = TUORE
25-35 = kypsä
35-45 = ylikypsä
45 = pilalla, kuivahtanut
- ohje on
Antabus voi räjäytää maksa viikossa, en suosittele.
- Anonyymi
Kuuluuko siitä ääni?
Kylmis
- feikin feikkikö..
Mä jouduin lopettamaan Antabuksen vatsakipujen takia.ja kannattaa todellakin noudattaa ehdotonta raittiutta.yhdelle isolle miehelle tuli sydänpysähdys jo pienestä alkomäärästä.sai elämälle jatkoajan ja jäi korkkikin kiinni 6v sitten.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2754699Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343040Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442877Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k342871Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?771816Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061664Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281521- 601429
- 951292
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2151190