Vapaana juoksentelevat kissat

Ongelmani on lähinnä kesäaikaan, kun mökkiläiset tuovat mukanaan kissansa viettämään kesää.

Toki ymmärrän sen, että kissatkin haluavat päästä kaupunkimiljööstä pois. Sitten kun tullaan maaseudulle kissalaumansa kanssa, ei ole enään mitään väliä miten katit juoksentelee ja kenen pihoissa tai hiekkalaatikoilla.

Kyseessä on useampia kissoja jotka temmeltävät muiden ihmisten pihoissa, paskoen, kaivaen kukkapenkkejä, raapien rakenteita, saalistaen maatilojen siipikarjaa ja metsien pieneläimiä.

Todennäköisten omistajien kanssa on asiasta keskusteltu ja katteja on toimitettu virallisempien tahojen hoiviin, mistä ne saa lunastaa maksua vastaan. Kaikesta huolimatta omistajat eivät tunnista ongelmaa, aivan käsittämätöntä.
Miksi ei yksi kissa riitä yhteen perheeseen, vaan niitä pitää olla useita? Kaiken lisäksi kesäkissa voidaan unohtaa luontoon talvea vasten.

Ongelma on jatkunut jo vuosia, eikä viranomaisten ohjeistuskaan tunnu tehoavan.
Naapurini kertoi hoitaneensa nämä villikissat metsästysoikeuden puitteissa ja sanoi, että voi vierailla tarvittaessa meidänkin tontilla.
Taitaa olla ainoa toimiva ratkaisu.
22151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Tosi huono, keksi parempi!

Äänestä

Irti yksinään liikkuvat kissat on hyvä ottaa kiinni,ja viedä eläinhoitolaan.Jos kissalla on omistaja,ja kissa on karannut, hän kyllä hakee kissansa kotiin hoitolasta.
Jos kissat ovat liian villejä kiinniotettavaksi,kannattaa lainata hoitolasta loukku,ja viedä kissa sitten loukkuineen päivineen hoitolaan.Näin saadaan kissat turvaan kylmältä talvelta,sairaudet hoidettua ,hoitotoimet tehtyä jne.
Ilman kiinniottoa,on vaikea tietää onko kissalla omistajaa ollut enää moneen vuoteen tai edes koskaan.Pannallinenkin kissa,voi olla karkuteillä.
Vastuullisen omistajan kissa ei kulje vieraissa nurkissa.
On kissan etu,että siitä huolehditaan.Jos ei omistaja viitsi,tai sitä ei ole.
Niin sitten muiden kissarakkaiden ihmisten on hyvä asiaan puuttua.
Suomen luontoon eivät vapaat kissat kuulu,ja " laki vaatii omistajaa huolehtimaan kissansa tarpeista,ja estämään sen karkaamisen".Kissaa ei saa suomessa "heitteille jättää",sen laki kieltää .

Äänestä
  • Jos kissat on liian villejä kiinni otettaviksi, ne ovat villiintyneitä ja niihin sovelletaan, mitä rauhoittamattomista eläimistä säädetään. Alueen omistajalla tai metsästysoikeuden haltijalla on oikeus lopettaa alueeltaan tapaamansa rauhoittamattomat eläimet.

    Ihan turhaa kuormittaa hoitoloita raahaamalla sinne villiintyneitä kissoja riesaksi, kun heitteille jätettyjä kotikissojakin on ihan liikaa.

    Äänestä

  • fwke+wpokp2e4op2weo9 kirjoitti:

    Jos kissat on liian villejä kiinni otettaviksi, ne ovat villiintyneitä ja niihin sovelletaan, mitä rauhoittamattomista eläimistä säädetään. Alueen omistajalla tai metsästysoikeuden haltijalla on oikeus lopettaa alueeltaan tapaamansa rauhoittamattomat eläimet.

    Ihan turhaa kuormittaa hoitoloita raahaamalla sinne villiintyneitä kissoja riesaksi, kun heitteille jätettyjä kotikissojakin on ihan liikaa.

    Öö...vähän vaikee kyllä erottaa noita toisistaan,naapuruston kissat juoksevat aina sata lasissa karkuun,eli vaikuttavat kovinkin vielleiltä.Palaavat kuitenkin aina hetkenpäästä takaisin pihallemme,kakkapuuhiinsa ...ei niitä mielestäni villeinä silloin voi kyllä lopettaa.Ovat joko hyljättyjä tai niitä heitteillejätettyjä,tahallisesti osa niistä päivittäin päästetään muiden nurkkiin.Eli kuulunevat kuitenkin hoitolaan kuljetettaviin...

    Äänestä

  • klonks kirjoitti:

    Eikä ole. Kyllä villiintyneen kissan tunnistaa tosi helposti.

    Loukulla kiinni vain, kyllä sen siinä näkee, onko kyseessä villiintynyt kissa vai ei.

    Ikävää, mutta todellisuudessa kissojaan heitteillä pitävien henkilöiden tapojen muuttamiseen ei juurikaan ole olemassa laillisia keinoja. He jatkavat toimintaansa aina siihen saakka, kun kissa (tavalla tai toisella) kuolee tai katoaa.

    .

    Äänestä

  • fwke+wpokp2e4op2weo9 kirjoitti:

    Jos kissat on liian villejä kiinni otettaviksi, ne ovat villiintyneitä ja niihin sovelletaan, mitä rauhoittamattomista eläimistä säädetään. Alueen omistajalla tai metsästysoikeuden haltijalla on oikeus lopettaa alueeltaan tapaamansa rauhoittamattomat eläimet.

    Ihan turhaa kuormittaa hoitoloita raahaamalla sinne villiintyneitä kissoja riesaksi, kun heitteille jätettyjä kotikissojakin on ihan liikaa.

    Kaikki kissat sopivat tuohon määritelmään. Jätin ylläpidolle, jälleen kerran, ilmoituksia asiattomista ja sadistisista loukutus/ kissantappoviesteistäsi.

    Olisiko aika kokeilla uutta lääkitystä jos on alkanut ahdistamaan noin kauheasti taas.

    Äänestä

  • 666 + 666 kirjoitti:

    Voivoi sinua vainoharhaista pikku rassua!

    Usko nyt jo lopulta, että kissojen heitteillä pitäminen on laitonta.

    Usko myös se, että kissoilla ei ole mitään asiaa vieraiden ihmisten pihoihin ilman lupaa.

    Jos häiriköi, pitää myös varautua siihen, että häiriköintiin reagoidaan.

    Äänestä

Tää on varmaan joku autisti, kun ymmärtää tuon tekstin koodin.
Metsästysoieutta ei ole toisen maalla, jollei sitä ole hankittu em.
vuokraamalla. Nuo metsästäjät, jotka toisen omistamalta
alueelta ammuskelevat jopa ihmisiä, vai onko niille annettu jo
oikeudet siihenkin.

Milloin kirjoittaa tälle palstalle tuo tuntematon laki, joka sanoo....

Äänestä
  • Niin,metsästäjäthän tunnetusti metsästävät vuokramailla,tai omilla maillaan.
    Ja metsästäjät saavat ,maanomistajan luvalla metsästää maanomistajan mailla.

    Äänestä

Lääkitys kuntoon, niin ei viattomat vapaana ulkoilevat kissat häiritse. Todellista haittaahan kissoista ei ole, vaan haitta syntyy yleensä kokijan pääkopan uumenissa.

Äänestä
  • Häiritsi tai ei, niin kenenkään kissoilla ei ole mitään asiaa vieraisiin pihoihin.

    Vikahan ei tosiaankaan ole kissojen, mutta niiden omistajiin vaikuttamiseen ei ole olemassa muita keinoja, kuin poistaa kiusantekoväline pelistä.

    :

    Äänestä

  • Tiesitkö,että kissa ulostaa kaksi kertaa päivässä,pissaa vähintään kolme.Mihin sinun ulkokissasi nämä tarpeensa tekevät?
    Jos kissa löytää sopivan paikan naapurin pihasta,se käy siellä sitten ikuisesti tarpaeillaan.Onhan se jo selkeä haitta,jos paikaksi valikoituu hiekkalaatikko,kukkapenkki,kasvimaa.Siis kuitenkin jonkun muun omistamaa aluetta.Huolehtikaa itse omista eläimistänne,siellä omalla maallanne tai asunnossanne.Itselle otettu,itse hoidettava.Jos ei kykene kissaansa itse valvomaan,ja katsomaan ettei muiden nurkkiin mene,ei pidä kissaa edes ottaa.

    Äänestä

  • Niin,eihän se kissan pihalla kuljeskelu mitään haittaakkaan,mutta kun ei kertaakaan käy siellä ilman paskomista,niin ne jätökset siinä haittaa.
    Varsinkin kun ovat aina sellaiselle toiminnalle sopimattomassa paikassa,naapurin pihassa....kannatankin kaikille kissoille fleksiä ja valjaita,ettei kissa pääse poistumaan omasta pihasta.
    Tai kissalle laitettavaksi vaippoja,niin omistaja vaihtaa sitten ne,kun kissa lopulta kotiin saapuu XD

    ps.Kissanpitoon pakollinen kortti,olis hyvä.Opetetaisiin ihmisille miten kissoja kuuluu hoitaa,ja valvoa etteivät karkaa omille teilleen.

    Äänestä

  • paskaruutat kirjoitti:

    Niin,eihän se kissan pihalla kuljeskelu mitään haittaakkaan,mutta kun ei kertaakaan käy siellä ilman paskomista,niin ne jätökset siinä haittaa.
    Varsinkin kun ovat aina sellaiselle toiminnalle sopimattomassa paikassa,naapurin pihassa....kannatankin kaikille kissoille fleksiä ja valjaita,ettei kissa pääse poistumaan omasta pihasta.
    Tai kissalle laitettavaksi vaippoja,niin omistaja vaihtaa sitten ne,kun kissa lopulta kotiin saapuu XD

    ps.Kissanpitoon pakollinen kortti,olis hyvä.Opetetaisiin ihmisille miten kissoja kuuluu hoitaa,ja valvoa etteivät karkaa omille teilleen.

    Kissan pito flexissä on laissa kielletty. Kissan kuuluu olla irrallaan.

    Äänestä

  • ei riesaksi muille kirjoitti:

    Tiesitkö,että kissa ulostaa kaksi kertaa päivässä,pissaa vähintään kolme.Mihin sinun ulkokissasi nämä tarpeensa tekevät?
    Jos kissa löytää sopivan paikan naapurin pihasta,se käy siellä sitten ikuisesti tarpaeillaan.Onhan se jo selkeä haitta,jos paikaksi valikoituu hiekkalaatikko,kukkapenkki,kasvimaa.Siis kuitenkin jonkun muun omistamaa aluetta.Huolehtikaa itse omista eläimistänne,siellä omalla maallanne tai asunnossanne.Itselle otettu,itse hoidettava.Jos ei kykene kissaansa itse valvomaan,ja katsomaan ettei muiden nurkkiin mene,ei pidä kissaa edes ottaa.

    Ei ulkokissan omistaja tiedä mitään kissan suolen toiminnasta,ei ole sitä touhua koskaan katsomassa naapurien pihalla.Eikä tosiaankaan kerää niitä kakkoja sieltä.
    Eli,eivät vastaa kysymyksiisi.Kun heillä ei ole asiasta omakohtaista kokemusta.
    Vapaus kissoille,muusta eivät väitä.Eivät kissastaankaan,uutta vaan tilalle jos vanha katoaa tai jää autojen alle ;(

    Äänestä

  • juristi7 kirjoitti:

    Kissan pito flexissä on laissa kielletty. Kissan kuuluu olla irrallaan.

    Tiesitkö juristi7,että myös kissan päästäminen omistajan oman pihapiirinsä ulkopuolelle,on "laissa kielletty".Etpä tainnut tietää.Lueppas asiasta (kissa laissa),voit oppia sieltä myös kissan pidosta ne kissan kannalta tärkeimmät asiat.

    Äänestä

Uskonhan mie.
Haulikko puhuu.
Laki luetaan.
Kissa naukuu.
Lehmä ammuu .
Hullu hoitoon.

Äänestä

Kissanomistaja on velvollinen korjaamaan vahingot, maksamaan kissansa syömän maatilan siipikarjan, HEH. Mitä maatilojen siipikarjaa muka pidetään ulkona suojaamattomana? Eikö kettu tai minkki jne. sitten vie niitä?

KISSAA EI TARVITSE PITÄÄ KYTKETTYNÄ, EDES TAAJAMASSA.
TOSI HUONO PROVO

Äänestä
  • Miksi yllytät täällä yhä toisia laittomaan toimintaan,jota juuri "kissojen heitteille jättö" on.
    Toivottavasti ylläpito puuttuu lopultakin toimintaasi.

    Äänestä

KIITOS !

ei jaksa näitä.

Äänestä

Hakeudu hoitoon pikinmiten ja pysy loppuelämäsi siellä, sinut on ilmeisesti unohdettu myös talvella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

eläintenyst kirjoitti:

Ongelmani on lähinnä kesäaikaan, kun mökkiläiset tuovat mukanaan kissansa viettämään kesää.

Toki ymmärrän sen, että kissatkin haluavat päästä kaupunkimiljööstä pois. Sitten kun tullaan maaseudulle kissalaumansa kanssa, ei ole enään mitään väliä miten katit juoksentelee ja kenen pihoissa tai hiekkalaatikoilla.

Kyseessä on useampia kissoja jotka temmeltävät muiden ihmisten pihoissa, paskoen, kaivaen kukkapenkkejä, raapien rakenteita, saalistaen maatilojen siipikarjaa ja metsien pieneläimiä.

Todennäköisten omistajien kanssa on asiasta keskusteltu ja katteja on toimitettu virallisempien tahojen hoiviin, mistä ne saa lunastaa maksua vastaan. Kaikesta huolimatta omistajat eivät tunnista ongelmaa, aivan käsittämätöntä.
Miksi ei yksi kissa riitä yhteen perheeseen, vaan niitä pitää olla useita? Kaiken lisäksi kesäkissa voidaan unohtaa luontoon talvea vasten.

Ongelma on jatkunut jo vuosia, eikä viranomaisten ohjeistuskaan tunnu tehoavan.
Naapurini kertoi hoitaneensa nämä villikissat metsästysoikeuden puitteissa ja sanoi, että voi vierailla tarvittaessa meidänkin tontilla.
Taitaa olla ainoa toimiva ratkaisu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu