Kalevalehden veropörssin sijalla 1258 löytyy yrittäjä, joka maksaa Kärsämäen kunnalle suurimmat verotulot.
Kärsämäen suurin veronmaksaja on Hallanperältä
55
1757
Vastaukset
- yrittäjä saviselkä
Tämä osoittaa sen, kuinka Kärsämäen elinkeinon alalla työskentelevät virkamiehet panostavat pienyrittäjiin. Näin kunta pystyy maksamaan heidän palkkansa.
- Huumorimiehiä?
ja tiedätkös mitä kärsämäen kunta teki sen asian eteen että em. kaltaisia yrityksiä tulisi lisää kärsämäelle?
-Mm. yrityksien luomiseen ja kehittämiseen tarkoitetuilla varoilla maksettiin kunnan alijäämät ja maksetaan vielä parin seuraavan vuoden alijäämät. Sitten kun nekin rahat on loppu laittavat reporahat menemään? - yrittäjä saviselkä
Kärsämäen kunta ja sen elinkeinon virkamiehet, seutukunta, mitä ne ovat tuoneet pienyrittäjälle täällä, ei yhtään mitään.
On prejektia projektin perään kunta osallistuu niihin vähintään 20 % :n osuudella. Mitä pysyvää on saatu aikaan, ei mitään - on työllistetty projektin ajaksi muutama henkilö Kärsämäen ulkopuolelta ja lopputulos on kahdeksan sivuinen loppuraportti. Rahat on käytetty ja prejekti on onnistunut hyvin.
Tämä keskustelun avauksen henkilö on toiminut aivan itse.
- vai tyhmä?
http://www.karsamaki.fi/sites/default/files/kuvat/tiedostot/etusivu/paatoksenteko_ja_asiakirjat/talousarvio_2013_talous_ja_toimintasuunnitelma_2014-2015.pdf
s.69) Kutsuvat sitä talouden tasapainottamiseksi kun otetaan rahat sieltä missä niitä eniten olisi kaivattu. - liiteri rahat
Vain pienet yritykset eli itsensä 1 -5 työntejää työllitävät yritykset pysyvät pystyssä. Tässä on Kärsämäen kunnan säilymisen ehto. Ei siinä tarvitse elinkeinoasiamiestä, kunnanjohtajaa tai seutuntajohtajaa. höpö, höpö----
- liiteri myynnissä
Eiköhän nimimerkki "yrittäjä saviselkä" ole taas yksi kepulainen kuntavaltuutettu joka ottaa kunnian siitä mikä ei hänelle kuulu? Kärsämäen kuntahan on kuuluisa juuri siitä, kuinka on onnistunut pitämään yritykset pois kärsämäestä. Tyhmimmät edustajat isoon ääneen huutaa kuinka kunnan tehtävä ei ole työpaikkojen luominen.
Kyllä se kiitos kuuluu näille yrittäjille joiden ansiosta kunta yleensä voi maksaa esim. elinkeinoasiamiehen palkan (jos sen yleensä maksaa kunta?). Kärsämäellä ole kuin muutama yrittäjä ja muutama rohkea maanviljelijä jotka uskaltavat panostaa mm. uusiin navetoihin jne. Siinä kunnalla ole mitään osuutta asiassa. Kuullun perusteella tapauskohtaisesti jopa päinvastoin.
Kärsämäen kuntaa ei pelasta em. muutamat yrittäjät. Ne jotka ei perustaneet yritystä muuttivat töiden perässä kärsämäestä pois.
- Viisaammat saa jatka
En tiedä mistä elinkeinojen kehittämisrahaston varat oli saatu tai otettu mutta olisivat mieluummin ottaneet muutaman miljoonan reporahoista. Kärsämäki on konkurssissa koska ei ole töitä eikä tilanne muutu ainakaan paremmaksi jos varat otetaan sieltä, missä niitä eniten olisi tarvittu tilanteen korjaamiseksi. Ne rahat olisi pitänyt käyttää työpaikkojen luomiseen mihin ne oli tarkoitettu, ei alijäämien maksamiseen. Nyt ei ole "vaaraa" olemassa että kärsämäkeen syntyisi työpaikkoja ja sitä kautta veromarkkoja joilla kärsämäen talous olisi saatu terveelle pohjalle.
"Tämä osoittaa sen, kuinka Kärsämäen elinkeinon alalla työskentelevät virkamiehet panostavat pienyrittäjiin. Näin kunta pystyy maksamaan heidän palkkansa."
Edellisen perusteella kunta ei panosta mm. pienyrittäjiin vaan päinvastoin.
http://www.karsamaki.fi/sites/default/files/kuvat/tiedostot/etusivu/paatoksenteko_ja_asiakirjat/elinkeinostrategia.pdf
Hienoja tavoitteita mm. elinkeinojen kehittämiseksi mutta lopputulos? Elinkeinojen kehittämisrahasto meni alijäämien maksamiseen.
Muutenkin leikkaukset ja "korjausliikkeet" ovat nappikauppaa sen rinnalla että todellisuudessa kärsämäki on vielä toistaiseksi pystyssä vain ja ainoastaan elinkeinojen kehittämisrahaston miljoonilla. Ja mikä hulluinta, nostivat vielä verojakin eikä sekään riitä. Hienosti menee.. - ei ole reikiä napiss
Onhan se jännä nähdä miten monta miljoonaa vielä menee siihen riemuun että kepuilla on kärsämäessä valta jonka tietävät menevän joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin?
Sen jälkeen syyttävät hallitusta kärsämäen alasajosta heh heh. Riippuen toki siitä, tuleeko liitokset seuraavan vai nykyisen hallituksen aikana? Jos nykyisen aikana syypää on hallitus(katainen) mutta jos seuraavan aikana, kyseessä on uhrautuminen tms. yhteisenhyvän takia joten hallitusta(kepu) tulee jopa kiittää.
Keskustapuolueella on yksi tärkeä rooli ja se on viihdyttäjän rooli.- Kuntaelättinä kunta.
Huutolaisia ollaan jo. Kärsäkeput miettii miten pääsisivät reporahoilla kustantamaan lisävuosia kepuhallinnolle kun pitäisi miettiä millä keinoin päästään edes liitoksiin?
Reporahoilla pitäisi maksella velkoja että voisimimme mennä edes pystyssä päin liitoksiin. Kärsämäen velkoja kukaan ala liitoksissa maksamaan. Sankaritekoja ollaan tekemässä kun omaa asemaa ylläpidetään kunnan omaisuudella tilanteessa missä ollaan niin kusessa ettei kunta kelpaa edes liitoksiin. - huonoa viihdettä.
Yli kolme miljoonaa menee pelkästään elinkeinorahaston varoja tämän valtuustokauden aikana ja siihen verot ja leikkaukset yms. vielä päälle . Sen jälkeen ollaan tilanteessa että ne miljoonat meni ja jos senkin jälkeen aikovat vielä leikkiä kuntahallintoa pitää ottaa jo reporahoista. Leikkauslistoillakaan ole oikein merkitystä kuin lähinnä eleenä että ollaan tekevinään jotain. Riippuen miten kauan leikkivät kuntaisiä lakkauttavat tod.näk. vielä muiden puolesta mm. loputkin sivukoulut säästötalkoissaan tunnustamatta tilannetta missä ollaan.
FLANKKILA ja AULIS ainoat jotka ovat ääneen sanoneet ettei kuntahallinnon toiminnassa ole mitään järkeä. Iso raskas käsi on laskeutumassa valt.puh.johtajan harteille. Lähteekö ajamaan kepujen vai kuntalaisten etuja? Eipä silti, sama kumman liikkeen tekee lopputulos on sama. - future
Kuntaelättinä kunta. kirjoitti:
Huutolaisia ollaan jo. Kärsäkeput miettii miten pääsisivät reporahoilla kustantamaan lisävuosia kepuhallinnolle kun pitäisi miettiä millä keinoin päästään edes liitoksiin?
Reporahoilla pitäisi maksella velkoja että voisimimme mennä edes pystyssä päin liitoksiin. Kärsämäen velkoja kukaan ala liitoksissa maksamaan. Sankaritekoja ollaan tekemässä kun omaa asemaa ylläpidetään kunnan omaisuudella tilanteessa missä ollaan niin kusessa ettei kunta kelpaa edes liitoksiin.Antaa kepujen pelata peliään. Montako vuotta ovat jo pelotelleet miten palvelut ja reporahat menee jos liitytään? Ei mene monta vuotta nykymenolla kun ne palvelut ja reporahat vie kärsämäen keput.
- tyhjännyhjäys
huonoa viihdettä. kirjoitti:
Yli kolme miljoonaa menee pelkästään elinkeinorahaston varoja tämän valtuustokauden aikana ja siihen verot ja leikkaukset yms. vielä päälle . Sen jälkeen ollaan tilanteessa että ne miljoonat meni ja jos senkin jälkeen aikovat vielä leikkiä kuntahallintoa pitää ottaa jo reporahoista. Leikkauslistoillakaan ole oikein merkitystä kuin lähinnä eleenä että ollaan tekevinään jotain. Riippuen miten kauan leikkivät kuntaisiä lakkauttavat tod.näk. vielä muiden puolesta mm. loputkin sivukoulut säästötalkoissaan tunnustamatta tilannetta missä ollaan.
FLANKKILA ja AULIS ainoat jotka ovat ääneen sanoneet ettei kuntahallinnon toiminnassa ole mitään järkeä. Iso raskas käsi on laskeutumassa valt.puh.johtajan harteille. Lähteekö ajamaan kepujen vai kuntalaisten etuja? Eipä silti, sama kumman liikkeen tekee lopputulos on sama.ajakaa kuntahallinto alas jame renkää sitte vinkumaan palveliujen puutteesta. minne menette?
- x 6
huonoa viihdettä. kirjoitti:
Yli kolme miljoonaa menee pelkästään elinkeinorahaston varoja tämän valtuustokauden aikana ja siihen verot ja leikkaukset yms. vielä päälle . Sen jälkeen ollaan tilanteessa että ne miljoonat meni ja jos senkin jälkeen aikovat vielä leikkiä kuntahallintoa pitää ottaa jo reporahoista. Leikkauslistoillakaan ole oikein merkitystä kuin lähinnä eleenä että ollaan tekevinään jotain. Riippuen miten kauan leikkivät kuntaisiä lakkauttavat tod.näk. vielä muiden puolesta mm. loputkin sivukoulut säästötalkoissaan tunnustamatta tilannetta missä ollaan.
FLANKKILA ja AULIS ainoat jotka ovat ääneen sanoneet ettei kuntahallinnon toiminnassa ole mitään järkeä. Iso raskas käsi on laskeutumassa valt.puh.johtajan harteille. Lähteekö ajamaan kepujen vai kuntalaisten etuja? Eipä silti, sama kumman liikkeen tekee lopputulos on sama.Onneksi valuuttana on euro, ei kuulosta summat niin hirveiltä kuin markoissa.
- ei onnistu
Kuntaelättinä kunta. kirjoitti:
Huutolaisia ollaan jo. Kärsäkeput miettii miten pääsisivät reporahoilla kustantamaan lisävuosia kepuhallinnolle kun pitäisi miettiä millä keinoin päästään edes liitoksiin?
Reporahoilla pitäisi maksella velkoja että voisimimme mennä edes pystyssä päin liitoksiin. Kärsämäen velkoja kukaan ala liitoksissa maksamaan. Sankaritekoja ollaan tekemässä kun omaa asemaa ylläpidetään kunnan omaisuudella tilanteessa missä ollaan niin kusessa ettei kunta kelpaa edes liitoksiin.Ei riitä reporahat velkoihin että se siitä.
- a siasta kolmanteen
Miten sen lujabetonin kanssa kävi? Kumpi kunta antoi paremman tarjouksen, Haapajärvi vai Kärsikäämäki?
- Pesonen,,,
Ei lujabetonia Kärsämäkeen. Kärsämäessä on hyvä elää kuten missä tahansa,
jossa ei ole teollisuutta. Puhtautta ja luonnonrauhaa, - ne ovat ensimmäinen ehto laadukkaalle asumiselle. Joka työpaikkoja halajaa, niin menkööt sitä muualta etsimään. - verot pitkospuita
Syntyyhän Kärsämäelle vauvoja, kuten voimme lukea Selännelehdestä, peräti kaksosia. Valtion vaksaa kunnalle merkittävän summan "valtionapuna". Se on kunnalle tuloa aivankuin yrittäjien maksamat verot sivukylillä, jonne kunta ei mitään panosta.
- veronmaksajaonmaksaj
Jos joku kuvittelee noista syntyneistä kaksosista tuloja Kärsämäkeen tulevan, niin en suosittele ainakaan yrittäjäksi ryhtyvän.
- Ei pelkoa?
Hiukan epäilyttää tuleeko romaanien jälkeläisistä (kaksoset) yrittäjiä?
- konsertti
Todella täytyy ihailla Hallanperän yrittäjää, jaksaa pyöriä useamman yrityksen hallitukessa ja osallistuu vapaaehtoiseen työhön menestyksekkäästi. Paanukirkon toiminta ja serakuntatyö.
- Arviiti,
No mitä tällä paanukirkon toiminnalla saavutetaan ja seurakuntatyöllä? Ei yhtään
mittää. - Veronmaksaja,,
Ja mitä sillä tonttuilulla saavutetaan? Ei senkään vertaa.
- Pyrrönen12
Kyllä niistä kulttuurirahoista kuulus osa mullekki. Ostin virosta niitä venäläisiä piippalakkeja ja oon antanu kavereille 50 vuotislahjoiksi.
Loppuillasta on syntynyt kulttuuria lakit päässä palijo runsaammin kun mitä näijen kukkahattutätien teeilloissa. Eli niin kun tasapuolisuutta. Ettei kaikki rahat menisi kepukkaämmien persseesseen. - Manimania
Apteekkarihan se yleensä on pienten kuntien äyrikuningas/kuningatar!
- pA teekkari
kärsämäen apteekkari maksaa veronsa ihan muualle kuin kärsimysmäkeen. Olkaa hyvillään jokaisesta yrittäjästä joka kärsämäestä vielä löytyy. Maanviljelijöiden lisäksi pitävät kärsämäkeä edes jotenkuten pystyssä veromarkkojen turvin. Poislukien ns. näennäisviljelijät jotka elää eu-tuilla rakennetta lähinnä rasittaen ei sitä vahvistaen. Kunnalla ole kuin tyhjä halli tien varressa saavutuksista muistuttamassa.
- Näkemystä on
Nolon, poloisen näköinen olisi "risteys, ileman Kyllösen koneita ja "Kunta- kilomeetri-Haallia, kyllä näkee, että on yrittämisen makua ja loistoa, vierasväelle ihmettä, kummavain, ettei Kainuulaiset ja Savonsukuiset ole ympyräjakajaa halki ajaneet!
- Näkeemustaa
Oletko kiinnittänyt huomiota siihen, että kunnan omistamat hallit ovat tyhjiä ja hallit joissa on toimintaa ovat yksityisten?
- Muualta muuttanut
Jos tässä kunnassa joku pärjää niin olkaa tyytyväisiä. Tämähän kunta tuntuu kuolevan pystyyn riippumatta siitä mitä puoluetta kannatat. Meiltä lähtee yritykst ja työpaikat kun ei oman kunnan asukkaat osta paikallisilta palveluntarjoajilta. Pian tämäkin kunta on osa jotain yhtymää tms. Poliittiset kannat hiiteen ja tukemaan oman kunnan yrittäjiä.
- Muualle muuttanut
Ei tunnu kuolevan vaan kuolee eikä sitä muuta yrittäjien tukeminen. Poliittiset kannat eli puoluepolitiikan ajaminen kuntapolitiikan sijaan on kuntapolitiikan suurin epäkohta.
- Muualta muuanne
Muualle muuttanut kirjoitti:
Ei tunnu kuolevan vaan kuolee eikä sitä muuta yrittäjien tukeminen. Poliittiset kannat eli puoluepolitiikan ajaminen kuntapolitiikan sijaan on kuntapolitiikan suurin epäkohta.
Ehkä niin ettei paikallisten yrittäjien tukeminen tai sitten kannattaa. Mutta puoluettein älytön vääntö keskenään ei auta ainakaan.
- en jalkaani laske Km
Niin! sellaista sakkia on pro Kärsämäki vieraita kohtaan, aivan sama, onko vieras urakoitsija tai yksityishenkilö niin se on k-mäkisille kyttäyskohde pahan-akselilla ja ensimmäisestä "Lipassa käynnistä holtiton juoppo, verronkin jos on työllinen ja vieraaseen kuntaan veronmaksajan niin ulkolainen on jo rapajuoppo!
K-mäkiset on jo 40 vuotta hakeneet miljoonia Pyhännän kuntakonsernin tarjoamista pk-yrityksen työpaikoista, niin kiitokseksi on häpyä vielä paskaa suoltaa ruokkijoistaan!
- Yrjänä,
Ne kaivinkoneet vie kunnan imagon lopullisesti. Lieneekö kaavan mukaan sallitulla paikallakaan.
- miksi näin 12
Mitä imagoa kunnalla on? Vahditaan puoluekantaa, mustilaisa ym.ym. Täällä ei pärjää enää edes R-Kioski. Miksi ei täällä vois tehdä mtn uutta ilman puoluieita ym.
- juntti-imago
miksi näin 12 kirjoitti:
Mitä imagoa kunnalla on? Vahditaan puoluekantaa, mustilaisa ym.ym. Täällä ei pärjää enää edes R-Kioski. Miksi ei täällä vois tehdä mtn uutta ilman puoluieita ym.
Kärsämäellä koskaan ollut mitään muuta imagoa kuin mielivaltainen kepuvalta joka on alistanut vääräuskoiset tahtoonsa pilkan saattamana. Joka laillisesti tai laittomasti. Edelliseen on aina liittynyt myös se, ettei kärsämäkeen ole koskaan päästetty tänne kuulumattomia ulkopuolisia ihmisiä jne. kepujen toimesta. Helpon elämän haluavat ottavat suosiolla kepuviirin kirjahyllyynsä todisteeksi uskoon tulemisesta. Edelleen esimerkkinä, siitä vaan laskemaan kuntavirat joilla ei ole keskustapuolueen jäsenkorttia taskussa?
Onkohan nykyinen valtuusto ensimmäinen missä ei hyvävelijärjestö ole vielä jäänyt kiinni aseman väärinkäytöksistä? Ainakin viimekaudella myytiin hyvävelijärjestön sisällä kunnan maita kepuilta kepuille ilman kilpailuttamisia jne. Viimekaudella meni muutenkin kepuilla niin lujaa että nyt on pitänyt yrittää pitää matalempaa profiilia
Ei ole ainoa kunta jossa eläminen olisi huomattavasti helpompaa ilman puoluepoliittisiin valta-asemiin perustuvaa kuntahallintoa. Valtava määrä aikaa ja energiaa käytetään vihollispuolueen näålvimiseen ja asiat jää tasolle missä nyt ollaan, kusessa. Laki pitäisi laatia jonka perusteella kuntatasolla kiellettäisiin puolueet ja jätettäisiin se sirkus eduskuntaan. Kärsämäelle esimerkiksi on tullut ihan liian kalliiksi keskustapuolueen etujen ajaminen kuntalaisten vastaavien sijaan. - 1positiivinen asia(x
miksi näin 12 kirjoitti:
Mitä imagoa kunnalla on? Vahditaan puoluekantaa, mustilaisa ym.ym. Täällä ei pärjää enää edes R-Kioski. Miksi ei täällä vois tehdä mtn uutta ilman puoluieita ym.
Tahtoo se Kärsämäen imago olla siinä kun pyhäjokiseudun toimittajat nälvii sivuillaan kunnanjohtoa. Mistään muusta Kärsämäkeä ei enää tunneta kuin ei niin positiivisista lehtijutuista.
(x) Kulttuuripuolen tädeille terveiset imagon korjaamisesta. Ainoat positiiviset jutut kärsämäestä ovat aina olleet näiden kulttuuri-ihmisten aikaansaannoksia. - hui hai
1positiivinen asia(x kirjoitti:
Tahtoo se Kärsämäen imago olla siinä kun pyhäjokiseudun toimittajat nälvii sivuillaan kunnanjohtoa. Mistään muusta Kärsämäkeä ei enää tunneta kuin ei niin positiivisista lehtijutuista.
(x) Kulttuuripuolen tädeille terveiset imagon korjaamisesta. Ainoat positiiviset jutut kärsämäestä ovat aina olleet näiden kulttuuri-ihmisten aikaansaannoksia.Kultuuri antaa henkistävoimaa, kuten rauhanuhdistuskin. Tuloja tästä henkisestä voimarasta kunnalle ei tule.
Menoina voidaan laskea käyttöasteeltaan valtava rakennusmassa, jonka kunta joko suoraan tai välillisesti ylläpitää.
Työllistävä vaikutus on projektihenkilöstön palkan verotulot, jos he ovat kärsämäkisiä.
- Yrjänä,
Kerropa hyvä veli yksikin kulttuuripuolen aikaansaannos. Kouhotettu on lehtien palstoilla, mutta missä ovat aikaansaannokset? Kuntaan pitäisi palkata asiantuntija vetämään kulttuuritointa. Sellainen henkilö joka pystyisi pitemmän päälle kohottamaan kunnan imagoa.
- Välikylänen
Kertohan ne lehessä, että voi ostaa semmosen messinkisen lätkän johon on oma nimi kaiverrettu ja se laitetaan jakkaraan sinne kepukkaämmän perseen alle.
Se lienee sitä mieltä ylentävää kulttuuria, jonka avulla kunnan imago nousee. - hyväveli kertoo
no esim. nämä tarinaniskijät, kyläkirjojen kirjoittajat jne, paanulinna ja sen eri tapahtumat ja toivottavasti myös tulevat pappilan tapahtumat, lasten maatalousnäyttelyt, ulkomaaneläjät katukuvan koristelussa jne jne. Pelkkää psoitiivista imagon kohottamista verrattuna kuntajohdon toimiin verrattuna. Oli siinä ja siinä että päästiin pälkähästä ettei koko kuntajohto joutunut käräjille ja sitä kautta TAAS negatiivisessa sävyssä kärsämäen julkisuuskuvaa eli imagoa alasajamaan. Tai siis keskustan edustajat kuntajohdossa-
Viitaten edelliseen, tarkoitit varmaan että kunnanjohtoon pitäisi palkata asiantuntija nostamaan kunta suosta? - Arviitti,,
hyväveli kertoo kirjoitti:
no esim. nämä tarinaniskijät, kyläkirjojen kirjoittajat jne, paanulinna ja sen eri tapahtumat ja toivottavasti myös tulevat pappilan tapahtumat, lasten maatalousnäyttelyt, ulkomaaneläjät katukuvan koristelussa jne jne. Pelkkää psoitiivista imagon kohottamista verrattuna kuntajohdon toimiin verrattuna. Oli siinä ja siinä että päästiin pälkähästä ettei koko kuntajohto joutunut käräjille ja sitä kautta TAAS negatiivisessa sävyssä kärsämäen julkisuuskuvaa eli imagoa alasajamaan. Tai siis keskustan edustajat kuntajohdossa-
Viitaten edelliseen, tarkoitit varmaan että kunnanjohtoon pitäisi palkata asiantuntija nostamaan kunta suosta?Mitä noista on käteen jäänyt kyläkirjoja lukuunottamatta? Neki tuputettu täyteen kepu-ropakantaa.
- Pyrrönen
hyväveli kertoo kirjoitti:
no esim. nämä tarinaniskijät, kyläkirjojen kirjoittajat jne, paanulinna ja sen eri tapahtumat ja toivottavasti myös tulevat pappilan tapahtumat, lasten maatalousnäyttelyt, ulkomaaneläjät katukuvan koristelussa jne jne. Pelkkää psoitiivista imagon kohottamista verrattuna kuntajohdon toimiin verrattuna. Oli siinä ja siinä että päästiin pälkähästä ettei koko kuntajohto joutunut käräjille ja sitä kautta TAAS negatiivisessa sävyssä kärsämäen julkisuuskuvaa eli imagoa alasajamaan. Tai siis keskustan edustajat kuntajohdossa-
Viitaten edelliseen, tarkoitit varmaan että kunnanjohtoon pitäisi palkata asiantuntija nostamaan kunta suosta?Oli tosiaan harmi, ettei saatu sitä Jönssiä paikkakunnalle. Tästä junttikulttuurista eroon pääseminen vaatisi tosiaan oikean ihmisen kääntämään suuntaa. Esimerkiksi nuo lasten maatalousnäyttelyt ovat omiaan viemään kunnan imagoa alaspäin.
- se niin yxinkert.ole
ois niitä uusia yrittäjiäkin tullu mutta kun pankit ei vallitsevassa taloustilanteessa uskalla lähteä rahoittamaan uusia konkurssipesiä. Joko se unohtui miten monta eri alan koneyrittäjää konkkasi kärsämäellä viime vuosien aikana? Vesikesiä ja uudet koneet seisoi pellon laidalla siihen asti kun myyjä haki ne pois kun ei tullut lainalyhennyksiä koneista koska ei koneilla päästy urakoimaan. Metsäkalustossa samaa tarinaa. Metsäpohjat ei kestäneet koneita leutojen talvien takia ja sama lopputulos. Moniko takaaja meni esim. hakekoneen kaaduttua? Se niin helppoa maailmanparannusta ole perustaa yritys. Tahdo onnistua kuin murto-osa ja loput hommaa itselleen velat loppuiäkseen. Vielä vanhempana asiana halvat ulkomaan lainat edelleen mm. koneyrittäjille ja hupsista, halvat lainat muuttuikin ihan joksikin muuksi ja siinä meni paitsi yrittäjiä nurin myös takaajia.
- Arviitti,
Hävetti Kärsämäkisten puolesta sillon kun tuo juttu messinkilaatasta oli lehessä.
- Aperatiivi Arviiti?
seurakunnan tekemisillä (pappilan myynti) ole mitään tekoa kärsämäen imagon kanssa. Tai oli itseasiassa. Lehdessä oli juttu ettei kirkollisveroa nosteta kiitos pappilan myynnistä saatujen rahojen. Mitä teki kuntajohto? Nosti veroja.
Mikä muu sinua hävettää kuin se, että joka kerta kun aukaiset suusi saatat nolaat vain itsesi?- Arviitti,
Totta kai, totta kai pappila piti rahan puutteessa myydä. Ostamisesta tässä on ollut puhetta ja se ei tuonut Kärsä-kulttuuriin lisäarvoa eikä imagon kohoamista.
Vai vielä messinkilaatta perseen alle. Oliskohan Jönssi hoksannu nuin ylevän kulttuuriteon?
- Muualta muuttanut ja
Miksi tämän Kärsämäki osuuden kaikki jutut menee aina politiikkaan. Ihmisillä on äänet millä äänestää samoten kun jalat. Minä haluaisin laadukkaita palveluja tälle kylälle. Tuo uusi S-market on sentään jotain sinnepäin. Emmekö voisi tukea omaa kuntaa vaikka hieman naurettavien yritysten kautta ihan sen takia, että kunta säilyisi emmekä olisi osa jotain unionia.
- Nimim erkki
paikkajakoja tarkastellessa äänimäärillä ei ole oikein merkitystä ja jaloillaan äänesti ihan liian moni mutta ei voi syyttää. SItkeimmät odotti parannusta parikin vuotta ennen kuin huomasivat ettei laiva nouse vaan uppoaa syvemmälle. Muuttivat sinne missä on töitä ja sitä kautta edellytykset elämiseen ja elämän rakentamiseen.
Aikuisten oikeasti jos haaveilut jätetään kuntajohdolle kohta ei ole palveluja edes liitoksista huolimatta jos sama meno jatkuu.
Yrityksistä joiden avulla voisi nykytilannetta kehittää meni hiukan vaikeaksi kun kuntajohto pisti elinkeinojen kehittämisrahaston alijäämiin. Yrityksien luominen meni aika oleellisesti aikaisempaa vaikemmaksi. Mene kertomaan elinkeinoasiamiehelle vaikka niistä hulluista yritysideoista niin elinkeinoasiamies sanoo hieno homma mutta hae apua alkuun jostain muualta.
Siinä missä sinä haluat laadukkaita palveluja minä olen tyytyväinen palveluihin jos niitä edes saa. Kunnia uudesta S-marketista menee ihan muualle kuin kuntaan. Kunnalla ole kuin tyhjiä seiniä ja lisää sellaisia ovat kaavailemassa.
- Tulisi pian
Uskooko joku vielä tosissaan, etteikö pakkoliitoksia tulisi?
- e i
siihen ole uskoneet edes ne, jotka niitä liitoksia pelkää. Siinä mistään uskon asioista ole kyse vaan matematiikasta.
Ei tarvitse kohta pakottaa vaan kuntaisät sitä jopa vaatii.
- Ei täältä ja miksi
Eli tämä kunta on loppuunkuollut lman politiikkaa tai mtn muutakaan. Emme saa mtn hyvää aikaan ja kuulumme kohta Ouluun tai vähintäin Ylivieskaan.
- Välivieskanen
Eiku tämä kunta on loppuunkuollut politiikan takia. Pitäs jakaa kärsämäen puoluesotureille eriväriset hihamerkit ja pyssyt niin ei tarvis tapella sen jälkeen kun jompi kumpi osapuoli lahtais vihulaiset.
- väliliha
Ei auta. Sen jälkeen aletaan ampumaan omia kun viholliset on lahdattu. Vainoharhoista kärsii moni k
- sarvesta härkää
Yrittäjiä oli ne sitten maataous-, tai muun toimialan yrittäjiä heitä tulee kannustaa. He oovat merkittäviä työllistäjiä joko suoraan tai välillisesti, tästä kunta saa verotuloja. Jos verotulot kunta käyttäisi kustannustehokkaasti poistamalla tuottamattomat rönsyt, talous olisi kunnossa.
Ne ketkä vikisee, ettei Kärsämäellä ole työpaikkoja, rupea yrittäjäksi. - Arviitti
Se on se Kärsämäen yrittäminen sitä kun toinen köyhä yrittää saaha toiselta köyhältä eurot pois.
- syke......
Ollaan me yrittäjäystävällinen kunta. On sellainen himmeli opastus yrittäjille, että liiterirahat tulee käytettyä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?465911Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki583426- 1862749
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t122634mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k132299- 312218
törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/181997- 181755
- 1481389
Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu2791296