varmasti ihan jokaisella vanhoillislestadiolaisella tänä päivänä. Mutta itsehän ovat lukuisat harhaoppinsa keksineet. Samoin itse pitävät yllä lukuisia ihmiselämälle vieraita, ahdistavia ja täysin tarpeettomia ns. isien perinnäissääntöjä.
Eli omassa liemessään uivat vanhoillislestadiolaiset.
Eli omassa liemessään uivat vanhoillislestadiolaiset.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jeesuksen seuraaminen on ristin kantamista. Ja tämä harhaoppiväite on yhtä säälittävää kuin hyttysen vikinä.
tähän ranskalaisilla viivoilla:
- ei suotta puhuta yhdestä lammashuoneesta
- yksi ruumis, ja jäsenet siinä
- Jeesus ovi, ei kukaan tule lammashuoneeseen muutoin (vrt. ryöväri)
- syntien anteeksiannon tehtävän Jeesus jätti
- Jeesus siellä missä kaksi tai kolme kokoontuu Hänen nimeensä
- tärkeä meitä ja Herraa lähteä seuraamaan
- autuas hengellisesti köyhä
- usko on hullutus tälle maailmalle
- sielunvihollinen yrittää eksyttää
- lopunajalla lähetetään sankka eksytyksen henki
- ei saa uskoa niitä, jotka sanovat täällä ja täällä on Herra, henget pitää koetella
- Jumala ei puhuttele iänkaikkisesti, sillä ihminen on vain liha
- Jumalan valtakunta ei ole ruoka ja juoma
- Sana on voimakas, eikä pitkiä puheita ja ihmistekoja tarvita armon saamiseen, se ei ole pitkissä puheissa
- Jumala avaa, ellei Jumala avaa, ei sitä pysty yksikään ihminen avaamaan
- Sana on niiltä peitetty, jotka kadotetaan
- usko on Jumalan lahja
- lapset ovat Jumalan lahja
- lasten ja lastenmielisten on taivasten valtakunta
ja sitten suoria lainauksia Raamatusta:
18. Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.
19. Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he
olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme.
1 Johanneksen kirje 2
"Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, kuuntelee meitä, mutta joka ei ole Jumalasta, se ei meitä kuuntele. Tästä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen." 1 Joh. 4:6
niin mitähän ajattelit näillä ilmaan heitetyillä sloganeilla meille kertoa?
jospa niistä muistuisi mieleen asioita, ja ei aina jaksa kirjoittaa mitään pitkästi.
ole vähän tylsää kirjoittaa palstalle pitkästi sanomatta mitään?