Kerronpa tässä ajankulukseni oman elämän tilanteeni. Joskus minulla oli kavereita ja ehkä vähän välitinkin ulkonäöstäni. en tiedä, mistä se alkoi, kun en enää halua välittää ulkonäöstäni. Minun ympärillä olevat ihmiset ovat paljon kauniimpia kuin minä, he ovat laihoja ja rakastavat itseäni. Kaikki se saa minut näyttämään hirvittävältä ja alan suremaan. Olen niin hirveän ruma. en jaksa enää välittää miltä näytän. Kaikki vaan sanoo että "meikkaamalla saa ihmeitä aikaan." ei minua meikkaamalla kauniiksi saa ja mitä väliä sillä enää on? ei minuun kukaan rakastu ja en kelpaa ilman meikkiä. Millään ei ole mitään väliä. Kyllä minä rakastan viettää aikaa sukulaisteni kanssa ja olen toisinaan hirveän onnellinen. Kuitenkin tuo ulkonäköjuttu saa minut matalaksi. ehkä minun pitää muuttaa jonnekkin kauas, kauas korpeen ja elää yksin siellä. ei tarvitse kadehtia muita ihmisiä, kun en näe muita, saan tehdä mitä huvittaa, eikä tarvitse häetä kun kukaan ei minuanäe. En toisaalta halua erota tuttavistani, mutta toisaalta haluan lähteä pois. Haluaisin että ilisi kaksi maailmaa, se, jossa ovat tuttavat ja se jossa olen vain minä. Jos minulla ei olisi tuttavia, olisin varmasti lähtenyt. Se ona ainoa syy. en halua erota heistä. On tämäkin elämä niin hankalaa. Ehkä olisi parempi, etten olisi syntynyt niin ei tarvitsisi miettiä näitä asioita..
Olen ruma
NeitiM
6153
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tunnen joskus aivan samoin. Meikillä en minäkään saa ihmeitä aikaan. Jopa identtinen siskoni on minua niin paljon kauniimpi. Ja tunnen itseni jatkuvasti läskiksi. Käy kampaamossa, hieronnassa, lenkillä. Se saa olosi paljon paremmaksi. Uusi hiustyyli piristää kummasti. Ja, unohda kokoaikainen tuijottaminen peilistä ja yritä vain hyväksyä itsesi. Aina kun katson peiliin, totean että olen tosi kaunis, enkä ole vain ennen pystynyt näkemään sitä. Pystyn nykyään katsomaan itseäni kauniimpana peilistä, vaikka se kuullostaakin vähän itserakkaalta.
Itsensä rakastaminen on ensimmäinen askel toisten rakastamiseen. Tsemppiä! :)
Ei ole aikaa käydä lenkillä. En tosin näe mitään ysytä, miksi kävisin lenkillä? Miksi minun pitäisi yrittää olla kaunis? Huoh, en jaksa. :-(
Minua ainakin piristää suuresti rennot kävelylenkit aina välillä. Yritä jaksaa ):
Niin, kai se piristäisi, ehkä sen pienen hetken, ennen kuin tapaan muita ihmisiä. Vaikka kyllä minä olen pirteä yleensä mutta kaverit saa minut matalaksi. En tiedä miksi minusta on tullut tällainen. Pitää varmaan hylätä kaikki kaverit ja olla vain sukulaisten kanssa. :-/
Suurin osa ihmisistä on ihan tavallisen näköisiä. Katsopa joskus tarkasti, niin varmaan huomaat myös aiemmin kauniina pitämissäsi ihmisissä kauneusvirheitä. Enemmistö ihmisistä peittää näitä meikillä, mikä onkin melko tehokasta jos sen osaa tehdä oikein.
Minä kuulun siihen vähemmistöön joka ei meikkaa. Olisihan se tietysti upeaa olla kaunis. Vaan kun ei ole niin ei ole. Oikeastaanhan on toisaalta ihan hyvä että ei ole kovin kaunis. Silloin tietää, että seurassasi viihtyvät ihmiset eivät ole kanssasi vain ulkoisten avujen vuoksi. Ja olen tullut siihen lopputulokseen, että joka ei kestä minua sellaisena kuin olen, niin se voi hakea sellaista seuraa jossa viihtyy. Ei sellainen olisikaan oikea ystävä. Ei se ulkonäkö todella ole tärkeintä maailmassa.
Eikä sinun kannata ystäviä hylätä vain oman ulkonäkösi vuoksi, jos muuten viihdyt heidän kanssaan. Saatat olla itse ainoa, joka miettii asiaa tästä näkökulmasta. Ehkä muut eivät kiinnitä ulkonäköösi edes kovin suurta huomiota? Itse en ainakaan mieti kovin tarkasti, miltä juttukumppanini näyttää (ellei se ole puheenaiheen huomioonottaen jotenkin olennaista). Toisekseen sanonta kauneus on katsojan silmissä, pitää oikeasti paikkansa. Meillä on jokaisella vähän omat käsityksemme siitä mikä on kaunista ja mikä ei. Voisiko olla niin, että se mitä sinä pidät itsessäsi rumana, ei välttämättä muiden mielestä ole niin.
Kannattaa yrittää keskittyä ajattelemaan muita asioita. Jos mietit jatkuvasti ulkonäköäsi (varsinkin negatiiviselta kantilta), niin siitä tulee vain suurempi ongelma ja ahdistut asiasta enemmän. Peiliin kannattaa katsoa vain sen verran että tarkistaa että ei näytä täysin "sairaalasta karanneelta" ja sen jälkeen jatkaa muihin puuhiin miettimättä asiaa sen enempää.
Ja mitä tuolla aiemmin mainittuun lenkkeilyyn tulee. Täytyykö kaikesta olla jotakin hyötyä? Eikö voi tehdä jotain vain sen vuoksi, että pitää asian tekemisestä. Joku pitää ulkona kävelmisestä (myös minä-se piristää, on mukavaa nähdä muutakin kuin se mitä on neljän seinän sisällä) ja siinähän samalla saa sitten sitä hyödyllistä liikuntaa jos jaksaa raahautua ulos. Mutta kannattaa keskittyä tekemään sellaisia asioita joista pitää (siis sen ohella että hoitaa ne asiat jotka vain on pakko hoitaa).
NeitiM, sun kirjoitukses muistuttaa aika paljolti munkin tilannetta n. vuosi sitten. Opiskeluaikanani tunsin itseni rumaksi hylkiöksi ja vertasin itseäni muihin. Ajattelin olevani aina se kaikkein rumin. Silloin olin henkisesti aika huonona ja pahinta oli se ettei siitä kukaan tietänyt mitään, surkuttelin tuntemuksiani aivan yksin.
Nyt tilanne ei enään olekaan niin paha. Sen jälkeen kun opiskelut loppui niin oloni on ollut jotenkin parempi ja se tajuton ahdistus loppui. Nyt tässä kuluneen vuoden aikana olen myös tajunnut että on täysin turhaa verrata itseään muihin. On niin äärettömän helppoa löytää muista pelkkää kaunista kun taas samalla tuntee itse näyttävänsä todella rumalta. Sitä paitsi, aina löytyy joku jolla on jokin asia paremmin kuin itsellään. En tiedä miten voisin lohduttaa mutta KAIKKI ovat omalla tavallaan kauniita!! Niin myös sinä NeitiM :) Aivan ensimmäisenä kannattaa lopettaa negatiivinen ajattelu itsestäsi ja alkaa miettimään positiivisesti. Tsemppiä! :)