varaäitinä olo, kun saa jatkuvasti hoitaa toisten penskoja. Ihan kuin ei olisi omassakin elämässä tarpeeksi haastetta. Lapset ressaa ja rassaa, ja kaikki kaatuu mun niskaan. Jos minä en jaksa, kaikki lapset voivat huonosti, olen perheen tukipilari jolta vaaditaan liikaa. Kun tenavat menevät kotiin on kuin olisin ilmassa, olo on ihana ja rauhallinen ja koti siisti. Miksi ei normaaleille ihmisille suoda omaa rauhaa ja elmää, vaan vaaditaan sellaista mitä ei tarvitsisi tehdä? Jos heitän lapset pois, he eivät meneistyisi koulussa eikä elämässä, sitä en voi tehdä. Pelkän äitinsä hoiviin ei heitä voi jättää. Minä olen se joka osaa taitaa ja nostaa kaikki omille jaloilleen. Minuun luotetaan ja minulta kysytään neuvoa, mutta kukaan ei kiitä.
Kyllästyttää tämä
kaiken tietävä äitip
6125
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sama homma se isäpuolenakin. Luullaan, että tuo idiootti kakara on minun.
No joo, provohan tämä taas on. Jälleen kerran.
Mutta kyllä minulla on tuollaisia tuntemuksia joskus. Tarkoitan lähinnä kodista huolehtimisen suhteen ja kotitöiden lisääntymisen suhteen joka toinen viikko. Mieheni lapset ovat meillä joka toinen viikko, ja lisäksi meillä on yhteisiä lapsia. Minun on myönnettävä, että työtä on paljon enemmän niillä viikoilla, kun puolison lapset ovat meillä. Pyykkiä on enemmän, sotkua on enemmän ja ruokaa on kannettava kaupasta ja tehtävä enemmän. Yhteiset lapsemme ovat vasta taaperoita, ja heissä on paljon huolehdittavaa. Puolison lapset ovat ala-asteikäisiä, ja heidänkin jälkiään pitää siivota kokoajan, koska eivät laita tikkua ristiin sen asian suhteen. Heidän mielestään esim. likapyykkikori on olohuoneen lattialla ja kynät voi teroittaa matolle.
Mutta lasten äitiä en moiti, hän tekee omassa kodissaan asiat miten tekee, eihän sitä tiedä vaikka siellä lapset jälkensä siivoaisivatkin, ja isä on vain se joka antaa elää kuin pellossa. Minä en puutu siihen, miten he äitinsä luona elävät, eikä se minulle kuulukkaan. Enkä myöskään kuvittele olevani mikään korvaamaton tukipilari tai että puolison lapset eivät menestyisi ilman minua. Sehän on ihan höpöjuttua. Mutta kyllä meidän kotimme olisi sekainen ja likainen eikä kenelläkään olisi puhdasta pyykkiä, jos minä en huolehtisi niistä asioista, mieheni kun ei todellakaan ole mikään "kodinhengetär" :)
Meillä miehen lapset olivat onnekkaita, kun aloin omasta tahosta heille äidiksi. En tahtonut että jäävät äitinsä puolelta heitteille. Ei ole lasten vika ettei äidit viitsi.
Lissun aloitus taas ja kaksi omaa kommenttia itselleen.
Jutiinsa tuo takia en halua vieraita lapsia kotiini asumaan. Mies lähtee ensimmäisenä jos edes vaatis jotain viikko ja viikko systeemiä. Riittää kun välilöä käyvät. Mieskään ei jaksaisi. Oma rauha täytyy jokaisella omassa kodissaan olla ja on myös oikeus.
Minä en välitä siitä onko mies naimisissa vai ei, kun osuu kohdalle niin kun kolahtaa niin alan seukkaa, mies saa erota ja pitää kesat poissa meiltä. Jos ei käy, saapi mennä.
Jos kersojen äiti ei pysty yksin hoitamaan, ei tarvi olettaa että minä alan paapomaan huutavia ja häiriköitä kotonani, en koskaan.
Mies tehkööt valintansa, joko minä tai häirikkölapset. Molempia ei voi saada.