Sattuu olemaan tuo vastapåinen turhan likellä ja kaiken lisäksi naikkonen asuu siinä, vähillä vaatteilla, tai ilkosillaan tepastellee ja keimailee, ei se mun ukkoa näy haitaavan, päin vastoin.Mulle hymyiltiin kun yritin nostaa asian esille, yhtiön kokouksessa, mitähän neuvoksi , kun on mennyt tahalliseksi mokoma, onko mitään neuvoa.
Vastapäinen ikkuna
16
318
Vastaukset
- Rimmir tänään
Hanki sälekaihtimet ja laita lasku naapurille.
- meeriamanda
Hymyiltiinkö siksi kun oletettiin sinun olevan mustis tai senkaltaista?
Mikäli juttelusi on kantautunut hänrn korvilleen tekee ihankin tahalleen tai voihan olla ettei tuu edes ajatelleeksi näkyvyyttä noin kun kerrot.
Sälekaihtimet ovat hyvä ratkaisu pulmaasi eikä peitä omaa näkyvyyttä kokonaan ulos. - eletään
Yksikin asukas sanoi kerran et hänellä ei ole tv:tä sen takia kun seuraa talon asukkaita ja totta onkin.On pihakytät jotka penkoo roskiksetkin et kenen roskat on.
On päivystäjät joka kolahdukseen,menoon ja tuloon ja kysyttäessä joskus jotain epäselvyyttä, ei koskaan silti ole mitään nähnyt tai kuullut.
On myös koirankusien kyttääjät,pesutuvan vahtijat ja pitää vahtia yölliset liikkujat,tuleeko kotiin yksin vai joku kainalossa.
Meitä on moneksi joka kerrostalossa,en välitä tippaakaan vaikka yöllä saan tanssikohtauksen ja tanssin ikkunan ääressä kuulokkeet korvissa,se on jumppaa enkä katso kelloa ja sitä että joku voi ihmetellä. - silmän iloa
Tuota noin ... voisitko laittaa tarkan osoitteen?
Ihan muuten vain.- oletko valmis
Hampurissa katu nimeltään Reeperbahn,ei kovin pitkään tarvitse kävellä,kun tajuut mikä ikkuna,saattavat iskeä sulle silmää ja tehdä kivoja tarjouksia,et tule pettymään
- silmän iloa
oletko valmis kirjoitti:
Hampurissa katu nimeltään Reeperbahn,ei kovin pitkään tarvitse kävellä,kun tajuut mikä ikkuna,saattavat iskeä sulle silmää ja tehdä kivoja tarjouksia,et tule pettymään
Kiitos! Otin just äkkilähdön ...
- HYIII; YÖÖÖÖÖÖK
Tuo on mielikuvitustasi, olet sairaasti mustasukkanen, vastapäätä oleva ihminen ei varmaankaan edes tiedosta että joku häntä kattelee vastapäätä, HYIIIIII,, ajatuski,
kylläpä ihmiset on kauheita, ku ei enään kotonaan saa elää vapaasti, - pi-ne
Haitanneeko tuo mitään, niin kauan kuin on ikkunalasi välissä.
Joskus kerrostalokyläiltäessä isäntäväki kertoi, että vastapäisessä talossa oli monilla ilmeisen tarkoituksellinen tarve poseerata vähissä vaateissa avoimen ikkunan edessä.
Naisilla.- raskas maailman tie
Minusta kun tuntuu, että S;ssakin
maalaiskylissä henkinen ilmapiiri on
hirvittävän raskas. Edelleenkin.
70-80-luvullakin sanottiin että päivää rva Liha tai pihvi,
tai Richard Scarryn lastenkirjan mukaan ihmisten asumuksia nimettiin,
tos asuu lehmä-,sika, aasi, käärme, orava, kani- tai joku muu eläinperhe.
Liittyiskö jotenkin uskonlahkoihin, puoluepolitiikkaan tai erilaisii bisneksiin.
Laillisiin tai laittomiin.
Muistan kylän lääkärinkin kerran varoittaneen minua kun ajattelemattomuuttani
kauppareissulla oli jotkin riippuvat korvikset, joku toppi ja shortsit kesäkuumalla,
että pois tommoset kuteet, jos et ihan lampaaksi ja kaikkien pässien pantavaksi
halua. Silloin ihmettelin, nykyisin en ihmettele yhtään.
Todeksi totesin omassa elämässä senkin asian mitä on raskas työ, väsymyksen
tai viinan/muut aineet sumentamat aivot ja nakerrettu itsetunto/menetetty mielenterveys/fyysinenkin vammautumisen myötä.
Osalla kylän naisista pyssyja, sähkölamauttimia tai -ruoskia viime vuosinakin
käytössä. Heiltä varmaan pitäis ostaa tai maksella "jotain olemassaolon oikeutta
tai pyhää henkeä". Mit on rääviys?
Jotain muuta pyhäinpäivän aiheeksi kuin lihain erikoistarjouksia ikkunoihin vaikka kuinka mustankipeys rasittaisi elämää tai joku muu himo.
Tuonkin ennenaikojaan kuolleen, terveytensä menettäneen lääkärin muistoksi
palaa kynttilä tänään kuin muidenkin, jotka ihmisyyden sorto vei.
Voi kamalaa. Mikä neuvoksi? Edes erämaahan muuttaminen ei takaa, etteikö sinne voisi eksyä joku kaunis, vähäpukeinen nainen... tai mies.
Naikkonen? Keimailee? Kaunis?
Miksi kaunis, kauniisti liikkuva ihminen häiritsee naapureitaan?
Millainen aikuinen nainen nimittelee rumasti kaunista naapurissa asuvaa naista?
Ottaisin ko. naisen ihan mielelläni omaksi naapurikseni, mutta toivon välttyväni aloituksen kirjoittajan kaltaisilta "ryppypepuilta" kyttääjä-valittajilta.
Olen aina katsellut ihan ilokseni kauniita tai muuten kiinnostavia ihmisiä joko itsekseni tai kumppanin kanssa. Koskaan en ole jäänyt kyttäilemään kenenkään yksityisalueelle, en ikkunan enkä piha-aidan taakse.- alakerran kyttä
Ei kai se mitään kyttäilemistä ole jos omasta ikkunastaan katselee ulos?
- ulottaa ulos
alakerran kyttä kirjoitti:
Ei kai se mitään kyttäilemistä ole jos omasta ikkunastaan katselee ulos?
Ulos? Näkyykö naapuritalon ikkunoiden läpi vielä ulos?
- alakerran kyttä
ulottaa ulos kirjoitti:
Ulos? Näkyykö naapuritalon ikkunoiden läpi vielä ulos?
Siellä ulkona näkyy naapurin ikkuna, minun ikkunastani.
- sitten nauraisin
Jos minulla olisi moinen ongelma, niin keksisin keinon. En pesisi ikkunaa kymmeneen vuoteen. Katsoisin milloin ukko tarttuu ikkunanpesulastaan.
- hanki elämä ja tekem
Jos mulla olis moinen ongelma, hankkisin oman elämän ja muutakin tekemistä kuin miehen kyttääminen ja naapurin ikkunan.
Jos ikkunasta näkyisi viehkeä naiseläjä, voitais katsella sitä yhdessä. Halu kasvais ja herkuteltais yhdessä useammin. Jees.
- reppuriika
Jos lie murheet yksineläjällä niin on ne omat teilläkin parisuhteessa olevat. Voi pyhä yksinkertaisuus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861779Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,171121Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.981096Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79972- 92836
Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot151818Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51754Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs53745- 53684
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51671