Elämä hävitty

Minulla on ollut jo pidemmän aikaa paha olo. Ahdistaa jatkuvasti, ihan koko ajan, ja tuntuu ettei henki kulje, vaikka kuinka haukkoo. En tiedä mistä tuo kaikki alkoi, mutta löysin siihen yhden lääkkeen, joka auttoi. Aloin pelaamaan. Voi niitä suunnattomia riemun tunteita, kun voitin paljon ja luulin hetkellisesti saavani elämäni takaisin. Mutta en minä saanut, tietenkään. Rämmin syvissä pettymyksen ja katumuksen soissa, kun hävisin ja hävisin ja hävisin..... Tänäänkin minä hävisin, kaiken. Pelasin, kunnes käyttötili oli tyhjä. Pelasin, kunnes säästötili oli tyhjä. Pelasin, kunnes mieli oli niin tyhjä, etten enää keksinyt minkäänlaista ulospääsyä. Ajattelin, että lopetan tämän kaiken nyt, koko elämän.

Kyllä minä kestän sen, että tyhmyydestä sakotetaan, sillä niinhän sen kuuluukin mennä. Mutta sitä minä en kestä, että avopuolisoni kärsii. En kestä sitä, että hän yrittää auttaa ja etsiä keinoja, jotta parantuisin. En kestä sitä, ettei hän anna minulle kunnon selkäsaunaa, eikä heitä taivasalle, vaikka en enää mitään muita ansaitsisi. En kestä sitä, etten voi olla hänelle puoliso, vaan olen lapsi, pelkkä huollettava, joka ei pärjää koskaan omillaan. En tahdo satuttaa häntä, mutta en jaksa yksinkään. Itsestäni en enää välitä, menköön vaikka kaikki, koko elämä. Minulla ei ole enää voimia tähän.

Minä raadan ja raadan, hymyilen ja kiitän, mutta mikään ei täytä tätä tyhjyyttä.
1211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kun olet jo tuossa pisteessä, ei ole enää muuta vaihtoehtoa kuin olla pelaamatta. Sinulla on HYVIN pitkämielinen avopuoliso. Ole kiitollinen siitä. 1. päivä pelaamatta, toinen päivä pelaamatta, 3. päivä pelaamatta, kuukausi pelaamatta, vuosi pelaamatta...

Et voi lähteä 50 kilometrin kävelylle muutoin kuin ottamalla sen ensimmäisen askeleen. Kaikki muu on kuvitelua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


5+14 kirjoitti:

Minulla on ollut jo pidemmän aikaa paha olo. Ahdistaa jatkuvasti, ihan koko ajan, ja tuntuu ettei henki kulje, vaikka kuinka haukkoo. En tiedä mistä tuo kaikki alkoi, mutta löysin siihen yhden lääkkeen, joka auttoi. Aloin pelaamaan. Voi niitä suunnattomia riemun tunteita, kun voitin paljon ja luulin hetkellisesti saavani elämäni takaisin. Mutta en minä saanut, tietenkään. Rämmin syvissä pettymyksen ja katumuksen soissa, kun hävisin ja hävisin ja hävisin..... Tänäänkin minä hävisin, kaiken. Pelasin, kunnes käyttötili oli tyhjä. Pelasin, kunnes säästötili oli tyhjä. Pelasin, kunnes mieli oli niin tyhjä, etten enää keksinyt minkäänlaista ulospääsyä. Ajattelin, että lopetan tämän kaiken nyt, koko elämän.

Kyllä minä kestän sen, että tyhmyydestä sakotetaan, sillä niinhän sen kuuluukin mennä. Mutta sitä minä en kestä, että avopuolisoni kärsii. En kestä sitä, että hän yrittää auttaa ja etsiä keinoja, jotta parantuisin. En kestä sitä, ettei hän anna minulle kunnon selkäsaunaa, eikä heitä taivasalle, vaikka en enää mitään muita ansaitsisi. En kestä sitä, etten voi olla hänelle puoliso, vaan olen lapsi, pelkkä huollettava, joka ei pärjää koskaan omillaan. En tahdo satuttaa häntä, mutta en jaksa yksinkään. Itsestäni en enää välitä, menköön vaikka kaikki, koko elämä. Minulla ei ole enää voimia tähän.

Minä raadan ja raadan, hymyilen ja kiitän, mutta mikään ei täytä tätä tyhjyyttä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu