olen tullut siihen lopputulokseen että keinoja ei enää ole.
en halua enää parantua.
32v.
371874
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Aina on keinoja!
Älä vaan heitä hanskoja tiskiin ja luovuta.
Oletko hakenut mistään apua?
kyllä kaikkia osastohoito jaksoja yms käyty läpi monta vuotta, nyt alkaa kyllä vedellä viimesiä. en jaksa.
Hei, äläs nyt....
Eli osastolla oot ollu, mitäs ne muut keinot ovat olleet?
Onko sulla millainen tukiverkosto, ystävät etc.?
Nyt se saattaa sitten alkaa parantuminen kun heität vapaalle ja lakkaat ponnistelemasta. Kun jonkin asian hyväksyy, niin sekin on jo askel eteenpäin.
Joskus käy niin kun heittää ponnistelut, ihmisen parasympaattinen hermosto alkaakin toimimaan levosta käsin ja jonain päivänä alkaa kuulla lintujen laulavan, auringon paistavan ja aistii kukkasten tuoksun...
Toivotonta tapausta ei ole!
http://www.youtube.com/watch?v=eropycF9x7M
Oletko tutkituttanut kilpirauhasarvosi? Sieltä löytynyt syy monen masennukseen. Tk:saa eivät ota tätä asiaa tosissaan, mutta jotkut yksityiset klinikat ottavat laajempia kilpirauhaskokeita. Minulla diaknosoitiin käänteinen vajaatoiminta.
Totta ihmeessä yksityisklinikat ottavat mitkä huuhaakokeet tahansa. Kyllä niille raha kelpaa.
Kukapa ei terveydestään olisi valmis maksamaan. Toki kokeet maksaa, kun ne lähetetään ulkomaille. Lisäksi rahaa vastaan Saa kokonaisvaltaista hoitoa. Tk:saa sanotaan, että jos sulla oli vielä muitakin vaivoja niin varaa uus aika. Eli hoidetaan yhtä oiretta kerrallaan. Mulle sanoi myös omalääkäri, ettei masennus ole sairaus vaan ihan yleinen tunnetila.
Kliininen depressio eli masennus on vakava kuolemaan johtava sairaus. Masennus ei ole mikään tunnetila todellakaan. Tunne- ja mielentiloille on eri nimitykset kuin MASENNUS!
"Kukapa ei terveydestään olisi valmis maksamaan. "
Se jolla ei ole rahaa?
Kertokaa mitä sanon johtavalle psykiatrian erikoislääkärille, joka alkaa väittämään ettei masennus ole sairaus vaan mielentila?! Hän tahtoisi hoitaa minua mutten voi vastaanottaa tuonlaisia loukkauksia. Olen kärsinyt masennuksesta 30 vuotta ihan lapsesta lähtien, jonka seurauksena olen sairastunut muihinkin sairauksiin sekä fyysisiin että psyykkisiin häiriöihin.
Tahtoisin parantua, mutten parannu koskaan, tiedän sen vaikka kuinka olen yrittänyt ja useista paikoista apua koko elämäni hakenut. Kaikki keinot ovat käytetty lääkityksistä terapioihin. Älyssäni ei ole mitään vikaa vaan mikään ei vain auta. Yksinäisyys ja rahattomuus vielä pahentaa asioita entisestään sekä lapsuudenperheen jäsenten ymmärtämättömyys elämäntilannettani ja oirehdintaani kohtaan. Olen 46 ja pysyvällä eläkkeellä ollut yli 10 vuotta masennusdiagnoosilla.
Jos rahattomuus masentaa niin se on syy.. ja yksinäisyys on seuraus.
Tee rahaa ja äläkä sano, ettei älyssä ole vikaa jos tuollaiset pikkuasiat
kuten raha kiusaavat...Ympäristö määrittää hulluutesi, et sinä.
Sitä joko on joku tai sitten et ole ketään..En silti periksi anna
Tiedän täsmälleen mitä virheitä tein ja syyt ovat yksin minussa
en ymmärrä kuinka kohtaloosi ovat muut vain syyllisiä..
Itse olen oman onneni seppä.
Sillon ei oo vaan tarpeeks sairas..Usko minua =)
Pistin talon ja perheen lihoiksi kun alkoi syöpä möykkyä olemaan vatsassa.
Ja niin tekee moni muukin. =)
Sinä nyt ainakin olet sekaisin kuin seinäkello.
Kaikkee sinäkin keksit, sulle kun antaa 700 000 €
kun kirjotat kirjan jäljestä riippumatta niin sun masennukses
loppuu kun seinään. Masennus ja depressio jos mikä on tunnetila
heitäppä pari opioidia namaan niin näät, että kyseessä on tosiaan
lääkkeillä hoidettava tunnetila. Ainoastaan köyhä voi olla masentunut.
Testaa piipullisella jassoa otat sellaisen terapeuttisen neljä henkäystä ja kato masentaako seuraavan 7 päivään.
Kaikkea paskaa sitä..Näytä edes YKSI masentunut joka on rikas
edes YKSI..en oo löytänyt yhtään.
En oikein minäkään enää jaksa uskoa mahdollisuuteen parantua sosiaalisista peloista, ahdistuksesta ja sen aiheuttamasta väsymyksestä ja masennuksesta. Olen miettinyt sellaista vaihtoehtoa että hankkisin jostain heroiinia, vetäisin sitä yliannostuksen ja menisin hirteen tai talvipakkasella metsään odottamaan noutajaa. Tuskaa tietenkin tuottaisin läheisilleni jos tuon toteuttaisin mutta ehkä he siitä jotenkin yli pääsisivät ja elämä jatkuisi.
Kuulostaa varmasti hyvin synkiltä tällaiset ajatukset mutta kun toivoa ei tunnu olevan niin ei oikein jaksa nähdä muutakaan vaihtoehtoa. On tässä jo kuitenkin vuosia taisteltu näiden samojen ongelmien kanssa. En haluaisi enää kuulla että aina on toivoa tai että joku tulee taas tähän tyrkyttämään uskontoa ratkaisuna asioihin, minä kun en usko Jumalaan.
Mutta joku uskoo, älä sinä masenna häntä. Täällä on monenalaista ajattelijaa. Sentään itsekäs ei pidä olla. Ei sinun ole pakko uskoa jos joku saa kokee saavansa Jumalalta apua. Myös sinun ateismi saattaa uhtä hyvin loukata jotain.
Tiedän tuon tunteen jotenkin kun ei oikeen haluaisi edes parantua joten kuten... Itse kunnolla vasta masennuin keväällä ja siitä lähtien ollut aina välillä fiilis että ei tahdo edes parantua. Itse olen osastolla ollut muutamaan otteeseen mutta ei niistäkään ilmeisesti pitkälle katsottuna ole ollut mitään hyötyä vaikka siellä viihdynkin. Tuntuu vain että minua ei voi enään auttaa mutenkään muuten kun heittää hanskat tiskiin.
Pakko oli jonnekkin avautua vaikka aamulla olisi aika psykiatrille...
En oikein osaa auttaa sinua mitenkään, haluan vain sanoa ettet ole yksin tuon tunteen/ajatuksen kanssa!
Pitkäaikaissairaudet ovat kova prosessi. Niin se on fyysistenkin sairauksien laita. Viimeiseen asti elätellään toivoa, esim. diabeetikko, että jokin ihme, lääketiede keksisi hoitokeinon, millä sairaus voitaisiin kokonaan poistaa, mutta on vain tultava sinuksi sairauden kanssa ja hyväksyttävä totuus, että sairauden kanssa on opitava elämään, oireita voidaan hoitaa ja helpottaa.
On se kumma kun ei päätä saada pillereillä onnellisuushumalaan.
Olen pettynyt masennushoitoihin
En minäkään halua "terveeksi" tai "normaaliksi", koska lievä masennus on realismia. Realismia sekä kannalta, etten todennäköisesti sen "normaalimmaksi" tulisi millään keinoilla ja että faktuaalisesti lievästi masentuneet suhtautuvat esim. itseensä realistisesti. "Normaalit" kärsivät positiivisuusharhoista. Haluan olla mieluummin realisti ja rehellinen kuin "normaali".
Tuolla hieman "normaalien" harhaisuudesta:
areena.yle.fi/tv/2039588
"ä faktuaalisesti lievästi masentuneet suhtautuvat esim. itseensä realistisesti. "
Voisitko laittaa tähän väitteeseen lähdeviitteen?
Tuolta löytyy :
www.en.wikipedia.org/wiki/Depressive_realism
www.apa.org/monitor/apr05/realism.aspx
www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17366313
Tuossa Ylen Prisman ohjelmassa keskityttiin aika hyvin niihin terveiden harhaluuloihin. Niitä on tutkittu aika paljon sekä psykologiassa että sosiaalipsykologiassa. Puhutaan mm. positiivisista illuusioista: ihmiset kuvittelevat olevansa ominaisuuksiltaan keskivertoa parempia, heillä on epärealistista optimismia ja heillä on illuusio kontrollista. Positiivista illusiota ovat tutkineet mm. Taylor ja Brown.
Tuosta päästäänkin sitten illusatoriseen superioteettiin, joka on kognitiivinen vääristymä - yleinen sellainen (The Lake Wobegon Effect). Kognitiivisten vääristymien tunnetuin tutkija lienee Daniel Kahneman ( www.ted.com/talks/daniel_kahneman_the_riddle_of_experience_vs_memory.html )
Kuten wikiartikkelistakin käy ilmi, "depressiivisen realismin" Ilmiö on kiistanalainen ja parhaimmillaankin hyvin heikko.
Hallitsevampia masentuneilla ovat epätodet uskomukset.
Kiistanalaisuus ei johda tuohon päätelmään, jonka esitit. Falsifiointihan myös on todiste jonkun väittämän tueksi.
Haluan parantua. En niin kuten ihmiset sen mieltävät, että "revin itseäni niskasta ja kampean töihin" ja ns. normaaliin elämään. Ei, sitä en halua jos olotilani ei helpotu. Haluan, että tulen TERVEEKSI. En normaaliksi, vaan terveeksi. (Olen töissä, mutta en oikeasti työkunnossa - virheitä - virheitä ja lamaannuttavaa kyvyttömyyttä mihinkään...)
Masennus ei ole realismia, vaikka ajoittainen alakuloisuus sitä voi ollakin. Masennus lamauttaa ihmisen toimintakyvyn, heikentää elämän sisältöä ja rajoittaa elämän valinnoissa ja tekemisissä. Se ei millään tavoin ole realismia, vaan sairaus.
Haluaisin saada muokattua elämästäni sellaisen, että minäkin siinä pärjäisin omillani. Se on hyvin vaikeaa kaupallisessa maailmassa, jossa ihmisiä käsitellään kuin hyöty- ja haittaeläiminä.
"Se ei millään tavoin ole realismia, vaan sairaus."
Realismi ei poissulje tietenkään sairautta, sairauden kokemusta tai/ja inhimillistä tuskaa. Vaikka masentunut olisi toimintakyvytön, voi hänellä on myös kykyä esim. arvioida ympäristöä tai itseään. Itse en usko, enkä ole koskaan uskonut, että sairaus aiheuttaisi "kaiken kyvyttömyyttä", se ei ole realismia :). Ihmiset ovat muutakin kuin heidän sairastamansa sairaus tai heille mätkäisty diagnoosi.
Kyvyttömyys hoitaa käytännön tasolla omia asioitaan johtaa pikkuhiljaa siihen, että ympäristö alkaa lannistaa sairastunutta lisää; ympäristön arvioimiskyky hävitetään ulkopuolisten toimesta, koska sairaalla ei enää ole jaksamista taistella omien oikeuksiensa puolesta. Kun koko elämä romahtaa, laskut jäävät maksamatta, kaupassa käymättä, ruuat syömättä, asunto siivoamatta, ulosottomiehet tulevat oven taakse koputtelemaan, läheiset hylkäävät, koska luulevat masentuneen tahallaan olevan vaikea, kuinka vahva pitäisi olla, ettei tarvitsisi enää arvioida ympäristöä, koska ympäristön ja todellisuuden ymmärtäminen kirkkaasti ja selvästi saa voinnin yhä huononemaan.
Tiedän, mistä puhut! Esim. psykiatrivan ammattilaiset oman kokemukseni mukaan vievät arvon niiltä masentuneen kokemuksilta ja arvioinneilta vedoten siihen, että masentunut on sairas ja kyvytön, eli väärässä. Omalle terapeutilleni jo avauduin tuosta hänenkin harjoittamastaan tulkinnasta, että kaikki kokemukseni ovat sairauden vääristämää, ja että hän edustaa aina realismia ja minä epärealismia.
Ei siis mikään ihme, jos arvottomuuden kokemus moninkertaistuu ja on valmis luovuttamaan täysin. Olen kuitenkin päättänyt edes itse luottaa omiin kokemuksiini ja arviointikykyyni, vaikka "terveiden" mielestä olisin sairaana siihen kykenemätön.
Tämä viesti on ehdottomasti tämän palstan helmiä. Viesti, jossa pystytään valottamaan asiasta tietämättömälle sairauden todellista luonnetta.
Masennus ei aiheuta pelkästään mielessä vaikeasti katkaistavaa syöksykierrettä, vaan ulottuu tuhoisasti myös sairastuneen arkeen.
tieto lisää tuskaa, tuska lisää tietoisuutta. näin olen ajatellut.
Mutta tieto myös vapauttaa.
Itse olen kahlannut masennuksen pohjamutia myöten ja ihan pikkuisen alkaa jo helpottamaan.
Pimeä vuodenaika on mulle aina hyvä asia, ehkä sillä on osansa.
En kans..Jos vaikka parantuisin kuinka, niin aikaa ei saa
takaisin millään pillerillä...Juna meni jo.
Niin meni samoin samapa se mikä meni mutta pääasiassa niin kun se elämä, jäljelle jäi vanha vihainen kääkkä ja kuoleman odotus, miksi senkin odotus on niin turhauttavaa kun se vaan saapuisi lautallaan veisi mennessään muistoineen päivineen, niin ettei mitään jää kaipaamaan.
Taitaa olla hankala tyyppi sekin, kai siellä lautallakin joutuu sen kanssa tappelee mennäänkö nyt yli vai huomenna, vai jäädäänkö tähän, että on se yhtä helvettiä.
muista että pimeä vuodeaika saattaa lisätä ahdistusta. kun tulee kevät niin tilanne voi olla toinen.
Olen 37v.Lapsena uskonnolla aivopesty,narsistin kanssa hukkasin 12vuotta elämästäni...En halua minäkään parantua.Antaa kaiken olla. Vihaan ihmisiä ja maailmaa ja kaikkea.En tarvitse työtä enkä rahaakaan.