Olin unessa kotona jälleen...

Aika harvoin vanhempani tulevat uniini, ei edes silloin, kun he olivat hiljattain kuolleet. He ovat unissa olleet monen ikäisiä, usein nuoria ja elinvoimaisia , mutta joskus säikähdin unessa sitä, miten hauraaksi vanha isäni oli tullut. Asuin samassa syntymäkodissani kauan, aikuiseksi asti, joten siihen taloon unissani usein palaan. Turvallinen hetki, kun heräilen ja alakerrasta kuuluu vanhempien hiljainen juttelu, tuli on viritetty hellaan ja kahvi tuoksuu.

Katselin illalla Avarasta luonnosta Saksan metsiä ja pieni ketunpoikanen tuli uniini. Vahvemmat sisarukset hotkivat kaiken emon tuoman ruuan, ja se heikoin joutui nälissään imeskelemään keppiä ja sitten se nukahti kiepille. Unessa kertautui myös tammenterhon putoaminen syksyn lehtien peittämään maahan, kaunis valo hohti puiden runkojen lomitse. Minulle jäi ahdistava tunne, miten lukemattomat maailman äidit tänäkin iltana kokevat avuttomuutta ja valtavaa surua siitä, että joutuvat laittamaan lapsensa nälkäisinä nukkumaan. Heräsin säpsähtäen neljän maissa, kun oma saksanpimenkoira tuli vuoteen viereen koskettamaan kuonollaan minua, enkä heti tajunnut, missä olin. Koiran vesikuppi oli tyhjä, siksi se herätti. Ulkona oli vielä pimeää, paksun sumun keskeltä naapurin ulkovalot kumottivat.

Olihan vielä suden hetki aamuyöllä, jolloin ihminen on syvimmässä unessa ja puolustuskyvyttömimmillään. Sanotaan, että kolmen ja viiden välillä on tuo ratkaiseva ajankohta, ennen aamunsarastusta, jolloin elimistö alkaa valmistautua uuteen päivään. Jos siitä selviää, on voimia elää se päivä. Vanhoille ja sairaille tuon hetken sanotaan olevan kriittinen. Suden hetkestä puhutaan myös, kun metsässä yönuotiolla valvova nukahtaa hetkeksi ja vaarat voivat hänet yllättää.

Läheskään aina en uniani noin tarkkaan muista, mutta tuo herääminen kesken unennäön varmaankin vaikutti siihen. Nukahdin vielä pariksi tunniksi ja kipaisin postilaatikolla tuon uskollisen saksanpaimenkoirani kanssa. Tyhjähän se laatikko oli, sumuista on vieläkin.

Tuo suden hetki on minulle tuntematon, vaikka saatan herätä aamuyöstä WC käyntiin. Yleensä nukahdan uudelleen heti kun pääni tavoittaa tyynyn.
Eri asia on silloin jos jokin on vaivanut ajatuksiani, mutta ne käyn läpi ennen nukahtamista.

Tuo viime öinen uni, on taas kuin "lämmin nuttu villainenkin, oman äidin ompelema!" ihan sen tunne on mukana vieläkin:)

Katselin minäkin sen pienen ketun kepin pureskelua, ihan hellyytti kun nälkä kurni sen suolissa.

Tuosta ihmisen selviämisestä luonnossa, on paljon todisteita.
Tuo uusin pääkallo, joka on pystyihmisen täydellisin kallo 1,800.000 vuotta sitten, osoittaa lajin selvinneen luonnossa tähän päivään saakka, kunhan luonto vain selviäisi meistä!

Unia näen kovin harvoin, aikani tuhraantuu nukkumiseeni. On yksi painajainen, joka toistuu muutaman kerran vuodessa.

Tein joskus nuorena homman, joka täytyi ratkaista. En tehnyt sitä järkevästi millään mittarilla, puhumattakaan työsuojemääräyksistä, vaan ihan nuorenmiehen yltiöpäisyyttäni. Hullu ja tyhmähän olin, sen olen selvittänyt. Jos se olisi mennyt mönkään, olisin kyllä ainakin paikallislehteen päässyt, mutta en lukemaan. Se painajainen joskus toistuu ja hikihän siitä tulee.

Käsitykseni on, että kyllä ne unet jonkun johdattelevan tapahtuman tarvitsee. Niin myös painajaiseni uusiutuminen.
Eikä sitä syytä edes itsekään löydä, vaikka kuinka tietojaan haravoisi.

Muutoin eivät pikkutapahtumat uniani häiritse. Voihan sekin olla melikuvitukseni rajoittellisuuttani. Rajoittamista olen kyllä harrastanut tarkoituksellakin. Tottahan elämässä tulee ongelmia ja pähkäiltävää mitä tekisin. Kun sellainen rupesi vaivaamaan, yritin katkaista kierteen ja pohdintojeni kehän: jos se nyt ei parissa minutissa ratkea, paras lääke on nukkuminen. Kyllä se useimmiten onnistui ja myös päätösen teko seuraavana päivänä.

Kaikki näkevät kuuleman mukaan unia, mutta vain vähän niistä muistamme. Nukkumisessa on monta vaihetta, on myös se unien näkövaihe.
Nykyään vain harvoin muistan unen elävästi, silloin kai olen herännyt kesken syvää unta. Sellaisen unen muistaa kauan. En muista enää nähneeni värillisiä unia kuten nuorempana enkä myöskään unta jossa kevyesti nousen katon rajaan toisten pällistellessä. Sellainen uintiunikin on jäänyt pois ohjelmasta, että millään en ikäänkuin päässyt veden sisään kunnolla, piti oikein yrittää tunkeaitseään sinne.

Varmaan jo liki 30 vuotta sitten näin kauniin värillisen unen. Unessa pitkä mieheni, joka oli jo kuollut, seisoi ryhdikkäänä tumma puku päällään ja kravatti kaulassa kaltevalla kanervikkorinteellä mäntymetsässä. Minä katselin häntä ihailevasti alhaalta käsin. Kanervikko loisti liilan värisenä ja joukossa oli runsaasti punaisia puolukoita, taustalla sininen taivas. Ei mikään muu uni ole niin mieleen jäänyt.

Unet nuo alitajunnan herkkyysasteet tuovat esille elettyä elämää,päivän tapahtumia ja niin edelleen.
Enneunia näen enää harvoin.Nyt niiden näkeminen on siirtynyt vanhimmalle tyttärelleni.
Nyt näen vain remontin tarpeessa olevia asuntoja,joiden ostoa suunnittelen.
Kaiketi se,kun niitä aikoinaan ostelin ja remppasin on jäänyt alitajuntaan.
Unikirjat kyllä selittävät,että kyse olisi henkisestä tilasta,kun asunto on huonokuntoinen.
Henkinen hyvinvointini ei tällähaavaa niin hääppönen ole,olen pudonnut syysmasennuksen syövereihin.
Kuormaa ehkä enemmän,kuin jaksaa kantaa

Unet joita näemme, voivat olla voimavarakin, joita alitajunta tuo eväiksemme. Tunteehan sen herätessään, mielihyvä tai ahdistus seuraa valveillaoloon asti kuin rakentaen meitä, tai vaatii työstämään ajatuksiamme.

Painajaisia harvoin näen, nekin kuulema kehoittavat käsittelemään jotakin ongelmaa, johon tuo usein toistuva uni yrittää kiinittää huomiomme.

Unennäkö on ihanaa, tietoisuus itsestämme kuin rakentuu kokonaisuudeksi niidenkin avulla.

PS. Kummallista,..näin unta pari yötä sitten tuosta paljon puhutusta señora Lyylistä, siinä hän vakuutti olevansa Ruuneperin mukana vieläkin, olihan herttaista unta sekin!