Onko kenellekään muulle käynyt niin että ahdistus ja tuska ovat valloittaneet koko elämän. Sitä tuskaa voi verrata vain jonkun läheisen kuoleman aiheuttamaan suruun ja itse joudun kestämään sitä joka päivä. Itsemurha näyttäytyy todellisena vaihtoehtona tällaiselle elämälle. Tietysti tunnen syyllisyyttä läheisteni ja uskoni vuoksi, mutta... Itsetuho on vallanut mieleni ja tekoni. Tästä suosta ei löydy ylöspääsyä...
Itsemurha
in trouble
91079
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tilanteesi on itselleni hemmetin tuttu, kun elämä ajautuu vääjäämättä kohti sitä ainutta niin lopullista ratkaisua. Itselläni myös ongelmana se että olen myös fyysisesti sairas..
Jos olet fyysisesti edes jotakuinkin terve, on sinulla vielä toivoa. Psyykkinen sairaus on yksi niistä pahimmista sairauksista jota ihminen voi kohdata, mutta muista että maailmassa on hemmetin paljon parantumattomasti sairaita, jotka haluaisivat elää, mutta kuolevat silti. Jos tämä yhtään lohduttaa, SINÄ voit vielä valita. Elämä voi vielä voittaa.
Pelkäätkö? jos niin, se on hyvä asia, koska ihminen ilman pelkoa on ihminen ilman toivoa.
Kyllä on. Välillä vähemmän ja hyviäkin päiviä on monta nähty. Itse olen ollut masentunut vuosia, kunnes päätin muuttaa elämääni ja luopua omasta ahdistuksestani. Kuulostaa helpolta ja sitä se loppujen lopuksi olikin, mutta asian tajuamiseen meni kymmenen vuotta. Tosin muutos vaati sen kuuluisan 'viimeisen pisaran' ennenkuin ajattelin että nyt riittää. Tsemppiä.
Kirjastosta kannattaa käydä lainailemassa elämän hallintaa käsitteleviä kirjoja. Avautuminen oikealle henkilölle auttoi minua, kriisipuhelimista varmasti saa apua.
onnellisuuspillereitten syömistä?
meni ja teki sen 10 päivää sitten. Nyt menin ja otin 4 päivää sairaslomaa, että jaksaisin vähän paremmin käydä töissä. Olen tottunut pelkoihini ja ahdistuksiini (olen itse siis masentunut ja voitas varmaan määritellä että mulla on jotain traumaattista stressiäkin mutta sitä diagnoosia en koskaan ole saanut) jollain tavalla mutta aina kun tulee jotain radikaalia ihmisten taholta niin se heilauttaa laivaa taas kumoon.
En ole hyvä antamaan selviämisohjeita vaikka itse löysin uusista, vasta suuren yleisön saataville hiljattain tulleista hoidoista apua. Vähintään yhtä tärkeää on itsekuri siinä, ettei edes yritä paeta tunteitaan. Mutta täytyy myöntää että jos on aina ollut vaikeuksia selvitä elämässä, ei siitä yhtäkkiä eikä välttämättä koskaan mitään ihmeellistä tule. Tämän hyväksyminen jollain tasolla auttaa mutta todellisiin ystävyyssuhteisiin (tai niiden etsintään) kannattaa satsata kaikki se energia mitä liikenee.
Syyllisyyttä tunnen kaverini itsarista, se on osittain turhaa koska jokaisella on omat ongelmat ja jokainen viime kädessä kantaa vastuun itsestään, mutta silti mietin että olisin voinu olla ilosempi, jättänyt hertsaamatta parit kerrat ihan turhista aiheista, jne. Toisaalta hän taas yritti viimeiseen saakka olla iloinen. Olen ennemmin elossa unelmoiden paremmasta vaikkei sitä koskaan tulisikaan kuin kuollut. Hän valitsi toisin.
If you can't find something to live for, then you best find something to die for
Itse pääsin suosta ylös osastohoidon avulla. Nyt ajattelen asioista vähän järkevämmin, mutta kokonaan en silti ole itsetuhoajatuksia unohtanut. Pitää katsoa muuttuuko ajattelutapani jatkohoidossa lopullisesti myönteiseen suuntaa.
Kannattaa hakea apua, koska on varsin typerää kieltäytyä avusta, kun sitä on kerta tarjolla. Luovuttajia on Suomessa ihan liikaa, en ainakaan itse haluaisi kuulua luovuttajien ryhmään muuta kun SPR:n veripalvelussa.
Olen kokenut rakkaani kuoleman,mikä on sairastuttanut minut niin,että tiedän voimani loppuvan piakkoin.Apua ei ole olemassa,se on uskottava.
selvisin siitä synkkääkin synkemmästä hetkestä, jolloin ajatukset valtasi ainoastaan itsetuhon mahdollisuus... ei tämä helppoa ole vieläkään, mutta lupasin jatkaa... en tiedä, voiko toista ihmistä koskaan todella ymmärtää tai auttaa, mutta tänä iltana jaan surusi ja tuskasi.