VAROKAA tilaamasta WELHON kaapelilaajakaistaa

Jälleen on kyseinen laajakaista katkeillut pitkän aikaa ja kun vihdoin kyllästyin katkeiluun ja soitin vikailmoitukseen niin siellä todettiin että jotain häikkää on yhteydessäni ja aikoivat TILATA HUOLTOKÄYNNIN tutkimaan asiaa. Samalla sanottin että jos vika on laitteissani, jotka muuten ovat olleet samat jo kaksi vuotta ja toimineet oikein, niin he veloittavat 55 € mutta jos vika on muualla niin sitten ei veloitusta tule. Kaapeliverkossa on ollut usein vikoja kun vahvistimet ovat vikaantuneet ja sitä epäilen nytkin koska myös digiboksi sekoilee ylen lähetyksissä mutta wleholta ei haluta tutkia asiaa ilmoitukseni perusteella vaan uhkaillaan laskutuksella. Olen keskustellut ylen tekniikan kanssa ja ilmeisesti saan apua heiltä koska welholla on velvoite pitää signaalitaso kunnossa lähetysvelvoitteisten kanavien osalta. Tulen kertomaan jatkossa miten asiat etenevät ,mutta ilmeisesti olen kohta welhoton ja dna:n puhelinliittymätkin jäänevät sasmalla pois.
2413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itselläni on pätkimätön nopea yhteys. Ja paikkakuntani asiakaspalvelupisteessä asiat hoituvat, pitääkin. Eli, ei voi yleistää, että Welho huonosti asiansa hoitaisi.

Mutta, tiedän kyllä, että näinkin voi olla. Kaverini, joka asuu toisella paikkakunnalla, sanoi tälleen: Siellä Welhon puolesta ei toimi mikään. Ei tekniikka, ei asiakaspalvelu...

Äänestä

Jaa-a en tiedä onko kovin yleistä, mutta minulla tuo kaapelimodeemi tuppaa joskus vaatimaan kunnon boottia. Aloittaa sellaisen säännöllisen pätkimisen joka ainakin tässä tapauksessa loppuu boottaamalla kaapelimodeemi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


welhoton kirjoitti:

Jälleen on kyseinen laajakaista katkeillut pitkän aikaa ja kun vihdoin kyllästyin katkeiluun ja soitin vikailmoitukseen niin siellä todettiin että jotain häikkää on yhteydessäni ja aikoivat TILATA HUOLTOKÄYNNIN tutkimaan asiaa. Samalla sanottin että jos vika on laitteissani, jotka muuten ovat olleet samat jo kaksi vuotta ja toimineet oikein, niin he veloittavat 55 € mutta jos vika on muualla niin sitten ei veloitusta tule. Kaapeliverkossa on ollut usein vikoja kun vahvistimet ovat vikaantuneet ja sitä epäilen nytkin koska myös digiboksi sekoilee ylen lähetyksissä mutta wleholta ei haluta tutkia asiaa ilmoitukseni perusteella vaan uhkaillaan laskutuksella. Olen keskustellut ylen tekniikan kanssa ja ilmeisesti saan apua heiltä koska welholla on velvoite pitää signaalitaso kunnossa lähetysvelvoitteisten kanavien osalta. Tulen kertomaan jatkossa miten asiat etenevät ,mutta ilmeisesti olen kohta welhoton ja dna:n puhelinliittymätkin jäänevät sasmalla pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu