Minulle ei ole suotu mahdollisuutta onneen, näin olen alkanut ymmärtää.
Kohtasin henkilön, jonka seurassa en enää kokenut olevani yksinäinen, jota olen koko lähes kolmenkymmenen vuoden aikaisen elämäni ajan kokenut olevani. Koin olevani elossa, hyväksytty, rakastettu. Tunsin itse samoin- rakastin, välitin suuresti toisesta ihmisestä. En uskonut sitä aluksi todeksi, minäkö, minulleko?! Aloin uskoa parempaan, vihdoinkin!
Luottamuksen rakentamiseen meni aikaa, sillä en enää osannut luottaa muihin. Lopulta kuitenkin uskoin, että tämä henkilökin haluaa minut oikeasti elämäänsä. Rakastin toista ihmistä ensimmäistä kertaa elämässäni ja odotin häntä.
Nyt hän on ilmeisesti muuttanut mielensä. Maailmani alkaa murentua. Kuinka saatoin antaa itselleni luvan luottaa ja uskoa? Kuinka voin jatkaa tästä, kun minut on arvotettu kelpaamattomaksi omana itsenäni, vaikka luotin ensimmäistä kertaa ja avasin sisimpäni? Kuinka olinkaan typerä ja naivi kun uskoin että minulle olisi tarjolla rakkautta? Tunnen itseni maailman suurimmaksi idiootiksi, miksi en ole tähän mennessä oppinut jo, ettei minulle ole hyvää tarjolla tässä maailmassa. Vaikka kuinka tahtoisin ja yrittäisin. Yksinäisyys lie kohtaloni.
Sydämeni sulkeutuu ikuisiksi ajoiksi. Enää en anna itselleni lupaa luottaa rakkauteen. Silti yhä rakastan.. Sydän verillä.
Kohtasin henkilön, jonka seurassa en enää kokenut olevani yksinäinen, jota olen koko lähes kolmenkymmenen vuoden aikaisen elämäni ajan kokenut olevani. Koin olevani elossa, hyväksytty, rakastettu. Tunsin itse samoin- rakastin, välitin suuresti toisesta ihmisestä. En uskonut sitä aluksi todeksi, minäkö, minulleko?! Aloin uskoa parempaan, vihdoinkin!
Luottamuksen rakentamiseen meni aikaa, sillä en enää osannut luottaa muihin. Lopulta kuitenkin uskoin, että tämä henkilökin haluaa minut oikeasti elämäänsä. Rakastin toista ihmistä ensimmäistä kertaa elämässäni ja odotin häntä.
Nyt hän on ilmeisesti muuttanut mielensä. Maailmani alkaa murentua. Kuinka saatoin antaa itselleni luvan luottaa ja uskoa? Kuinka voin jatkaa tästä, kun minut on arvotettu kelpaamattomaksi omana itsenäni, vaikka luotin ensimmäistä kertaa ja avasin sisimpäni? Kuinka olinkaan typerä ja naivi kun uskoin että minulle olisi tarjolla rakkautta? Tunnen itseni maailman suurimmaksi idiootiksi, miksi en ole tähän mennessä oppinut jo, ettei minulle ole hyvää tarjolla tässä maailmassa. Vaikka kuinka tahtoisin ja yrittäisin. Yksinäisyys lie kohtaloni.
Sydämeni sulkeutuu ikuisiksi ajoiksi. Enää en anna itselleni lupaa luottaa rakkauteen. Silti yhä rakastan.. Sydän verillä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Oletko ruma?
Kuulostaa liiankin tutulle kuviolle ap :( mutta juuri tuo on elämää, valitettavasti
Sentään kohtasit jonkun. Minä en ole kohdannut ketään. Minulla se elämän mittainen yksinäisyys on todellisuutta.