Hei kaikki kiusatut.
Ajattelin kertoa oman tarinani kiusaamisesta ja siitä mitä olen sen ohella oppinut.
Mun tarina alkaa siinä ylökoulun alussa, silloin mulla oli vielä paljon kavereita ja kaikki meni hyvin vietin lähinnä kaiken vapaa-aikani pelaten tai tekemällä asioita siihen liittyen ja kun muut luokkalaiseni kasvaivat siitä ulos minä jatkoin sillä se teki minut iiloiseksi enkä nähnyt syytä lopettaa ja siitä alkaakin kiusaamis osuus
Minua ruvettiin haukkumaan pelinörtiksi enkä voinut elää päivääkään ilman tätä tuskallista tunnetta siitä että joku puhuu paskaa selän takana tai haukkuu päin naamaa, tämä tottakai pilasi kaikki sosiaaliset taitoni ja mursi itsettuntoni. No... Ysiluokka oli lopussa ja olin vihdoinkin pääsemässä pois siitä helvetistä, olin vartavasten hakenut amikseen mahdollisimman kauas (naapuri kuntaan) ja oletin tietenkin että elämä rupeaisi hymyilemään ja vihdoinkin saisin elää rauhassa
Ja sitten koitti se päivä, amiksen eka päivä, olin tottakai innoisaani ja toiveekas...no kun näin uuden luokkani sanotaan vaikka että ei se nyt niin hohdokas ollut mutta olin silti tyytyväinen... Kunnes minulle selvisi että luokkani 12 oppilasta olivat lähes kaikki vielä henkisesti aikuistumattomia makeviljameita jota tottakai rupesivat taas kuisaamaan koska en ollut kovin sosiaalinen (olen siis LVI-puolella)
Ja kyllähän mää siellä vielä olen ja tuun varmaa olemaanki loppuun asti mutta ei se kivaa tuu olee. Ja mun pointti o se että jos tääl o ketää muut joka ois kuisattu esim. Amikses ni sä et oo yksin ja jos tuntuu silt et elämä ei vaa parane ni muista et kyllä siitä elämästä selviää ja muista elää niitä elämän pieniä iloja varten
Ajattelin kertoa oman tarinani kiusaamisesta ja siitä mitä olen sen ohella oppinut.
Mun tarina alkaa siinä ylökoulun alussa, silloin mulla oli vielä paljon kavereita ja kaikki meni hyvin vietin lähinnä kaiken vapaa-aikani pelaten tai tekemällä asioita siihen liittyen ja kun muut luokkalaiseni kasvaivat siitä ulos minä jatkoin sillä se teki minut iiloiseksi enkä nähnyt syytä lopettaa ja siitä alkaakin kiusaamis osuus
Minua ruvettiin haukkumaan pelinörtiksi enkä voinut elää päivääkään ilman tätä tuskallista tunnetta siitä että joku puhuu paskaa selän takana tai haukkuu päin naamaa, tämä tottakai pilasi kaikki sosiaaliset taitoni ja mursi itsettuntoni. No... Ysiluokka oli lopussa ja olin vihdoinkin pääsemässä pois siitä helvetistä, olin vartavasten hakenut amikseen mahdollisimman kauas (naapuri kuntaan) ja oletin tietenkin että elämä rupeaisi hymyilemään ja vihdoinkin saisin elää rauhassa
Ja sitten koitti se päivä, amiksen eka päivä, olin tottakai innoisaani ja toiveekas...no kun näin uuden luokkani sanotaan vaikka että ei se nyt niin hohdokas ollut mutta olin silti tyytyväinen... Kunnes minulle selvisi että luokkani 12 oppilasta olivat lähes kaikki vielä henkisesti aikuistumattomia makeviljameita jota tottakai rupesivat taas kuisaamaan koska en ollut kovin sosiaalinen (olen siis LVI-puolella)
Ja kyllähän mää siellä vielä olen ja tuun varmaa olemaanki loppuun asti mutta ei se kivaa tuu olee. Ja mun pointti o se että jos tääl o ketää muut joka ois kuisattu esim. Amikses ni sä et oo yksin ja jos tuntuu silt et elämä ei vaa parane ni muista et kyllä siitä elämästä selviää ja muista elää niitä elämän pieniä iloja varten
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.