Olen aina ollut käsityksessä että Jyväskylä on kaunis ja mukava paikka asua ja olen halunnut muuttaa sinne mutta olen toisaalta lukenut paljon rikollisuudesta, väkivallasta ja narkkareista. Vähän on alkanut epäilyttää että onko se sittenkään parhaita paikkoja Suomessa. Ite asun Joensuussa enkä oikein viihdy täällä. Ei kai se Jykylä sittenkään olisi mikään paratiisi tähän verrattuna. Mielipiteitä !
Rikollisuus ?
Osmankäämi
1541
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
pärjää ihan mukavasti. Missäpä ei rikollisia, väkivaltaa ja narkkareita jonkin verran olisi ja niiden kanssahan ei tavallisen tallaajan juurikaan tarvitse olla tekemisissä vastoin tahtoaan, ongelmalähiöissä ehkä enemmän joutuu kontakteihin kuin hyvämaineisilla alueilla. Itse olen ilman riitelyä saanut kuljeskella niin kaduilla kuin kapakoissakin.
Olen asustellut jykylässä reilun vuoden ja kyllä tykkään, jos vain töitä riittää saatan jäädä pidemmäksikin aikaa. Alkuasukkaat täällä ovat mukavia ja suoraluonteisia ihmisiä joiden kanssa kyllä tulee toimeen jos ei oma käytös aivan mahdotonta ole.